Oscar ja Kida

Miksi mul on sydän kun se koko ajan suree?

2012-03-05T13:55:00.000+02:00

Moni on kysynyt, olenko katkera siitä mitä Oscarille tapahtui? Tähän on aika vaikea vastata. Totta kai olen surullinen, välillä vihainen, pettynyt, katkerakin. Elinvoimaisen agilitytykkini tilalla on tärisevä varjo entisestä. Tottakai se sattuu. Katkeruus ei kuitenkaan auta mitään. Se ei paranna Oscaria, se ei muuta tapahtunutta. Kidaa on ihan turha syyttää. Se on eläin, se reagoi, se ei mieti mitä se tekee. Se siitä. Se on nuori, se on iso, se on varomaton ja täynnä energiaa.

Yritän aina löytää jokaisesta asiasta valoisan puolen. Oscar on hengissä, se VOI parantua. Jos se olisi kuollut, mitään toivoa ei edes olisi. Meillä on toivoa. Yritän keskittyä siihen. Yritän unohtaa agilityn, kaiken sen työn mitä Oscarin kanssa on tehty. Agilityura on nyt haudattu, enkä usko että Oscar koskaan treenikentille palaa. Siitä voi kuitenkin tulla vielä virkeä kotikoira, joka nauttii elämästään. Aika näyttää. Eikä kaikki työ ole mennyt hukkaan. Oscar on opettanut minulle kaiken tietämäni agilityohjaamisesta. Se on ollut paras mahdollinen ensimmäinen agilitykoira: loputtoman motivoitunut, suhteellisen nopea, älykäs, innokas. Siitä olisi tullut loistava kisakoira. Siitä ei kuitenkaan tullut.

Miten sitten uskallan antaa koirien leikkiä kenenkään kanssa? Pitäisikö Kida sitten pitää eristettynä muista? Aina voi sattua ja tapahtua. Mukana oli rutkasti huonoa onnea, jos Kida olisi ollut viisi senttiä toiseen suuntaan, tätä ei olisi tapahtunut. Kohtalolla on ilmeisesti jotain minua vastaan, hyvä tuuri ei vain kuulu meidän elämäämme. Tietenkin mietin tarkkaan ennen kuin jatkossa annan Kidan nujuta pienten koirien kanssa ja tai vastaavasti itseään paljon isompien koirien kanssa.

Tilanne on nyt se, että olen sopinut fysioterapeutin kanssa Oscarin kuntoutuksen aloituksesta. Tiedossa on tasapainoharjoituksia ja uimaterapiaa. Ensi viikolla on kontrollikäynti, jonka jälkeen suunitellaan hoitoa eteenpäin. Oscar kävelee jo noin korttelin ympäri, se ei enää kaatuile, mutta kävely on todella vaivalloisen näköistä. Päätä se nostaa välillä, suurimman osan roikottaa surullisena alhaalla. Se istuu jo suhteellisen suorassa. Siihen sattuu kovasti, se läähättää ja on kovin väsynyt. Se on jatkuvasti lääketokkurassa, kuten ylläolevasta kuvasta näkyy. Back on Track tuntuu helpottavan kipuja, aina takin pidon jälkeen se jaksaa kannatella päätään. Mutta Oscar on taistelija. Se on sitkein pikku pirulainen jonka tiedän, kyllä se vielä tästä suosta nousee. Uskon siihen.

Valoa tunnelin päässä

2012-03-03T17:25:00.000+02:00

Oscar on parantunut aika hyvällä vauhdilla. Eilen se jo käveli korttelin ympäri pissalenkilla, tänään nosti jo aamulla päänsä hetkeksi ylös. Pään nostaminen tuottaa eniten vaikeuksia, ilmeisesti kivut ovat niin kovat ettei se oikein onnistu. Tasapaino on kuitenkin parantunut paljon, enää se ei kaatuile kuin harvoin eikä halvausoireita ole vaan kaikki jalat toimivat. Kävely on jäykkää kuin vanhalla ukilla, mutta käveleepä kuitenkin. Kipulääkkeet pistävät pienen pään kovin sekaisin, mutta malttaapahan levätä kun on mukava morfiinipöhnä päällä. Olen kuitenkin toiveikas, edistyminen on ollut nopeaa, eiköhän me se Osku vielä kuntoon saada. Ensi viikolla meinasin soitella fysioterapeutille milloin aloittaisimme kuntoutusohjelman. Uintiterapia voisi olla hyvä hoitomuoto Oscarille, mutta pitää vielä kysellä fysioterapeutin mielipide asiaan. Onneksi Joensuustakin nykyisin tuo koiran uimaterapia vaihtoehto löytyy kuitenkin.

Ja sitten neiti energiapakkaus. Perjantai-iltana tilanne oli se, että kun pysähdyin hetkeksikin seisomaan töröttää aussie perusasennossa vieressä. Lenkillä neitokainen tarjosi täydellistä seuraamista, täysin pyytämättä tosin, koko ajan. Kun puhuin Arille ja käytin sanoja "maahan" ja "istuminen" näin silmäkulmasta kun aussie suoritti täydelliset asennonvaihdot, huolimatta siitä ettei sanoja oltu sille todellakaan tarkoitettu. Eli oli pakko piristyä ja suunnata neidin kanssa treenihallille, ei tämä olo sillä parane että istun vain kotona itkemässä Oscaria. Eikä se Kidan aktivoinnin tarve ole mihinkään hävinnyt...

Kida ja Kidan bestis Nelli

On se aika kaunis vaikka itse sanonkin. <3

Ja tässä hieman videota tämän päivän treeneistä. Oma mieliala oli aika huono, mutta ihan hyvin silti meni. Yritin tsempata ettei Kida olisi huomannut mitään ja hyvällä innollahan tuo teki. Olen huomannut, että Kidaa pitää tosi paljon tukea ja kannustaa. Se ei kestä yhtään sitä, että se ajattelee etten ole tyytyväinen siihen. Kun sitä muistaa kehua ja kannustaa, se kyllä jaksaa paljonkin toistoja. Vastaavasti, jos tulee epäonnistumisia loppuu into lyhyeen jos osoitan pettymystäni yhtään.

Otin kokeeksi verkot pois ja tein keppejä ohjureilla, videolta näkyy miten meni. ;)

Kun sanat loppuvat

2012-02-29T14:43:00.000+02:00

Meinasin eilen kirjoittaa postauksen siitä, miten hyvin meidän elämämme rullaa. Kaikki tuntui menevän niin hyvin, koirat olivat tyytyväisiä, treeni kulki kuin unelma. Oscarin ensimmäiset agilitykisatkin oli jo merkitty kalenteriin. Kunnes...

Pieni potilas vahvasti lääkittynä, kuitenkin jo kotona toipumassa.

Eilen illalla Kida ja Oscar nahisivat ihan tavalliseen tapaansa, en kiinnittänyt nahinaan sen suuremmin huomiota. Yhtäkkiä huomasin ettei Oscar liikkunut, se makasi seinää vasten ja ainoastaan pää sätki oudosti. Siirsin koiran paniikissa keskelle lattiaa, eikä koira reagoinut enää mihinkään. Menin paniikkiin ja muutaman hetken vain kiljuin, ei taas, ei näin voi käydä meille taas. Huomasin että koiran kieli oli aivan sininen ja turvonnut sekä roikkui poissa suusta. Oscar ei enää hengittänyt eivätkä pupillit reagoineet. Uulan ansiosta tiesin mitä tässä tilanteessa pitää tehdä. Aloin antaa koiralla tekohengitystä, joka ei tuottanut tulosta. Kunnes loputtomalta tuntuneiden painallusten jälkeen Oscar veti henkeä ja alkoi jälleen hengittää. Edelleenkään se ei liikkunut, makasi vain paikoillaan ja silmistä paistoi suunnaton hätä.

Olin aivan paniikissa, en osannut edes etsiä puhelimestani päivystävän eläinlääkärin numeroa. Ainoa numero joka siinä paniikissa tuli mieleeni oli, ironista kyllä, 020202. Mainonta ainakin on ollut tehokasta. Soitin sitten numeropalveluun, mistä sainkin päivystävän eläinlääkärin numeron. Koska oli jo ilta, eläinlääkäri oli kotonaan Keskijärvellä. Puhelu oli uskomattoman sekava, ei tainnut lääkärirukka paljoa saada selityksestäni selvää. Olin varma että koira oli murtanut selkärankansa. Lääkäri käski tulemaan välittömästi. Ari oli salilla, joten minulla ei ollut autoa, eikä Ari tietenkään vastannut myöskään puhelimeensa. Soitin paniikissa ystävälleni Minnalle, joka onneksi sattui olemaan autolla lähistöllä. Minna tuli heti.

Kun laitoin takkia päälle, Oscar nousikn yllättäen ylös ja lähti kävelemään. Toinen puoli ei toiminut lainkaan, vaan koira kaatui jatkuvasti maahan ja yritti uudelleen ylös. Olin niin paniikissa että kaappasin vain koiran kainaloon ja heitin Kidalle pussillisen luita kaluttavaksi. Olin jättänyt kaikki Oscarin BARF-ruuat sulamaan keittiön pöydälle kun paniikissa etsin luita pakastimesta. Lähdimme matkaan eläinlääkäriin. Yllättäen puhelimen GPS ei toiminut lainkaan, joten jouduimme vielä ajamaan takaisin asunnolle tulostamaan ajo-ohjeet. Silloin kirosin Nokian ja luotettavat GPS-palvelut alimpaan hornan tuuttiin.

Kaksi paniikissa olevaa naista ajamassa ilman kunnollisia ajo-ohjeita Ilomantsin korpeen. Erittäin lupaavaa. Oscar alkoi matkalla vähän virkistyä, se jopa nousi istumaan. Päättelin, että välitön hengenvaara on ohi kun Oscar pörisi ikkunasta kadulla kulkevalle villakoiralle.

Eläinlääkäri tutki Oscarin ja antoi kortisonia sekä kipulääkettä. Hän otti meidät vastaan kotonaan, joten siellä ei ollut röntgenlaitteita. Ohjeeksi saimme lähteä heti aamulla eläinlääkärille Joensuuhun, jos koiran olo ei olisi korjaantunut aamuun mennessä. Yö meni sekavissa paniikin tunteissa, kukaan ei tainnut tässä asunnossa paljoa nukkua. Oscar oli oma itsensä, iloinen, mutta läähätti kovasti. Selvästi siihen sattui kovasti.

Aamulla koiran vointi ei ollut parantunut lainkaan, joten soitin heti kaupungin eläinlääkärille. Saimme käskyn tulla mahdollisimman pian vastaanotolle, joten lähdimme välittömästi matkaan. Oscar ei edelleenkään pystynyt kävelemään, istui mutta todella oudossa asennossa. Päätään se ei pystynyt nostamaan.

Eläinlääkäri testasi refleksit, otti röntgenkuvat ja verikuvat. Loputtoman tuntuisen ajan jälkeen saimme vihdoin diagnoosin. Traumaperäinen spastinen halvaus. Murtumia luustossa ei ollut ja kaikissa jäsenissä oli kuitenkin tunto. Oscar nukutettiin ja se sai erittäin vahvat kipulääkkeet, yhteensä neljää erilaista lääkettä. Nyt se on edelleen tajuttomana, nukkuu makuuhuoneen lattialla. Lääkäri epäili, että kovan iskun seurauksena Oscarilla meni jokin hermo pahasti jumiin. Koira on niin kipeä, että ei pysty liikkumaan eikä varaamaan painoa toiselle puolelle. Ennuste on kuitenkin kohtalaisen hyvä, jos halvausoireet eivät pahene, koira saattaa toipua jopa ennalleen.

Nyt sitten yritetään elää päivä kerrallaan. Koiran ehdoilla, pikkuhiljaa toipuen. Oscarin agilityurahaaveet saan unohtaa täysin ainakin puoleksi vuodeksi. Ehkä kokonaankin. Tärkeintä on kuitenkin se, että pieni, rakas koirani on elossa. Toivon että se saisi elää jatkossa koiran elämää, vaikka ei koskaan enää agilityesteitä pystyisikään juoksemaan. Oscar on niin aktiivinen ja elämänjanoinen koira, että sohvaperunaksi siitä ei ole...kumpa se edes saisi juosta vapaana luonnossa tai muuten nauttia elämästä.

Tiedän, että Kida ei tahallaan satuttanut Oscaria. Kyseessä oli puhdas vahinko, nuori koira ei tiedosta olevansa niin iso ja vahva. Kida oli aivan yhtä järkyttynyt kuin minäkin kun Oscarille kävikin pahasti. Ne ovat nujunneet samalla tavalla tuhansia kertoja aiemminkin. Nyt ilmeisesti Oscarin pää ja niska kopsahtivat niin kovasti seinään, että vamma syntyi siitä, ei esimerkiksi Kidan puremasta.

Tuntuu vaan niin pahalta, miten meille voi taas käydä näin? Tällaisina hetkinä sitä miettii koko koiran pidon mielekkyyttää. Jos tästä koituu vain niin paljon tuskaa, miten paljon ihminen voi sitä ottaa vastaan? Olen kuitenkin onnellinen, että Oscar on elossa. Lääkäri sanoi, että ilman antamaani ensiapua Oscar olisi kuollut. Nytkin sen henki oli sekunneista kiinni. Tuntuu, että minulla ei ole enää sanoja. Tuo koira on niin äärettömän rakas minulle, tuntuu niin pahalta tietää että siihen sattuu.

Löydä silmät samanlaiset

2012-02-27T12:21:00.000+02:00

Alkuun tunnustus, minä olen krooninen suorittaja. Minun elämässäni ei ole olemassa vaihtoehtoa ihan hyvin tai keskinkertaisesti. On joko ihan hemmetin hyvin tai sitten ihan luokattoman huonosti. Tästä pääsemmekin meidän kaikkien ongelmiemme alkujuurelle. Viime päivät ovat siis olleet aikamoista itseanalyysin aikaa. Analyysi on vaatinut loputonta jauhamista treenikavereille (anteeksi), itkuisen puhelun parhaalle ystävälle (anteeksi) ja taukoamatonta analysointia Arille (anteeksi).

Ongelma numero uuno, Kidan agility ei vain toiminut. Se kaikki palo ja into puuttui. Aloin miettiä tosissani mistä se johtui, sillä siitä olin varma että koirasta se ei johtunut. Mietin miksi Oscarin kanssa homma toimii kuin unelma, mutta Kidan kanssa ei. Mitä teen toisin? Aloin muistella aikaa kun aloitin Oscarin kanssa agilityn. Me menimme kentälle hengailemaan, leikkimään ja pitämään hauskaa. Virheet eivät haitanneet, sillä tuskin itse edes tajusin jos virheitä tuli. Kun koira juoksi putken, olin haltioissani, wau! Onpas se taitava koira, se meni itse kokonaisen putken! Oscarilla oli superhauskaa, mulla oli superhauskaa, kaikki oli uutta ja jännää.

Kun aloitin Kidan kanssa, takana oli jo jonkin verran kokemusta. Ei kuitenkaan niin paljon, että voisin sanoa olevani mitenkään taitava kouluttaja. Sen verran kuitenkin, että harrastukseen olivat astuneet KISATAVOITTEET. Tiesin, että mulla on käsissä ihan hemmetin hyvä koira. Koira josta on ihan mihin vaan. Tiedättekö sen tunteen? Jos Oscar joskus saavuttaa jotain, se on todella hienoa, koska se on "vaan" mitteli. Jos Kida ei saavuta mitään, olen luuseri, koska en saa aussieta toimimaan.

Kidan kanssa harrastamisesta tuli suorittamista. Olin astunut sudenkuoppaan, johon en halunnut koskaan joutua. Harrastamisesta tuli suorittamista verenmaku suussa. Kympin tyttö astui jälleen esiin, meidän pitää olla parhaita. Ja koiraharrastuksessa minä en ole paras, en lähimainkaan. Aloitteleva tumpelo kuvaisi ehkä paremmin taitotasoani. Mutta ruoskin itseäni, kyllä minä tästä vielä paremmaksi tulen perhana vieköön. Ja missä kohtaa alkoi hämärtyä tämä hauskan ja mukavan harrastuksen raja? Ironisinta tässä on se, että ihan oikeasti, minä olen vieläkin aivan keltanokka, ei mitään tuloksia tai ylpeilyn aiheita.

Ja tästä pääsemme syyhyn ja seuraukseen, miksi mikään ei enää ottanut sujuakseen. Asettamani rima oli jossain käsittämättömän korkealla. Jos agilitytreenissä Kida ei koko ajan vaikuttanut siltä että se on todella korkeassa saalisvietissä, kiihkeä ja intensiivinen treeni oli pilalla. Jos koiran keskittyminen herpaantui hetkeksikään, ranteet auki fiilis ja kotiin itkemään. Mitä siitä, jos muiden koirat haistelevat maata kentällä, minun koirani ei tee niin koskaan, sen on keskityttävä ja tehtävä töitä 110 %. Vaadin Kidalta jotain mitä juuri yksi vuotta täyttäneeltä pennulta ei voi vaatia. Ja jos koira ei toiminut kuten halusin, olin pettynyt ja koira aisti sen.

Tästä pääsimmekin tilanteeseen, että koira teki kaiken mitä halusin. Se ei haistellut maata, se keskittyi. Mutta, näin sen silmistä että sillä ei ollut hauskaa. Minullakaan ei ollut hauskaa. Jonkin oli muututtava. Tämän tunnustaminen oli niin kamalan vaikeaa. Se että myöntää olleensa koko ajan väärässä, toimineensa väärin omaa koiraansa kohtaan...se ei ole kovin mukava ajatus.

Päätin kääntää koko ajatusmaailmani ylösalaisin. Lähteä ajatuksesta, että asetelma ei ole minä vastaan koirani vaan minä ja koirani vastaan koko muu maailma. Päätin tehdä kaiken koiran ehdoilla. Unohtaa kaikki ylevät tavoitteeni, ajatukset viettivireestä ja suorittamisesta, ja keskittyä siihen, että koirallani on hauskaa ja se nauttii täysin siemauksin treenaamisesta. Menin treeneihin tavoitteena, että Kida nauttii ja pääsen palkkaamaan sitä paljon. Otimme ihan helppoja takaakierto ja peruskäännös harjoituksia. Palkkasin ja kehuin koko ajan, kannustin koiraa, olin iloinen. Meinasin ruveta itkemään ilosta kun näin Kidan silmissä katseen "Tätäkö sinä halusit? On niin hauskaa tehdä tätä yhdessä!". Näin kuinka sen silmiin syttyi ilon kipinä, sama kipinä joka sillä tokossa on. Se nautti täysin rinnoin tekemisestä. Lopputreeniä kohden sen into vain kasvoi, se ei olisi halunnut lähteä hallista pois lainkaan. Pitkästä aikaa koin, että treeni oli todella onnistunut. Emme tehneet mitään vaikeita tekniikkakieputuksia. Teimme simppeliä perustreeniä, ilman yhtään virhettä ja koiraa koko ajan kehuen, palkaten ja kannustaen. Ja meillä molemmilla oli ihan uskomattoman hauskaa.

Sunnuntaina oli Kidan ohjatun ryhmän vuoro. En mennyt halliin asenteella: "Nyt se rähisee, voi hemmetti, pitää taas tapella sen kanssa". Menin treeneihin mielessä, että me olemme tiimi, teemme hommia yhdessä ja toisiamme varten. Kida ei rähissyt kertaakaan. Se teki hommia täydellisen keskittyneenä, iloisesti ja häntä heiluen. Iloinen ilme ruskeissa silmissään. Ainoastaan lähtöön jättäessäni jouduin palauttamaan sen muutaman kerran paikoilleen, kun toisessa päässä trenaava Viiru olisi niin kovasti kiinnostanut. Olin niin iloinen treenin jälkeen ja niin oli Kidakin.

Tuntuu, että treenaamisessamme on kääntynyt uusi sivu. Vaikka olen tiedostanut alusta alkaen, että treenata pitää vain itseään ja koiraansa varten, en ole elänyt sen mukaisesti. Kida on minun koirani, rakas ihana koirani, joka on aivan yhtä tärkeä ja rakas vaikkei se koskaan saisi yhtään käyttötulosta yhtään mistään. On aika heittää kaikki kympintyttö haaveet roskiin, koiraharrastuksessa ei voi vain suorittaa. Tälle harrastukselle on annettava koko sydämensä jos siinä haluaa pärjätä. Mutta vakavasti sitä ei saa ottaa. Se katse koiran silmissä kun takana on uskomattoman hauska treeni, se kiitollinen katse, se kun näet että olet koiralle sen koko maailma. Ja se on sinulle koko maailma. Olette tiimi, täydellinen parivaljakko. Vaikka ette koskaan voittaisi yhtään palkintoa, olette nauttineet matkasta täysin sydämin. Se on koiran kanssa harrastamisessa tärkeintä, ei mikään muu. Yksikään kultainen mitali ei merkitse mitään, jos sen eteen tehty työ ei ole ollut hauskaa, jos ette ole nauttineet siitä. Tämän yritän jatkossa muistaa ja elää sen mukaisesti.

Se hetki kun tunnet itsesi täydelliseksi idiootiksi ja kaikki kirkastuu

2012-02-25T10:51:00.001+02:00

Keskiviikkona kävimme Oscarin kanssa Napakan treeneissä ja teimme yllä olevaa rataa. Rata oli aika simppeliä peruspyöritystä, mutta ajoituksia ja irtoamista pääsimme taas hiomaan. Saimme Oscarin kanssa sen ensimmäisellä kerralla puhtaasti läpi, mutta toki Niinalla oli ohjauksestani hiottavaa. :D 1-2-3 väli tuotti hankaluuksia kun teimmekin niin että juoksin noin metrin päässä hypyistä suoraa linjaa kolmeselle päällejuoksuun sen sijaan että olisin käynyt linjaamassa kolmoselle. Oscar meinasi aina oikaista 2 jälkeen luokseni, pienelle tuli hätä kun mamma menikin eri linjaa kuin se. Sitä sitten korjattiin palkkaamalla 2-hypyn jälkeen, ja muutaman toiston jälkeen sujui hienosti.

6-7 välin valssi meinasi valua koko ajan ja sitä sitten korjattiin. Mä olen aina liian myöhässä noiden valssieni kanssa ja ne valuvat myös poikkeuksetta. Niina antoi neuvon, että jos yritän tehdä valssin omasta mielestäni liian ajoissa, se on todennäköisesti oikein ajoitettu. Kun tein näin, saatiinkin tosi makea käännös heti hypyn jälkeen. 10-11 väliin tein saksalaisen ja se sujui hyvin, kunhan olin ajoissa. Ihanaa, että jotain kehitystä on tapahtunut, muistan kun syksyllä vielä olin aivan epätoivoinen tuon saksalaisen kanssa, että ei onnistu ikinä.

Ja nyt sitten jymypaljastus, minä hullu menin ja ilmoitin Kidan Joan SM-tokojoukkueeseen. Eli nyt sitten treenataan ja tosissaan. Perjantaina olivatkin SM-joukkueen ensimmäiset treenit. Paikalla oli minun lisäkseni muutama kokenut konkari, joilla molemmilla on mm. TVA-koirat kotona. Joten aika hiljaisena tyttönä olin treeneissä, mutta voi miten hyviä vinkkejä sain! Sen kokemuksen vaan huomaa, ongelmat joita olen itse pähkäillyt monta viikkoa, ratkesivat silmänräpäyksessä...ja nyt tuntuu niin tyhmältä että en itse tajunnut ratkaisuja.

Ensin otettiin luoksepäästävyys ja paikalla makuu koemaisesti. Halliin tullessa Kida höyrysi jo valmiiksi. Luoksepäästävyydessä Kida hyppäsi pussaamaan "tuomaria". Kommentti oli "Ei se ole ainakaan pidättyväinen". Jep, montaa asiaa se on, mutta ihmisten suhteen pidättyväinen se ei todellakaan ole. Mutta tätä pitää nyt ihan oikeasti harjoitella. En ole oikein jaksanut harjoitella luoksepäästävyyttä kun se on vähän sellainen höpö höpö-liike, mutta tuollaisen "pussaan kaikkia"-koiran kanssa sitä pitää nyt ihan oikeasti harjoitella. Ja muutenkin, sellainen yleinen hallinta pitää saada kuntoon myös treeneissä, koira ei saa höyrytä koko ajan.

Paikallaan makuussa Kida jäi hienosti vieressä olevan bortsun viereen makaamaan ja noin minuutin pysyikin todella hienosti. Jos olisin ollut fiksu, olisin käynyt tässä välissä palkkaamassa. Halusin kokeilla pysyykö sen kaksi minuuttia. Aluksi alkoi heilua häntä, sitten koko koira. "Mamma, en mä enää jaksa, tää on tylsää! Voitaisko esim. pussailla?". Ja sitten menikin ihan säätämiseksi, kävin palauttamassa koiran paikoilleen eikä se enää meinannut pysyä. Voi pahus. Eli lisää häiriöpaikallaan oloja. Otettiin sitten vielä ihan sellainen toisto, että jätin koiran, kävelin pois ja tulin takaisin palkkaamaan. Tuo vire pitäisi saada alas, nyt paikallaan makuussakin neiti käy jossain kuulennolla. Millähän kivillä sitä palkkaisi että se ei nostaisi kierroksia...No namilla vaan, ja raaaauuuhallisesti, eri pituisia toistoja erilaisissa häiriöissä.

Toisella setillä otettiin seuraamista. Ensin käskytettynä ja seuraaminenhan oli aivan kamalaa. Hajosi ja poikitti ja vaikka mitä. Voi p. No, sitten otettiin ihan muutamaa askelta ja käännöksiä, että pääsin palkkaamaan oikeasta suorituksesta. Perusasennot uupuivat taas. Sain kommentin, että olenko huomannut että aina seuraamisessa kun koira ei ota perusasentoa, otan askeleen ja taas askeleen jne. että koira tulee. Eli se on oppinut, että ensimmäisellä ei tarvisekkaan tulla, riittää kun tulee esim. kolmannella askeleella ja sitten saa palkan. No enpä ollut tajunnut! Jännä juttu, miten se himmailee noita perusasentoja. Nyt sitten ihan muutamaa askelta ja palkataan perusasennosta, tarpeen vaatiessa autetaan koira siihen sivulle. Noita että se jää seisomaan ei saa tulla. Sitten toinen asia, näytän ja kuulostan kuulemma ihan siltä "että anteeksi kun olen olemassa, me tässä nyt vaan vähän puuhaillaan". Eli asenne puuttuu ja koira aistii sen oman epävarmuuteni. Eli siis asennetta ja varmuutta peliin.

Kolmannella setillä otettiinkin hyppy ja luoksetulo. Hyppyongelma ratkesi kertaheitolla. Miten tyhmä voi ihminen olla? Olen tehnyt hyppyä niin että olen YHDESSÄ KOIRAN KANSSA vienyt pallon hypyn toiselle puolelle. Sitten koira on mennyt samaa reittiä hypyn OHI hakemaan pallon?!! Miksihän se kiertää! Oikeasti, kun Maija sanoi tuon, tuli kyllä niin blondi olo että ei ole tottakaan. Sittenpä tehtiin niin, että ensin virittelin Kidaa hakemaan hypyn. Kun lukitsi katseena, annoin hyppy käskyn ja sai hypyn toisella puolella olevalta Maijalta pallon. Seuraavalla toistolla sama homma, paitsi että itse heitin pallon, koira pallon perään. Sitten vielä ensin hyppy käsky, kun koira hyppäsi heitin pallon. Ja se koirahan tajusi hyppy käskyn ja irtosi. Eli mitä tästä voimme päätellä, koirahan tekee juuri niin kuin sille opetetaan.

Lopuksi vielä luoksetuloja niin että eri matkoilta otin koiran eteen ja lopuksi läpijuoksun. Nyt tuli suoraan, mutta sain neuvon että vapauttaisin koiran aina eteentuloista jalkojen välistä. Eli se pallo tulisi aina jalkojen välistä takaa. Sitten pitää jättää se vinkurakumartelu pois ja palkata molemmilta puolilta, ei aina oikealta.

Joten huomaatteko, melkein kaikki mitä tehtiin meni päin prinkkalaa, mutta silti aivan todella hyvät treenit mun mielestä. Juuri tätä olen kaivannut, että joku ihan oikeasti katsoisi vierestä ja kommentoisi tätä meidän sähellystä. Nyt pystyin keskittymään täysin omaan koiraan, tekemään lyhyitä treenejä häiriössä ja sain vinkkejä. Juuri tällainen treeni tekee meille tosi hyvää. Minusta oli niin mukavaa, että kokeneet ihmiset, joiden ei tarvitsi neuvoa tällaista aloittelevaa tumpeloa yhtään missään, auttoivat ja neuvoivat parhaansa mukaan. Ihan parhautta. Joalla on niin hyvä henki, lajista riippumatta kokeneet konkarit auttavat meitä aloittelijoita eikä ketään syrjitä. Myös meidän agilitykouluttajat ovat aivan huippuja. Tätä kaikkea apua ei voi rahassa mitata. :)

Asennevamma

2012-02-21T21:15:00.002+02:00

Huhheijaa, treenien suhteen olen ollut vähän alamaissa viimeaikoina, mikä varmaan heijastuu edellisestä kirjoituksestakin. Ilmeisesti liiallinen treenaaminen ja jäätävä gradustressi aiheuttavat tämän. Huomenna menen keskustelemaan professorin kanssa gradustani, ensimmäinen versio olisi tarkoitus käydä läpi, jännittävää. Älkää siis ihmetelkö jos juttuni ovat vähän sekavia.

Maanantaina oli vuorossa Oscarin agility Joalla ja kouluttamassa oli Heidi. Mä olin jo ennen treenejä niin kamalan väsynyt että meinasin jäädä kotiin. Menin silti, tyylikkäästi myöhässä, silmät väsymyksestä ristissä ja kamalalla kiireellä. Todella lupaava alku. No, ensin treenattiin takaakiertoja, niistoa ja peruskäännöstä ihan kahdella hypyllä. Hyvin sujui pikku mitsulla, harjoitus oli tosi hyvä kaikessa simppeliydessään, oli pakko oikeasti miettiä omia liikeratojaan. Eli teimme ensin siis ihan niistoa molempiin suuntiin, sitten kasia kahdella hypyllä sekä takaakierroilla että peruskäännöksillä.

20.12.2012 Joa

Sitten siirryimme tekemään yllä olevaa rataa. Ja mä kämmäilin ihan ennätysmäisen paljon. Esimerkisi puomilta kolmoshypylle olisi pitänyt lähettää koria kiertämään takaa hyppyä. Huusin "ota" (meidän kontaktikäsky" ja tuuskahdin pepulleni maahan. Joooo, jännä miten se koira ei mene sinne minne haluan. No, tämän korjattuamme sujui hyvin. 7-8 väliin tein niiston, toimi hyvin. Muuten perusohjausta, mutta 21-22 väliin tuli päällejuoksu, toimi sekin hyvin kun tajusin miten se tehdään. Ekalla kierroksella otettiin kepit täysillä ohjureilla, toisella kiekalla kuudella ohjurilla. Kerran Oscar oikaisi kepeillä, mutta muuten meni hyvin. Nyt pitääkin ruveta ottamaan keppejä oikeasti radalla, että koira tajuaa että niiden jälkeenkin jatketaan rataa. Oscar oli aika väsynyt, mutta teki silti hyvin. Neljät agilitytreenit viikkoon on kuitenkin Oscarille ihan liikaa, ei pidä ottaa tavaksi.

Tänään menin sitten Kidan kanssa Noutajien treeneihin, aiheena oli paikallaan olo ja kaukokäskyt. Tosi kiva oli mennä kentälle, jossa juuri olin ollut itse kouluttamassa pentujen ryhmää oman hienosti käyttäytyvän koiran kanssa. Eikun hetkinen, siis oman rähisevän apinan kanssa, joka huusi esimerkiksi eräälle setterille kurkku suorana. Se siitä illuusiosta että se paukapää olisi jotain oppinut käyttäytymään. :D En ollut itse skarppina koko ajan, koska luotin jo siihen että se käyttäytyy. Joopa joo. No kyllä se neiti onneksi sitten käyttäytyi hyvin kun ruvettiin oikeasti treenaamaan. Mutta käydäämpä nyt sitten oikeasti näissä koirapaikoissa saamassa häiriötä, se tulee tarpeeseen.

Paikallaan oloja tehtiin kovassa häiriössä, koirat kahdessa vastakkaisessa rivissä ja kouluttaja kulki keskellä heitelleen palloja ja vingutellen vinkupalloja. Kida pysyi tosi hienosti! Ei hätkähtänytkään...kunnes tuli liian suuri haaste, kouluttaja veti vetolelua Kidan nenän edestä, oh nou. Siihenhän se neiti tarrasi. Mutta kävin palauttamassa paikalleen. Otettiin sitten vielä kokeenomaisesti ja siten, että me ohjaajat hilluimme ja hypimme, ei mitään ongelmaa missään vaan Kida pysyi kuin tatti. Oikein mainio. Se on siitä niin kiva koira, että kun se tietää mitä pitää tehdä, se tekee just niin eikä ota häiriötä muusta.

Lopuksi oli vielä kaukojen vuoro. Näytin ihan namin kanssa meidän liikeradat ja olivat kuulemma hyvät, takatassut eivät liikkuneet yhtään. Lopuksi kaikki kävivät koko ryhmän edessä näyttämässä omat kaukonsa, jotta saatiin jännitystä peliin. Toinen toistaan hienompien valmiiden kaukojen jälkeen menin Kidan kanssa eteen ja näytin meidän namilla imutus kaukot. :D Mutta eipä siinä, kukin tasollaan ja tyylillään. Ihan viimeiseksi vielä Kiksuttimen kanssa vetoleikki ja maahan käskyjä, innokkaasti jaksoi leikkiä.

Kidalle on todella hyvä saada häiriötä, se tarvitsee sitä tosi paljon. Sain taas myös hyviä vinkkejä, siitä nuo kenttäkoulutukset ovat hyviä. Mutta huomasin, että koiran vire laskeee kaikesta huolimatta siellä, Kida ei ainakaan vielä jaksa keskittyä tuntia kovassa häiriössä. Eli jatkan jatkossakin treenaamista omalla porukalla ja käyn sitten satunnaisesti hakemassa kentältä häiriötä. Se tuntuu olevan meille paras systeemi. :)

Niin ja otsikon asennevamma. Kiroilin Kidan agilityä maanantaina Arille ja Ari sanoi, että sulla on kyllä Kidan agilityn kanssa joku asennevamma. Mulla on jotenkin se asenne, että sen on pakko olla ihan hemmetin hyvä, koska se on paimenkoira. Se on ihan hyvä, se ei ole todella hyvä. Mutta voiko tuon ikäinen koira, jonka kanssa on treenattu puolet ajasta ihan päin mäntyä ollakaan vielä kovin hyvä? Se ei tarkoita, ettei siitä joskus tulisi hyvä. Sitten toinen juttu, olen juuttunut siihen asenteeseen, että palkkaan Kidaa agilityssä vain lelulla. Jos tulee virhe, en heitä lelua --> KOIRA EI SAA PALKKAA! Eli hemmetti vieköön, vika on tässä blondissa päässä. Itse en palkkaa koiraa ja mietin miksi sen vire laskee! Oscaria aina kehun ja kun palkkaan namilla, tungen sitä nakkia sen kuonoon. Kida taas jää ilman palkkaa, miten epäreilua? Eli jatkossa palkkaus kuntoon, ja nyt ihan oikeasti.

Verbaliikkaa

2012-02-20T11:20:00.000+02:00

Tänään pääsimme Oscarin kanssa osallistumaan Elisa Hietalon koulutukseen. Elisa on muun muassa kisannut MM-joukkueessa ja on muutenkin todella ansioitunut ohjaaja, joten odotukset koulutuksen suhteen olivat todella korkealla. Enkä joutunut pettymään, sillä koulutus oli todella hyvä. Meidän ryhmässämme oli kolme muuta koirakkoa, joiden kaikkien ohjaajat olivat kolmosissa kisanneita taitureita, joten tunsin itseni ihan puujalaksi ja puusilmäksi. Mutta mitäpä tuo haittaa, siellä mukana me räpellettiin. Ensimmäinen ajatus oli kyllä kun näin radan, että ei me tuosta kyllä ikinä selvitä. Selvittiin kuitenkin, ei se mitään kaunista katsottavaa varmasti ollut mutta selvittiin kuitenkin.

Elisa teki todella hyviä huomoita ohjaamisestani. Tärkeimmät pointit:

1. Oscar tarvitsee aina sanallisen vahvistuksen ohjaukselle. Esimerkiksi takaakierrot, irtoaa kauempaakin kunhan muistan sanoa "kierrä". Jos vain näytän kädellä, koira empii, mitä pitikään tehdä. Ihan todella hyvä huomio! Eli Oscar tarvitsee aina ikäänkuin tuplavahvituksen sille mitä tehdään. Verbaliikkaa siis kehiin.
2. Käskyt tulevat ihan liian myöhään. Eli käskytytys ajoissa. Ohjaus parani todella paljon kun muistin antaa käskyt oikeasti ajoissa.
3. Vähän rajaa kehumiseen. :D Olen sisäistänyt niin hyvin se, että koiraa pitää kehua paljon, että jään kehumaan ja unohdan antaa seuraavan esteen käskyn. Eli ihan vaan hyvä, ja sitten estekäsky.
4. Kepeillä, rintamasuunta ohjaajalla eteenpäin. Jos käännyn koiraan päin, se stoppaa koiran ja koira luulee että jätetään pujottelu kesken. Tämä siksi, että Oscar on vielä niin epävarma ja kokematon kepeillä.


Elisa Hietalon agilitykoulutus 19.2.2012/Joa.

Sitten rataan. 3-4 kokeiltiin pakkovalssia ja se toimi tosi hyvin! 8-hypyllä saksalainen ja se toimi myös. 9-hypylle keilaus ja 11 persjättö. Muuten ei mitään ihmeempiä. Eliisan palaute oli, että Oscar on erittäin lupaava agilitykoira, mutta vielä paljon pitää harjoitella. Mun ohjaushan se on se mikä edelleen mättää. Olen liian hidas, kömpelö ja aina myöhässä. Mutta tiedän kyllä että olen myös kehittynyt kesästä, jos kesällä olin vielä ihan toivoton tumpelo niin nyt enää vain tumpelo. Siksipä tämä agility juurin onkin niin kivaa kun koskaan ei ole valmis vaan aina voi kehittyä.

Illalla oli sitten vielä Kiksarin agilitytreenit. Jos olisin ollut fiksu en oli mennyt ollenkaan. Mutta kaikkihan tietää että minä en ole fiksu. Joten menin vaikka olin aivan poikki ja Kida oli juossut koko päivän maalla Arin porukoilla ja oli jo valmiiksi aivan kuitti. Kouluttaja oli tällä kertaa estynyt, joten teimme edellisen sunnuntain juttuja kertauksena. Meitä olikin nyt ihan mukava joukko paikalla ja sain Kidalle mukavasti häiriötä, se oli positiivista. Mentiin ensin halliin ihan imuttamalla, sitten koira käskyn alla koko ajan hallissa, eikä se rähissyt ollenkaan. Seuraavalla kiekalla jo tajusi jutun juonen ja tapitti minua valmiiksi jo nakin toivotta eikä rähissyt, hyvä Kiksari.

Radalla Kida otti kuitenkin todella paljon häiriötä muista koirista. Sain kuitenkin aina huomion itseeni lelulla, joten Kida teki kuitenkin ihan hyvin. Keskittyminen ei kuitenkaan ollut sitä mitä toivoin. Vein Kidan välillä autoon ja sitten oli toisen setin vuoro. Ja neitihän haahuili aivan omiaan. Oli pakko ottaa esiin salainen ase - vinkupallo. Sitten Kida keskittyi ihan hyvin ja teki radan loppuun. Se tunne kuitenkin puuttu koko ajan, tekeminen oli sellaista, "no voin kai mä tän tehdä että saan sen pallon". Viimeisellä setillä otin ihan pelkän renkaan ja palkkasin vetolelulla, Kida teki tosi hyvällä draivilla joten lopetettiin siihen.

Mä en vaan oikein tiedä tästä meidän agilitystä edelleenkään. Kidalla ei jotenkin ole sellaista paloa agilityyn niin kuin Oscarilla. Se on vähän sellaista puuhastelua ilman asennetta. En tiedä onko mulla rima liian korkella, koska kyllähän koira tekee aina mitä siltä vaaditaan. Haluaisin vain sen hullunkiillon sen silmiin kun se näkee agilityesteet. En koe mielekkääksi harrastaa koiran kanssa lajia josta se ei nauti täysillä. Mutta se nauttiminenkin taas on kiinni siitä, miten mukavaksi minä sen lajin teen. Blaah, en tiedä.

Kai se pitäisi vaan taas ottaa Kidalle jotain hauskaa humputtelua että sillä olisi tosi mukavaa. Ilman häiriötä se tekee hyvin, eilen tietysti oli koira tosi väsynyt ja paljon häiriötä mutta silti ärsyttää. Olisi pitänyt ottaa vain yksi toisto kierroksellaan ja koira autoon. Turhauttaa vaan niin paljon kun tuntuu, että ei se syty vaikka teen mitä vaan. En tiedä olenko tottunut pääsemään liian helpolla, Oscaria kun ei koskaan tarvinnut sytytellä lajiin, se rakasti agilityä ensi hetkestä asti täysillä ja jaksaa tehdä vaikka viisi tuntia putkeen väsymättä. Kida on tietysti vielä niin kamalan nuori, Oscar oli jo kaksivuotias kun aloitti agilityn.

Miten muut Y:t ja muutkin samanikäiset aussiet? Miten teidän liitelyt? Millaisia treenejä teette? Miten pitkiä ja miten palkkaatte? Vahva veikkaus on taas se, että olen itse ryssinyt tän touhun. Tokossa kun sitä intoa ja virtaa riittää ihan loputtomasti.

Kiva että sitä intoa riittää...

2012-02-16T11:48:00.001+02:00

Minusta on tosi ihanaa, että Kida nauttii sosiaalisesta palkasta ja innostuu treeneissä aina tosissaan. Olen aina treeneissä antanut Kidan hyppiä palkaksi päälleni, sillä se ei muuten saa tehdä sitä ja se on sen mielestä tosi hauskaa. Tosi hauskaa sillä oli myös eilen kun se innokkaana pussailijana tökkäsi kuonollaan suoraan oikeaan silmääni sillä seurauksella, että sain mustan silmän. Kiva juttu Kida, kiitos. :D

15.2. Koirakoulu Napakka, Niina Leinonen

Kävimme keskiviikkona Oscarin kanssa Napakan valmennusryhmässä ja teimme ylläolevaa rataa. Meillä meni Oscarin kanssa ihan superhyvin, kerrankin. Erityisesti vastakäännös 7-8 onnistui ihan nappiin! Olipas kivaa.

Olen miettinyt monesti, miksi pidän koiraharrastuksista niin kovin paljon. Eilen keksin sen. Se on se hetki, kun kaikki on mennyt nappiin, kehut onnellisena koiraasi ja näet miten se loistaa tyytyväisyyttä. Sen säkä nousee ainakin pari senttiä, se hymyilee ylepeänä (kyllä, ainakin mun koirat oikeasti hymyilee) ja röyhistää rintaansa - olinpas taitava! Tunnet täydellistä yhteenkuuluvuutta koirasi kanssa, olette tiimi, te yhdessä vastaan koko muu maailma. Sen hetken takia rakastan koiraharrastusta ja jaksan myös niitä ei niin hyviä treenejä. :)

Tähän väliin vinkkaan myös erittäin hyvästä artikkelikokoelmasta jonka löysin netin syövereistä. Todella hyviä juttuja agilitystä ja tokosta. Osa vanhentuneita, mutta paljon myös asiaa. Erityisesti tämä juttu pisti miettimään. Jutussa on täydellisesti kuvattu se, mikä jossain vaiheessa mätti minun ja Kidan agilityssä:

"Liialliset vaatimukset turhauttavat koiraa ja vain estävät koiran oppimista. Ohjaajat ahnehtivat monesti liikaa aloittaessaan harjoittelun nuoren koiran kanssa, etenkin jos kokemusta agilitysta on jo takana. Unohdetaan se, että koiran tulee olla parhaimmillaan vasta ehkä viisivuotiaasta alkaen. Siihen mennessä koiralle tulee luoda ohjaajaan virheetön suhde, joka näkyy luottamuksena ja yhteistyönä. Koiralle tulee opettaa asiat harkitsevasti ja rauhallisesti, eikä vaatia siltä liikoja liian nuorena ja kokemattomana."

Liian paljon, liian aikaisin ja liian nopeasti. Onneksi nyt homma rullaa ja tajusin itsekin tuon ajoissa! Mutta jos koiran kanssa on motivaatio-ongelmia agilityssä, suosittelen lukemaan tuon artikkelin.

Toinen juttu minkä olen tajunnut on se, että mikään negatiivinen tunne ei saa näkyä agilityradalla. Minä en koskaan kiellä tai moiti agilityradalla koiraani, jos koira tekee virheen, se johtuu ihan vain omasta virheestäni, ei koiran virheestä, aina. Mutta mitäs sitten teen....? Sadattelen kun itse mokaan! Ihan kuin se koira tajuaisi että sätin itseäni enkä sitä...ei se ihme ole, jos Kida välillä vähän hämmentyy. Nyt sitten jatkossa yritän olla 100 % positiivinen vaikka mokailisin miten, se ei ole koiran vika. Kida ei kestä yhtään sitä, että näytän pettymystä siihen eikä kyllä kestä Oscarkaan. Vaikka en ikinä olekaan oikeasti koiraan pettynyt vaan itseeni, koira luulee että olen siihen pettynyt. Sitä en halua, ikinä.

Sitten vielä Kidan tokoista. Kokeilin Napakan hallin pihalla luoksetulon alkua, paikalla pysymistä, tein tyhmästi monta toistoa ja Kida alkoi taas nousta. Tajusin sitten mistä se ihan oikeasti johtui, pikku rinsessalla jäätyi takapää. Eli enpäs tee enää kovalla pakkasella tuota paikalla pysymistä, en halua että siitä tulee epämiellyttävä liike. Kotona sitten tein paikallaan pysymisiä ja eteen tuloja, kaikki ihan täydellisiä. Myös jääviä ollaan tehty, nyt joku on napsahtanut pikku aussien päässä ja tuntuu, että se oikeasti osaa käskyt.

Noutajien treeneissä

2012-02-14T21:05:00.001+02:00

Uskaltauduin tänään ohjattuun tokoryhmään ensimmäistä kertaa sitten...hym, syyskuun? Ajattelin, että nyt aletaan olla siinä vaiheessa, että häiriötä tarvitaan. Ja tutut koirathan eivät sitä häiriötä tarjoa, joten sitä piti sitten hakea muualta. Aiemmin en ole ohjatussa ryhmässä käynyt siksi, että halusin ensin rakentaa virettä eikä tunnin yhtäjaksoinen treenaaminen ole sellaiseen optimaalista. Päätin kuitenkin, että menen treeniryhmään ja teen omalla tyylilläni, samalla Kida saa häiriötä.

Kun menimme paikalle, Kida yritti vähän pörhennellä, napakka huomautus asiasta ja neiti piti mölyt mahassaan. Toiset koirat eivät kuitenkaan vaikuta tekemiseen millään tavalla, kun ruvetaan hommiin Kida keskittyy täysillä. Aiheena oli ruutu, tunnari ja luoksetulo. Tein niin, että aina kun ei ollut meidän vuoro, odottelimme kentän reunalla tekemättä mitään. Näin siis pystyin tekemään omalla tyylillä, kun tehdään, tehdään 110 % eikä haahuilla. Tauolla annoin Kidan haistella maata ja hengailla, ero tekemiseen ja taukoon oli selkeä. Ihan ok toiminta tapa, vire on kuitenkin parempi jos koira on välillä autossa. Tuskin kuitenkaan meidän tokoa pilaa jos välillä käydään ryhmässä.

No koulutus oli tosi hyvä ja sain paljon uusia vinkkejä, eli sikäli kannatti kyllä käydä! Ruutua tehtiin kolmessa erässä. Ensin oli ihan ruutuun lähetys, ensin niin että vein pallon, toisen kerran kouluttaja Sonja vei pallon ja kolmannella kerralla ruutu oli tyhjä, mutta kun Kida meni ruutuun Sonja heitti pallon. Kida tajusi hienosti ruudun vaikka siellä ei ollutkaan palloa.

Toisella kierrokselle koira makasi ruudussa kun liikkurin antaessa käskyjä kiersin kävelykaavion, Kida pysyi tosi hyvin, ei mitään ongelmaa. Kolmanneksi kutsuin sitten koiran seuraamaan, ekalla kerralla tyhmästi pysähdyin kutsumaan (!) ja tulihan se koira hienosti. Seuraavalla toistolla kutsuin seuraamaan, ei heti tullut vaan vaati toisen käskyn. Viimeiseksi vielä kävelykaavio niin että koira makasi ruudussa liikkurin käskyistä huolimatta enkä kutsunut.

Tunnaria ihan muutaman kerran oman kapulan etsimisellä lumihangesta. Kyllähän se Kida sen löysi mutta innostui niin paljon kun kehuin sitä, että hautasi sen uudelleen lumihankeen piiloon. ;D Onneksi olin vapauttanut jo silloin. Pitää treenata tätä lisää kunhan joku (Ari) kävisi joskus sahaamassa mulle niitä tunnarikaupuloita. (Ari, vink vink, jos luet tätä, samalla voit tehdä sen uuden tokohypyn!)

Lopuksi vielä luoksetulo käskytyksellä. Ensin otin läpijuoksun jalkojen välistä. Jostain syystä Kida veti ohi eikä jalkojen välistä. Johtuisikohan siitä että nyt otin lelun esiin vasta viime tingassa, koska se selvästi etsi ihmeissään lelua. Sitten pysymistä istumassa liikkurin käskyttäessä. Kida kyllä pysyi ihan hyvin paikallaan kun liikkuri antoi kutsu-käskyjä, vähän kyllä nyki, mutta aina kun palasin takaisin sivulle nousi. Pahus. Sitten aloin hermoilla ja Kida ei meinannut enää pysyä istumassakaan, toooosi kiva. Sitten loppui aika, mutta en viitsinyt jättää treeniä tähän, joten otin ihan istu-maahan-leikkiä lelulla ja kunnon revityspalkoilla lopuksi ja Kidalla jäi kuitenkin tosi hyvä fiilis.

Vaikka toi luoksetulo meni päin prinkkalaa oli tosi hyvä, että ongelma tuli esille. Mä olen ottanut luoksetuloa kentällä aina niin että lelun luo tullaan ja täysiä. Joten koira on levoton, ennakoi ja nykii. Eli nyt ihan sitä paikallaan pysymistä ja välillä vapautan kutsumatta luokse. Pitää myös kentällä ottaa sitä, että tulee eteen, siitä vapautus ja että eteen, siitä sivulle ja vapautus. Tein vielä kotona iltaruualla sitä istumassa pysymistä ja pysyi tosi hyvin, mietin olisko voinut olla ulkona ihan sekin, että pikku hienohelmalta jäätyi peppu. Kouluttaja myös sanoi, että olen tosi epävarma kun jätän koiran, pitää siis itsekin tsempata. Sain myös sellaisen vinkin, että kun lähdetään seuraamaan, lähden kävelemään vasemmalla jalalla ja kun jätän koiran, lähden kävelemään vasemmalla jalalla. Pitääkin ottaa käyttöön.

Oli kyllä hyvä, että käytiin treeneissä, sillä ulkopuoliselta kouluttajalta saa ihan eri tavalla vinkkejä omaan tekemiseen ja huomaa mitä pitää treenata lisää.

Ja loppuun vielä ystävänpäivän toivotukset kaikille ystäville!

Lainaan tekstin, jonka löysin Jennin ja Duken blogista:

"Se on sinun ystäväsi, kumppanisi, puolustajasi, sinun Koirasi.
Sinä olet sen elämä, rakkaus, johtaja.
Se on sinulle uskollinen ja vilpitön viimeiseen hengenvetoonsa asti.
Olet velkaa sille sen, että olet sen luottamuksen arvoinen."

Ystävyyttä karvoihin katsomatta, Oscar 5 kk ja vanhempieni kissa Rulla.

Kidan tokot 13.2.2012

2012-02-13T14:12:00.001+02:00

Tässä videota aamun treeneistä, teemana seuraaminen. Kokeilin ekaa kertaa (!) juoksua seuraamisessa, ja noh, videolta näkyy hieno kumipalloefekti. Ja ihme sähellys joka sen jälkeen seuraa. On tuo video vaan niin julma väline. :D

Sama perusasento ongelma taas, eli ei aina ota noita perusasentoja. Ja videolta huomaamme - tadaa, eipä se lelu ole piilossa vaan ihan selvästi näkyy tuolta taskusta (*takoo päätään, tyhmä, tyhmä*).

Oikeastaan, nyt vielä kun katson tuota videota niin sekä kumipalloefekti, että tuo ettei ota perusasentoja johtuu siitä että kyttää tuota lelua, joka ihan selvästi näkyy taskusta....

Hypyssä käytin tuota liinaa, ettei hyppää ohi. En oikein tiedä onko se fiksua. Sama ongelma on jos lelu on jätetty toiselle puolelle, meinaa kiertää hypyn. Mikä tähän auttaisi, multa alkaa neuvot loppua? Jos heitän sen lelun suoraan hypyn yli, meinaa silti kiertää, en tajua.

Kommentteja ja korjausehdotuksia otetaan vastaan! :)

Yksityisvalmennusta

2012-02-12T22:02:00.000+02:00

Ihanaa kun kelit vähän lämpenevät niin on päässyt jopa aksailemaan. Lauantaiaamuna käytiin omalla porukalla treenailemassa vaikka aika kylmä olikin. Teimme edellisessä postauksessa ollutta Napakan rataa sekä Kidan että Oskun kanssa ja hyvin meni molemmilla. Oscarilla tein nyt keppejä ensin kaikilla ohjureilla ja vähensin lopulta ohjureiden määrän neljään niin ettei yhtään virheellistä toistoa päässyt tulemaan. Hiljaa hyvä tulee. Kida teki myös keppejä täysillä verkoilla, hyvin kuten aina. Tajusin etten ole ottanut Kidan kanssa kontakteja varmaan pariin kuukauteen, hups. Pitänee ryhdistäytyä. Ne on vaan mun mielestä niin kamalan tylsiä. Oskun mielestä ne on taas maailman parasta ja se yrittää aina karata omin luvin kontakteille. Oskun kanssa niitä tulee sitten tehtyäkin.

Sunnuntaina olisi ollut Kidan treeniryhmän treeni ensimmäisen kerran kolmeen viikkoon kun pakkastakin oli alle -15. Kaikilla muilla treeniryhmäläisillä oli kuitenkin joku este, joten me pääsimme Kidan kanssa yksityisvalmennukseen. Kouluttajamme Marjo antoi sitten luvan treenata myös Oscarilla kun muita koiria ei ollut paikalla. Teimme ylläolevia radan pätkiä, tärkeää oli oikea ajoitus ja se, ettei alkanut turhia kikkailla radalla. Ensimmäisellä radalla tuotti vaikeuksi väli 3-4, johon tein Kidan kanssa takaperinohjauksen ja Oskulle puolivalssin.

Toisella radalla 4-hypyltä putkeen irtoaminen tuotti yllättäen vaikeuksia Oskulle mutta ei Kidalle. Oscarin kanssa piti ihan kunnolla pysähtyä ja pyytää koiraa luokse ennen kuin annoin putkikäskyn. Oscar kun omasta mielestään aina tietää jo mitä seuraavaksi pitää tehdä. Tein Oskulla myös keppejä samoin kuin lauantaina, kontakteja ja renkaan takaakiertoja. Kaikki hienot.

Kolmas rata oli kiva irtoamisharjoitus ja se meni molemmilla oikein hyvin. Huomasin selkeän eron Kidan kanssa kun itse tsemppasin ja olin skarpimpi, myös Kida skarppasi tosi paljon ja oikeasti juoksi kovaa. Marjo sanoikin, että Kidan kanssa pitäisi nyt tehdä paljon ihan sellaista treeniä että se pääsisi vaan juoksemaan täysillä ja pitämään hauskaa. Että agility olisi sille tosi kivaa eikä ainaista tekniikkapyöritystä. Siitä kyllä saa niitä tehoja irti kun vain suunnittelee treenit huolella.

Kida ällöää lelujaan aina kun ne menevät kivituhkaan, huomaa ettei se oikein mielellään ota likaisia leluja suuhun. En oikein tiedä mikä tähän auttaisi, kaikki lelut kun likaantuvat ihan samalla tavalla. Nyt olen vain vaihtanut lelua treenikierrosten välillä, mutta kun ne hitsin lelut likaantuvat jo ekasta heitosta...Onko jolla kulla hyviä vinkkejä tähän? Koira ei ole millään tavalla ole nirso lelujen suhteen, eli ihan mikä tahansa lelu käy, kivituhka vain on ällökkiä.

Tosi hyvä mieli jäi treenistä ja tuntui että sain paljon irti. Molemmat koirat on kyllä niin huippuja. <3 Niin erilaisia, mutta molemmat omalla tavallaan ihan parhaita.

Se ei osaa ennen kuin se osaa

2012-02-09T10:01:00.001+02:00

Sain taas maistaa hätiköinnin katkeran kalkin. Oscarin pujottelu on ihan levillään. Pahus. Minkä virheen sitten tein? No, innostuin niin kovasti siitä, että mitsu pujotteli muutaman kerran täysin ilman ohjureita, että heitin koko ohjurit menemään ja aloin ottaa paaaaaljon toistoja ilman ohjureita. Ja lopputulema on? Paaaljon epäonnistuineita toistoja ja hitaat, epävarmat kepit (mikä näkyy edellisen postauksen videossakin!). Se hyvä rytmi ja into on poissa. Eli nyt sitten taas palataan askel taaksepäin ja tehdään toistoja ohjureiden kanssa. Pitäisi aina muistaa se kultainen sääntö, että koira onnistuu aina. Oscar on niin herkkä, että se ei kestä epäonnistumisia vaan alkaa epäröidä ja höseltää ja kierre on valmis. Hitsi miten ärsyttävää kun ihan oma moka koko juttu taas. Kisahaaveet huuhtikuulta pitänee haudata, en viitsi epävarmaa koiraa sinne viedä. Ellei sitten tapahtu jotain mystistä edistysmistä ihan lähiaikoina. Haluan että ennen kisoja koira on 100 % valmis.

Eilen oltiin Oscarin kanssa Napakan agilityvalmennuksessa. Ohjaaja oli tiukan gradu ja sijaisuuspäivän jälkeen kuin puulla päähän lyöty ja mitsu pursusi energiaa parin viikon treenitauon jälkeen. Mahtava yhdistelmä. No Oscar oli loistava, niin kuin aina. Minä olin ihan tööt, niin kuin aina. ;)

Teimme ylläolevaa pientä radanpätkää, jolla sinänsä ei ollut mitään ihmeellisyyksiä. 1-2 takakiertoon kokeilimme keilausta ja siitä ponnistusta hypylle päin. Oli taas hienoisia ongelmia hallita omaa kroppaansa ja esimerkiksi sitä, mihin suuntaan jalkaterät osoittavat. Pitäisi aina muistaa, että jalkaterien suunta ohjaa koiraa ihan samoin kuin kädet. 5-6 teimme poispäinkäännöksen ja se toimi mukavasti kunhan osasin ajoittaa sen oikein. Muuten ei ongelmaa. Pitäisi vain muistaa, että Oscar kyllä osaa, mun ei tarvitse varmistella että tuleehan se koira.

Otin hallin pihalla Kidan kanssa vähän tokoa kun kerran hallille oltiin ajeltu. Otin ekalla pätkällä pelkän perusasennon, josta palkkasin lelulla. Toisella setillä pitkän seuraamiskaavion, 4 käännöstä, täyskäännös, kolme pysäytystä. Laitoin lelun piiloon Tytin ohjeen mukaan ja aussie oli LOISTAVA. Kun lelu näkyy, koira höseltää. Kun lelu on piilossa, vire säilyy, mutta koira keskittyy ja paikka loistava. Olin niin iloinen että olisin voinut pussailla Kidan märäksi. Ja tajusin jopa lopettaa treenaamisen tähän. Tai siis kunnon revittelyleikkeihin, Kida sai tappaa ihanaa narulelua ihan antaumuksella kun oli niin taitava. Nyt sitten pitää seuraavissa treeneissä ottaa taas sitä lyhyempää seuraamispätkää, nyt olen ottanut aika pitkää. Toki kotona lyhyempää. Ja bonuksena, kun seuruutin, pihaan ajoi hinausauto valot pilkkuen ja peruutusvalo piipittäen, Kidan katsekontakti ei tippunut hetkeksikään!

Tästä tuli vielä mieleen kun toissapäivänä annoin koirille iltaruokaa. Komensin ne seisomaan, kuten yleensä aina teen siksi aikaa kun laitan ruuat valmiiksi yms. Tai siis asento aina vaihtuu, joko istu, seiso tai maahan. Noh, koirat seisoivat ja avasin jääkaapin oven, josta sitten ryhmähtikin yksi ovihylly päälleni, kaikki tavarat levisivät maahan ja hajosivat. Minä tietysti oikein naisellisesti kiljuin kurkku suorana. Mitä tekee koirat? Seisovat koko ajan täydellisessä asennossa paikallaan, katsoen vain ihmetellen. :D Kai mulla on aika kova jöö niillä. ;)

Kuvat lenkiltä -30 asteen pakkasessa, ei paljon menoa haitannut!

Elävää kuvaa

2012-02-07T08:00:00.002+02:00

aMaanantain tokoa ja agia videon muodossa.

Oskun kepit ovat liian hitaat ja epävarmat, lisää toistoja ja tarvittaessa ohjurit apuna...Tärkeintä olisi nyt se, että saisi vain onnistuneita toistoja.

Kidan tokoista, jäävät on päin prinkkalaa. Seisominen valuu ja maahan meno vino. Käskyjä pitää vahvistaa lisää ennen kuin tekee taas tuolla tavalla kokonaisina liikkeinä. Seuraamisessa....oikeesti, näyttää ihan kuin mulla olisi joku ylläri housuissa. :D Olisikohan mahdollista kävellä normaalisti? Jatkamme harjoituksia...

Laitoin nämä videot myös Facebookiin, ja sen kautta virisikin aktiivista keskustelua aiheen tiimoilta. Kiitos siis kaikille vinkkejä jakaneille, niistä otetaan opiksi. :) Ihanaa, että ystäväpiiristä löytyy ihmisiä jotka antavat avoimesti vinkkejä ja auttavat. Kiitos vielä kaikille.

Mutta siis mikä oikein mätti. Tärkeimmät:
- Tee harjoitukset aina niin helpoiksi että koira onnistuu AINA
--> virheellisiä suorituksia ei saa tulla
- Mieti mistä palkkaat ja noudata suunnitelmaasi
Esim. liikkeestä maahan menosta, palkkaa joko siitä että menee maahan tai sitten sivulta paikallaan olosta. EI noin kuin tein videossa.
- Jätä se himskatin liina pois kun sitä ei tarvita tai ainakin käytä sitä oikein. :D

Liikkeettäin:

Liikkeestä maahan ja liikkeestä seis:

- Mieti palkkaus
- Ei noin voimakkaita käskyjä
- Missään nimessä ei yhdistetä seuraamiseen ennen kuin käskyn osaaminen on 110 % varma
--> treenaa käskyjä lisää ennen kuin yhdistät!
- Hiljennä vauhtia ennen käskyä

Ruutu
- Muista vapauttaa palkalle
- Mieti mistä palkkaat
- Opeta hakemaan ruutua

Seuraaminen
-Kävele normaalisti
- Muista oikea vire ja vireen säätely
- Lelu piiloon jos ei keskity kunnolla, perusasennot pitää saada onnistumaan
--> harjoittele lisää liikkeestä pysähtymisiä, taitavat olla vähän unohduksissa

Luoksetulo
- Seiso suorassa :D
- Vapauta palkalle
- Ei lelun luokse tuloa, vaan ohjaajan luokse tuloa josta saa palkaksi lelun!

Jeesbox, jatkamme harjoituksia ja kun olemme möhlineet hieman lisää laitamme uutta videota. :D

1-vuotias neitokainen

2012-02-06T08:00:00.000+02:00

Mittariin rapsahti tänään Kidalle ja kaikille 8 sisarukselle yksi kokonainen vuosi. Onneksi olkoon myös siskoille ja veljille! Muistakaahan tarjota jotain spesiaaliherkkua synttäreiden kunniaksi (tai, kaikki ruokahan on aina spesiaaliherkkua kun kyseessä ovat Y:t ;)).

Vuodessa pienestä sinisestä kirpusta on kuoriutunut lähes aikuinen nuori neiti. Ensimmäiset juoksut on juostu ja kokoa on siunaantunut huimat 52 cm ja 19 kiloa. Ei enää ihan pieni kirppu siis. Seuraavan kuvasarjan myötä hieman Kidan kasvua vuoden aikana.

Kidasta on kasvanut tasapainoinen nuori koira. Sillä on voimakas vahtivietti ja saalisvietti. Se on terävä ja dominoiva koira, ei mikään ihan kaikista helpoin karvaturri. Harrastuskentillä se on upea, kaikkea mitä toivoa saattoi ja vielä enemmänkin. Arkielämässä se on ollut haastava ja on sitä edelleenkin. Tuntuu kuitenkin että se yhteinen sävel on vihdoin löytynyt ja arki rullaa mukavasti eteenpäin kun koira tietää oman paikkansa ja omat sääntönsä. Vuoden jälkeen en voi muuta sanoa, kuin että kiitos Tytti tästä upeasta koirasta! Mielenkiinnolla odotan tulevia vuosia pikku raketin kanssa.

Vastauksia

2012-02-03T14:55:00.002+02:00

Aussie ei ole turkkikoira, eipä.

- Millainen persoona Kida on? Entäpä Oscar?

Hym, Kida on itsevarma, pahasuinen öykkäri, jossa on myös pienen sylipuudelin puoli. Jos Kida olisi ihminen, se olisi punkkarityttö joka kuitenkin salaa kirjoittelisi runoja ja olisi hikari koulussa. Kida suhtautuu kaikkeen ensin varauksella, mutta pohdinnan jälkeen muukalaiset joko hyväksytään varauksetta ystäviksi tai sitten yritetään pelotella pois.

Oscar taas on herkkä runopoika, jolla kuitenkin löytyy itsevarmuutta tarpeen tullen. Oscar on vähän sellainen hömppä haaveilija ja saattaa välillä uppoutua omaan maailmaansa. Se on vieraita kohtaan vähän varautunut, mutta tärkeät ihmiset saavat nauttia loputtomista pusuista ja huomionosoituksista.

- Ensireaktiosi/-tunteesi, kun tapasit Kidan?

Ensimmäinen ajatus oli varmaan, että onpa se pörröinen. :D Kida oli pienenä kunnon karvapallo, vaikka onhan se sitä kyllä vieläkin. Kida tuli reippaasti moikkaamaan meitä kasvattajan pihassa, vaikka se oli pennuista viimeinen kotona oleva ja ilman muiden pentujen muodostamaa tukiverkkoa. :)

- Mistä keksit Kidan nimen? (kiinnostaa keksimmekö samasta asiasta ;D)

Kidasta piti tulla Mila, Kita tai Kira. Kiran isäni tuomitsi hevosen nimeksi, joten siitä luovuttiin. Mila taas oli mielestäni enemmän bortsun nimi, joten hylkäsimme senkin. Kita olisi sopinut äärettömän ahneelle koiralle enemmän kuin hyvin, mutta pienelle karvapallerolle se oli vähän liian "raju" nimi, joten nimi vääntyi Kidaksi.

- Kuinka korkealla tavoitteenne ovat?

En halua sen tarkemmin määritellä mitään tavoitteita, koska eihän voi tietää mitä elämä tuo mukanaan. Olisi kuitenkin upeaa jos jonain päivänä Kidan nimeä koristaisivat tittelit BH, JK1 ja TVA. Oscarilla taas haluaisin nähdä etuliitteet Fin MVA ja AVA. Se, ovatko tavoitteet realistisia onkin ihan oma lukunsa, mutta haaveillahan aina saa. :) Tärkein tavoite kuitenkin on että molemmat koira pysyvät terveinä ja harrastaminen on kaikkien mielestä hauskaa.

- Mikä on hauskin koiramuistosi?

Näitä on niin monia, monet muistot ovat ensin itkettäneet ja sitten naurattaneet. Ensimmäisenä tulee mieleen kun olimme juuri Arin kanssa alkaneet seurustella ja Ari oli ensimmäistä kertaa yötä mun luona. Yöllä Oscar oli sitten käynyt nakertamassa Arin silmälasien sangat. Onneksi mies oli ymmärtäväinen, mutta hävetti aika paljon. :D

Kerran tulin koulusta kotiin ja Oscar oli yksin kotona ollessaan purkanut erään neuleeni ympäri asuntoa. Kaiken huipuksi se oli sotkeentunut lankoihin itse niin pahasti, ettei voinut liikkua vaan makasi olkkarin lattialla lankakerän keskellä solmussa. Huvittavinta tässä oli se, että Oscar teki saman tempun viikkoa myöhemmin ja vielä samalle neuleelle jonka olin uudelleen neulonut.

Kidasta hauska piirre on se, että se kuuntelee aina musiikkia. Sen lempibiisi on Yön Joutsenlaulu. Aina kun Joutsenlaulu kuuluu kaiuttimista Kida menee kuuntelemaan ihan kiinni kaiuttimeen, kallistelee päätään ja viulujen soiton alkaessa ulvahtelee. :D Kida myös katsoo mielellään televisiota ja seuraa oikeasti hahmoja silmillään sekä keskustelee erityisesti televisiossa näkyvien koirien kanssa.

- Mitä teet niinä päivinä, kun otatte koirien kanssa ihan vaan rennosti?

Vaikka blogin perusteella varmaan saa kuvan, että elämme todella aktiviista elämää, välillä on päiviä etten jaksa tehdä yhtään mitään. Eli joskus ihan vaan makoilemma kotona ja katsomme televisiota ym. Yleensä kuitenkin päivinä jolloin ei ole treenejä, käymme lenkillä jossain missä koirat saavat juosta vapaana ja treffaamme koira- ja ihmiskavereita.

Sanakirjasta löytyy tämä kuva kohdasta marttyyri. Kidasta on niiiiiin rankkaa käyttää 65 euron arvoista, teknistä takkia, se on tehnyt marttyyriesityksistä ihan oman taiteenlajinsa.

- Kun treenaatte, suunnitteletko treenit tarkasti etukäteen?

Yritän suunnitella, usein vaan luistan hienoista suunnitelmistani. Ja se ei ole ikinä hyvä idea. :D Kuuluisat kohtalokkaat sanat: "Mä otan vielä yhden toiston, kun menee niin hyvin!".

- Mikä on tullut suurimpana yllätyksenä aussiessa?

Pakko sanoa, että vahtivietti. Vaikka kylläkin olin lukenut siitä paljon, Kidan voimakas vahtivietti ja terävyys yllättivät, Uula kun oli ihan erilainen. Rotuominaisuuksien kanssa on kuitenkin vain tultava toimeen, kuten aina sanon, se on ihan minun oma kyyneleeni jos en hanskaa omaa koiraani, ei koiran vika. :)

- Minkä rotuinen olisi seuraava koirasi, jos sellainen tulisi joskus?

Olen aika kamala rotu- ja linjarasisti, joten vaihtoehtoja ei ole kauhean monta. Uusi koira tulee varmasi jossain vaiheessa, sillä en vaan osaa enää elää ilman koiraa. Ei kuitenkaan lähivuosina. Ykkösvaihtoehto tällä hetkellä on aussie, ehdottomasti käyttöpainotteinen. Toinen vaihtoehto voisi olla käyttälinjainen bortsu tai jopa käyttölinjainen malinois. Tällä hetkellä en vain uskalla edes haaveilla malinoisista, sillä omat koulutustaitoni eivät likimainkaan riittäisi sellaisen koiran kouluttamiseen. Jos elämäntilanne olisi sellainen, että esimerkiksi pienten lasten takia emme voisi aktiivista käyttökoiraa ottaa, voisin ottaa myös mittelspitzin.

- Toko vai agility?

Aika paha! Sanotaanko että Oscarin kanssa agility ja Kidan kanssa toko. Molemmat lajit ovat todella tärkeitä ja rakkaita, ja molemmista minulla on vielä todella paljon opittavaa. :)

- Mitkä ovat Kidan ja Oscarin parhaat puolet? Entä haastavimmat?

Oscarin parhaat puolet ovat sen loputon miellyttämisen halu, sosiaalisuus, helppous ja seurallisuus. Huonoimmat puolet ovat heikko saalisvietti ja herkkyys.

Kidan parhaat puolet ovat loputon moottori, voimakas saalisvietti, älykkyys ja työskentelymotivaatio. Huonoimmat puolet ovat terävyys ja voimakas vahtivietti. Toisaalta ne ovat rotuominaisuuksia, joten varsinaisesti niitä ei voi huonoiksi puoliksi lukea.

- Millainen on ns. normaalipäivänne? (Lähinnä siis koirien osalta)

Normaalina päivänä koirat heräävät joskus yhdeksän (kesällä kuuden) maissa, Ari tai minä käyttää ne ulkona ja lähdemme kouluun/töihin. Päivän ne nukkuvat ja illalla sitten mennään joko treeneihin tai sitten käymme lenkillä ja tokoilemme kotona. Viikonloppuisin päivä alkaa treeneillä aamu yhdeksän maissa ja loppupäivä lepäillään/lenkkeillään.

Koska muutatte Jokelaan on mun kysymys ;) ja arvaa kuka ?

Tulevaisuus on tällä hetkellä lähinnä musta aukko ja muuttujia monta. Muutto on ajankohtainen todennäköisesti joko syksyllä 2012 tai sitten viimeistään tammikuussa 2013. Täksi kesäksi olen jo lupautunut töihin tänne Joensuuhun. Kaikki riippuu siitä, mistä ja milloin saamme töitä ja valmistunko ajoissa jne.

Ja en nyt ihan menisi lupaamaan, että juuri Jokelaan muutamme, mutta jospa kuitenkin niin lähelle, että voisimme käydä eräässä tietyssä treeniryhmässä. ;) Ja tämä kysyjän arvaus on kyllä todella vaikeaa, mutta veikkaisin että joku meidän fanimme?

Juoksujen jälkeen Kidasta on kuoriutunut todellinen lady domina...

Kiitos kysymyksistä, tätä postausta oli hauska kirjoittaa. Jos joku haluaa vielä esittää kysymyksiä, lisää voi esittää joko tämän tai edellisen postauksen kommenttiboksissa. :)

Kysy!

2012-01-30T15:29:00.000+02:00

Pakkaset paukkuvat kovina eikä ulos oikein voi lähteä treenailemaan. Joensuussa vedellään tällä hetkellä -30 asteen kieppeillä, hyrr. Kotitokoa toki voidaan tehdä, tämän viikon projektina edestä sivulle ja takaisin jumppa, istu ja maahan käskyjen erottelu kun olen koirasta pois päin kääntyneenä ja askelsiirtymät.

Joten siis, ajattelin, että nyt voisi olla kysymyspostauksen aika. Blogissa käy Bloggerin tilastojen mukaan joka päivä noin 100 yksittäistä lukijaa, mutta harva uskaltautuu kommentoimaan. Joten nyt siis, mitä ikinä oletkaan halunnut kysyä, kysy! Jos kysymyksiä tulee, vastailen niihin erillisessä postauksessa.

Kirpakoita pakkaspäiviä toivottavat Mari ja karvakuonot.

Lisää draivia

2012-01-28T12:50:00.007+02:00

Blogi laahaa vähän jäljessä, elossa ollaan ja ollaan myös treenailtu. Koulukiireet ovat vieneet kaiken ajan tällä viikolla, joten muulle elämälle ei juurikaan ole jäänyt aikaa. Tokosta sen verran, että edistystä on tapahtunut todella paljon. Alokasluokan liikkeet ovat käytännössä teknisesti valmiit, hyppyä lukuun ottamatta. Se pitäisi vielä koota. Nyt sitten seuraava operaatio on vireen nosto ja kisasuorituksen rakentaminen, keväällä sitten kisaamaan, jännää. Nyt vaan pitää saada paljon häiriötä ja nimenomaan sitä viettikestävyyttä. Kida on kuin raketti, kiihtyy nollasta sataan sekunnissa, mutta se bensa saattaa nopeasti kulua loppuun. Eli sitä kestävyyttä koitan nyt huolella rakentaa, jotta raketti pysyisi ilmassa pidempään.

Kyllä se vakavaksi vetää kun Kida varasti Oskun lumipallon. Lumi voi loppua kesken tuumii Osku.

Hassua miten sitä on viime aikoina jotenkin orientoitunut niin paimenkoiraihmiseksi. Mietin yksi päivä, eräiden koirakoiden leikkiä katsellessani, että hitto vie, kyllä minun paimenkoirani leikkisi niin hyvin tuossa tilanteessa ja se olisi oppinut nuo asiat jo ekasta toistosta. Sitten havahduin tähän ajatukseen, milloin ajatusmaailma kääntyi näin päin? Milloin lakkasin ihastelemasta paimenten moottoria ja aloin pitää sitä itsestään selvyytenä? Vaihdoin sitten ajatusmaailmaa ja mietin mitä Osku tekisi tässä tilanteessa, höntyilisi juuri samalla tavalla kuin seuraamani koirat. Ei pidä ylpistyä, kaikki koirat kun eivät vaan ole niitä paimenkoiria, eikä se tee niistä yhtään sen huonompia, jokainen koira ja rotu vain on erilainen.

Olen viime aikoina miettinyt todella paljon saalisviettiä ja viettipalkkausta. Luin Salme Mujusen Saalisvietti koiraharrastuksessa- kirjan, suosittelen! Kirja antoi paljon ajattelemisen aihetta. Keskeinen oivallus kirjassa oli se, että Mujusen mukaan oikeasti saalisviettinen koira leikkii vaikka kivellä jos heität sen sille ja ihan missä tilanteessa vain. Eri asia on sitten se, leikkiikö koira sinun kanssasi. Mutta saalisviettinen koira reagoi aina saalisärsykkeeseen. Eli sitä saalista joko on tai ei ole. Sitä ei voi millään poppaskonsteilla taikoa koiralle lisää.

Tämä ajatus oli jotenkin helpotus, sillä tajusin, että minun pitää vain hyväksyä Oscar sellaisena kuin se on. Sillä vain ei ole niitä paukkuja ja sillä hyvä. Sen kanssa pitää vain miettiä palkkausta vähän eri vinkkelistä ja käyttää mielikuvitusta. Uusin palkkausmetodi Oscarille on Berran namitaskulelu, se toimii hyvin. Oscar kyllä leikkii hyvin, välillä, eli sitä saalista on jonkin verran. Mutta viettikestävyys ja vietin voimakkuus on niin heikko, että häiriössä vietti ei nouse esiin. Tilanne olisi varmasti eri, jos olisin osannut pennusta asti rakentaa viettiä oikein, mutta en osannut ja sen kanssa pitää vain elää. Toki voin opettaa sille leikkimistä minun kanssani ja vahvistaa häiriökestävyyttä, mutta ihmeisiin ei kukaan pysty jos viettiketju on lähtökohtaisesti heikko.

Ja testasin muuten tuon kiviteorian Kidalla, toimii. :D Kuten toimii myös nenäliina, käpy, keppi, sukka, hanska, panta, hihna ja ihan mikä vaan. On se helppo, mutta se nyt onkin paimenkoira. ;)

Joa 23.1.2012

Mutta sitten aksatreeneihin. Maanantaina oli Oskun aksaryhmän vuoro ja aiheena oli linjaus. Saatiin rata nätisti loppuun asti ja tulin jälleen siihen johtopäätökseen, että kyllähän se koira menee juuri sinne minne ohjataankin. Kaikki mokat johtuivat omista ohjausvirheitäni, joita sitten riittikin. Mutta pääasia, että lopussa saatiin onnistunut rata.

Koirakoulu Napakka 25.1.2012

Keskiviikkona olimmekin sitten taas Napakan valmennusryhmässä ja teimme ylläolevaa rataa. Harjoittelimme merkkausta, joka ei oikein ottanut onnistuakseen, Oskulla tuli kamala kiire aina minun perääni. Saimme radan nätisti läpi, tosin 9-10 putki-kontakti erottelu tuotti haasteita. Tärkein huomio oli se, että ihan oikeasti minun pitää tsempata omassa ohjauksessani. Ohjaan vähän puolivaloilla ja löysästi ja kun teen niin, myös koiran vahti ja into hiipuvat. Kun sitten tsemppasin ja olin energisempi, myös Oscar oli paljon energisempi. Eli oikeasti nyt sitä energiaa peliin.

Omatoimisesti kävimme myös eräänä aamuna treenailemassa. Molemmilla koirilla tein keppejä, kontakteja, hyppysarjaa ja käännöksiä. Kidalla oli tosi hyvä vire ja se teki todella hyvin. Keppejä tehtiin ehkä kolmatta tai neljättä kertaa ja neiti hakee jo itsenäisesti aloituksen ja tekee kepit hyvällä rytmillä, tosi hieno! Oscarilla oli joku ihme imbesillipäivä kun se yhtäkkiä ei muka osannutkaan keppejä ollenkaan, puski väärästä välistä ja teki kaikkia ihmeellisyyksiä. Sitten tajusin, että se otti niin paljon häiriötä vieressä olevasta A:sta, joka on sen lempieste. Niin kovasti olisi mieli tehnyt A:lle, että ei millään olisi malttanut keppejä mennä. Vaadin sitten keppien pujottelun kaikesta huolimatta ohjureilla helpotettuna ja palkkasin todella reilusti, sitten alkoi sujua. Eli jatkossa pitää muistaa tehdä keppejä eri puolella hallia, osana rataa ja eri kulmista. Ei se oikeasti osaa vielä niitä keppejä, koska suoritus on noin epävarmaa. Treeniä, treeniä. Mutta positiivisena asiana, Oscarin vire oli aivan super ja palkkasin koko treenin ajan lelulla, jota repi ja kantoi aivan innoissaan. Oscarista saa niin paljon enemmän tehoja kun palkkaa lelulla ja on itse paaaaaljon aktiivisempi kuin normaalisti olen. Pitää vain tunnistaa se vire, milloin se leikkii, milloin ei kannata taas lelua käyttää.

Palkkaus kuntoon!

2012-01-22T21:10:00.000+02:00

Susirajalla riittää lunta

Vaihteeksi agilitytreenejä. Lauantaina oli molempien koirien vuoro päästä liitelemään, Kidakin pääsi mukaan juoksujen loputtua. Teimme Oskun kanssa Napakan treeneissä keskiviikkona ollutta rataa, tällä kertää ei ollut mitään ongelmaa. Päällejuoksutkin onnistuivat Oskun kanssa mainiosti. Osku teki myös keppejä ja kontakteja, molemmat ovat aika mukavalla mallilla. Palkkasin kepeiltä lohen nahalla, joka on Oscarin ultimate favorite herkku ja mitsu kävi niin kuumana, että huusi kurkku suorana pujotellessaan. Ei ihan tyypillisintä käytöstä minun pikku puudeliltani. :D Eli mitä tästä opimme, paremmat palkat kehiin.

Kida pääsi tekemään rataa helpotettuna, eli päällejuoksun jätin pois mutta otin radalle muurin. Aluksi valssi ei onnistunut vaan koira posotti suoraan eteenpäin, mutta kun tein valssin ajoissa, kääntyi aussie hienosti. Tällä kertaa muistin tehdä lyhyitä treenipätkiä, ja vire säilyi erinomaisena koko ajan. Toisella kierroksella oli poispäinkäännöksen treenaamisen vuoro, oikea puoli onnistui hienosti, vasen takkusi. Vasen takkusi myös Oskun kanssa, joten olisikohan ohjaajalla kenties hieman hiomista omissa liikkeeissään.

Sunnuntaina olikin sitten jännä paikka kun Kida pääsi ihka ensimmäistä kertaa Joan penturyhmään aksailemaan. Jännitin vähän sitä, mitä Kida tykkää muista samaan aikaa treenaavista pennuista, se kun tunnetusti on aikamoinen öykkäri. Kun tulimme halliin Kidan piti vähän pörhistellä, mutta rauhoittui sitten nätisti istumaan hallin reunalle käskystä. Treenin aiheena olivat vastakäännökset ja ne menivät ihan mukavasti kun tajusin mitä pitikään tehdä. Kida teki innokkaasti, mutta kun hypyn jälkeen treenikaverin dalmiksen pentu erehtyi liian lähelle Kidaa se oli menoa. Olin sanonut etukäteen kaikille treenikavereille, että jos Kida tulee öykkäröimään, sen saa ajaa pois ja komentaa ihan kunnolla. Näin siis toimittiin, eikä Kida enää koko treenin aikana mennyt öykkäröimään vaan treenasi nätisti. Tekee kyllä tosi hyvää tämä häiriötreeni meille.

Vastakäännösten lisäksi treenasimme itsenäisesti pientä rataa, jossa oli 90 asteen ja 180 asteen käännöksiä, keppeä ja muuria. Kida teki tosi hyvin kun palkkasin lelulla, ja alkupörinöiden jälkeen ei ollut moksiskaan häiriöstä. Olin tosi tyytyväinen, Kidalla oli tosi kivaa, treenipätkän olivat lyhyitä ja kun tehtii Kida keskittyi tekemiseen 100 %. Pikkuhiljaa aletaan kasvattamaan ratojen ja treenin pituutta, tekniikkatreenejä unohtamatta. Tämä nykyinen ryhmä on tosi hyvän tasoinen meille, aiemmin ollaan tehty liian haastavia juttuja. Hyvä fiilis jäi. Huomenna sitten taas toko toko.

Padotaan

2012-01-20T13:21:00.001+02:00

Tiedättekö sen tunteen, kun joutuu maanisen harrastusfanatian uhriksi? Minä tiedän, sillä se tapahtui taas. Saa nähdä kauanko se tällä kertaa kestää. Me ollaan treenattu joka päivä, monta kertaa. Ja tekisi mieli treenata koko ajan lisää...Kida varmaan kohta nostaa keskimmäisen anturan pystyyn ja näyttää että nyt muori riittää. No, ei se sitä kyllä tee, sillä se on kehittänyt lelufanaattisuutensa aivan uuten huippuun, vaikka en uskonut sen olevan mahdollista. Eli viikon teema on ollut viretreeni. Ja sitä viettiä ja virettähän meillä riittää. Siksi tekisikin mieli treenata ihan koko ajan, suhteellisen vietittömän Oscarin jälkeen on olo kuin Ladan jälkeen pääsisikin ajelemaan Ferrarilla. En tarkoita että Oscar olisi millään tavalla huono koira, se on aivan ihana (hah, edellinen postaus ;)), mutta käyttötarkoitukseltaan ja vieteiltään vain niin kovin erilainen.

Eli meidän treeniohjelma on seuraava: joka toinen päivä tekniikkatreeniä kotona/häiriöttömässä ympäristössä, ja joka toinen päivä viretreeniä erilaisissa ympäristöissä lelupalkalla. Tästä ollaan kyllä lipsuttu, sillä olen yleensä kenttätreenin jälkeen vielä illalla ottanut tekniikkatreeniä, hups. En viitsi jokaista treenikertaa kirjoittaa tähän, sillä me tosiaan ollaan treenattu paljon. :D Mutta jos tarkastelu liikkeettäin, missä mennään:

Paikalla makaaminen

Varma paikallaan olo ympäristöstä huolimatta. Vire välillä vähän liian korkea, vaikka en ikinä palkkaa muulla kuin namilla ja todella rauhallisella kehulla. Välillä heittää toiselle lonkalle. Lisää rauhallisia paikallaan oloja, rauhallisessa mielentilassa mahdollisimman erilaisissa ympäristöissä.

Seuraaminen kytkettynä & Seuraaminen taluttimetta

Vihdoinkin seuraamisessa ollaan edistytty tosi paljon ja nopeasti! Sisällä namilla ja naksulla ollaan tehty askelsiirtymiä ja käännöksiä. Tuo penikka käyttää ihan uskomattoman hyvin takapäätään! Se on niin taitava. :) Vasemmalle käännös on paljon vaikeampi kuin oikealle, ja siinä joskus kontakti putoaa. Eli näitä pitää hinkata lisää. Mutta kentällä, lelulla, ollaan tehty jo vähän pidempääkin seuraamiskaaviota. Tänään esimerkiksi perusasento-2 askelta-perusasento-12 askelta-käännös oikealle-3 askelta-palkka. Ja koko ajan täydellinen katsekontakti, täydellinen paikka ja vire! Nyt vaan kun osaisi olla ryssimättä tätä, mikä onkin helpommin sanottu kuin tehty.

Maahanmeno

Nopea, osaa käskyn vaikka unissaan ilman mitään apuja ja missä tahansa ympäristössä. Leikistä on ollut hyötyä.

Luoksetulo

Eteentuloa ollaan korjattu kosketusalustalla ja toimii hyvin. Välillä edelleen tarjoaa vinoa, mutta sitten otan uusiksi ja palkkaan vain suoran. Lelulla kentällä tehty jalkojen välistä juoksuja, ja tulee kuin raketti, edelleen.

Seisominen

Seiso-käsky ei ole yhtä vahva kuin maahan-käsky ja tätä pitää vielä hioa ennen liikkeen kokoamista. Samalla tyylillä jatketaan.

Vapaahyppy

Irtoaa hyvin namialustalle, seuraavaksi taidan ottaa palkaksi lelun. En ole vielä yhdistänyt hyppyä ja seiso-käskyä, seiso pitää olla 100 % varma ennen kuin kokoan liikkeen.

Paikkoja joissa ollaan treenattu: Napakan halli, Napakan hallin piha, kerrostalon parkkipaikka, Joensuun keskusta, alakoulun piha, raviradan parkkis

--> Pitäisi saada lisää häiriötä ihmisistä ja koirista. Olen huomannut, että Kida ei ota mistään paikasta häiriötä oikeastaan yhtään. Mutta ihmiset ja koirat ovat se kompastuskivi, kun kaikki pitäisi päästä joko A) moikkaamaan tai B) pelotelemaan pois Kidan oman auton, omien esteiden tai omien lelujen luota. Tähän auttaa tosi hyvin liina, jolla voi huomauttaa jos meinaa lähteä omille teilleen. Ei ole kyllä edes kokeillut höntyilyä lelupalkan kanssa, koska keskittyminen on silloin 110 %.

Koira nostaa mukavasti itsensä työskentelyvireeseen jo silloin kun avaan auton oven ja otan sen kentälle. Ei kuitenkaan mene yli vaan juuri sopiva vire. Kidalla on kyllä hyvä hermorakenne, sillä se ei koskaan mene ylikierroksille, vaan paketti kestää kasassa oli painetta miten paljon tahansa. Sen viettikestävyys on kyllä vielä aika lyhyt, sillä helposti tulee treenattua liian pitkiä aikoja. Nyt onkin tärkeää muistaa tehdä niitä lyhyitä treenejä super-vireellä ja sitten pitää taukoa. Kyllähän se tekee vaikka 5 tuntia putkeen, mutta haluan että vire on täydellinen koko ajan. Mitään vireen laskua ei saa tapahtua vaan kun ollaan kentällä tehdään täysillä hommia koko ajan, autossa sitten levätään. Tällä tyylillä treenattuna, mielentila on koko ajan oikea eikä sellaista haahuilua tai höntyilyä tule lainkaan.

Asia jonka olen tajunnut oikeastaan ihan vasta viime viikkoina on patoaminen. Koira ei saa tyhjentää akkujaan riekkumalla lelun kanssa loputtomiin treenin alusta saakka, vaan viettiä ärsytetään koko ajan, koira patoaa, patoaa ja treenin lopuksi saa purkaa koko patoutuneen saalisvietin tappamalla lelua mielin määrin. Näin olen saanut ihan törkeän hyvän vireen ja loppuleikin, Kida on aivan onnensa kukkuroilla kun lopulta saa sen himoitun narunpätkän tai mikä lelu nyt mukana sattuu olemaankaan.

Minä niin nautin tästä kun koko ajan on tunne, että oppii uutta. Kun osaisi vaan olla ottamatta niin supervakavasti ranteet auki -meiningillä jokaista pientä epäonnistumista. Kun on perfektionisti, niin murehtii sellaisiakin asioita, joista joku muu ei edes välittäisi. Esimerkiksi eilisissä treeneissä Kidan katsekontakti laski hetkeksi ja märisin sitä koko illan. On se niin vakavaa. ;)

Tarvitseeko kukaan rukkastarpeita?

2012-01-18T21:41:00.001+02:00

Voihan mitteli ja sen Casanovan ego. Voi blääh. Maailman kiltein ja herttaisin Oscar on aiheuttanut viime päivinä harmaita hiuksia, sen ego tuntuu nousseen Kidan juoksujen takia jonnekin kuun ja tähtien yläpuolelle. Pieni kurinpalautus lienee paikoillaan. Tänään aloitimme Napakan valmennusryhmässä, ajattelin että tarvitsemme vähän ruoskintaa ennen kisoihin suuntaamista. Koulutus oli tosi hyvä, mutta koira....oli ihan omissa maailmoissaan. Oscar, joka aina tekee niin innokkaasti ja täysillä haahuili ihan omiaan. Kyllähän se esteet suoritti, mutta tauon tullen olisi heti lähtenyt haahuilemaan ja sooloili muutenkin radalla omiaan.

18.1.2012 Koirakoulu Napakka, Niina Leinonen.

Teimme ylläolevaa rataa, joka vaikutti aluksi helpolta, mutta ei sitten ollutkaan. Hiontaa kaipasivat päällejuoksu (4), ne pirun valssit ja taakse lähetys (9-10) (vai mikä ihme sen ohjauskuvion nimi oli??Joku sellainen.). Minä olin liian hidas, liian passiivinen ja muutenkin sähläsin. Saatiin kotiläksyksi merkkauksen treenaaminen ja minulle itselleni ohjauskuvioiden kuivaharjoittelu. Työtä riittää.

Mietin Oscarin käytöstä, se ei todellakaan ollut oma itsensä. Kidan juoksuilla on varmasti osuutta asiaan, mutta olenkohan tehnyt sen kanssa liikaa tekniikkaharjoituksia ja palkannut liian vähän. Oletan että se on niin syttynyt agilityyn, että en palkkaa juurikaan yksittäisistä esteistä. Pitäisi varmaan palkata yllätyksellisemmin ja enemmän. Seuraavaksi siis jotain helppoa ja mukavaa humpustusta ja paljon palkkaa. Moottoria kun tuolla rakkaalla mitsuttimella ei mitenkään maailmaa mullistavasti kuitenkaan ole.

Ja jollain toisella taas sitä moottoria on. Olin Oscarin käytöksestä suoraan sanottuna v*ttuuntunut, mutta otin silti Kidan kanssa tokotreenit hallin pihassa. Ja voi miten hienosti penne teki! Saalisvietti on todellakin avain onneen häiriöherkän ja terävän nuoren koiran kanssa. Ei nimittäin siinä vaiheessa haittaa vierestä kulkevat koirat tai ihmiset tai agihallin melu kun näkyvissä on lelu! Otin seuraamista, ensin ihan perusasentoa ja lyhyttä seuraamispätkää, sitten 9 askelta. Ja koko ajan, täydellinen vire, täydellinen kontakti, täydellinen paikka! Olin niin onnellinen! Tämä hinkkaaminen alkaa tuottaa tulosta! Sitten ihan istu-maa-leikkiä, lelulla perfecto. Ja vielä sitten kolmannella satsilla seuraamista käännöksillä ja aivan täydellistä. Ei vitsi että toi koira on makea kun sen sielunelämää vaan oppii lukemaan...

Erikseen otin vielä paikalla olon. Pysyi hyvin häiriöstä huolimatta, mutta kun palasin koiran luo, nousi istumaan. Sitten kuitenkin vielä onnistunut toisto.

Asenne ratkaisee

2012-01-17T11:09:00.001+02:00

Oscarin maanantain aksaryhmässä meillä oli vierailevana kouluttajana Lukkarisen Jari, jonka menoa ihailin suuresti itsenäisyyspäivän omissa kisoissa. Odotin mielenkiinnolla siis koulutusta. Sain taas korjata omaa asennettani heti alkuun, sillä menin treeneihin sillä asenteella että me teemme helpomman radan ja hyvä jos selviämme edes siitä. Rohkaistuin sitten ja päätin että teemme kuitenkin edistyneempien radan, joka löytyy yltä. Taisin sanoakin radalle mennessämme, että me ei sitten päästä tätä läpi koska ollaan niin aloittelijoita ja blaa blaa. Ja mitä vielä, pitäisi vaan luottaa tuohon pikku pörhäkkeeseen. Kepeillä Osku hieman epäröi ensin, koska ennen ei radalla olla keppejä ilman ohjureita tehty. Laitoin alkuun ja loppuun yhdet ohjurit auttamaan ja vähän rohkaistuna mitsu menikin sitten kepit hienosti.

Rata oli haastava, mutta kyllä me siitä selviydyttiin! Tulipa hyvä mieli kun voitin itseni. Ja nyt lopullisesti päätin, että en mene enää ikinä yhtään mihinkään asenteelle "ei me osata, me ollaan niin huonoja". Nyt mennään sillä asenteella, että jos ei osata niin opetellaan. Vaikka aina tuntuukin että kaikki muut on niin paljon taitavampia (ainakin Joassa), niin on ne kaikki huiputkin joskus aloittaneet ja tuskin nekään silloin oli vielä huippuja. :)

Treenissä tuli uutena ohjauskuviona twisti (16-17) ja se toimi aikas hyvin! Mitsu kulki muutenkin hyvin kaikki kieputtelut ja jos en itse olisi säheltänyt ja varmistellut turhia, olisi rata mennyt tosi hyvin. Kyllä se pieni pörrö osaa jos siihen vaan luottaa. Renkaan välistä Osku juoksi ainakin kerran mutta avitettuna meni oikein. Pitää siis vahvistaa vielä rengasta, korkeassa vireessä poitsulle tulee helposti kiire ja silloin mennään sieltä mistä aita on matalin.

Kidan tokot edistyvät hiljalleen. Noutoa ollaan nyt tehty jo kantamista ja eteen tuomista. Kosketusalusta on auttanut eteentulon satunnaiseen vinouteen.Otin tavoitteeksi, että joka toinen päivä käydään tekemässä häiriö-/viretreeni aina eri ympäristössä ja joka toinen päivä sitten kotona viilataan pilkkua. Yksi päivä viikossa toki saa olla vapaapäivä.

Tänään oli häiriötreenin vuoro ja kävin treenailemassa raviradan parkkiksella, häiriönä olivat mukavasti jatkuvasti ohi suhaavat hiihtäjät. Ja hiihtäjiähän olisi super kiva jahdata jos vain saisi. Eli loistava paikka treenille. Otin hyppy-seuraaminen-jäävät-seuraaminen. Jokainen liike omalla vuorollaan, välissä koira autoon.

Hyppy - irtoaminen hypylle, irtosi hyvin.
Seuraaminen lelupalkalla (pa=perusasento, p= palkka, a= askelta, kä= käännös)
1. pa 2 a p, pa p, pa 3 a kä p
2. pa 1 a pa 5 a p
Muuten aivan loistava, mutta käännös väljä. Loistava vire. Eli siis kotona hiotaan käännöksiä.
Jäävät En vaatinut seuraamista, mutta piti kulkea mukana. Maahanmeno loistava, nopea ilman mitään apuja. Seisominen valui. Eli seiso-käskyn vahvistusta lisää. Asennenvaihtoleikkiä siten, että koira kulkeekin vierellä (ei seuraa!).

Kidan piti vähän pöhistä epäilyttävän näköiselle hiihtäjälle joka uskaltautui hiihtämään aivan likeltä, mutta pienen huomautuksen jälkeen keskittyi loistavasti hommiin. Liina- tuo jumalten lahja tokon treenaajille, Kidan kanssa kullan arvoinen!

Palaset loksahtelevat kohdilleen

2012-01-15T13:47:00.002+02:00

Tämä on ollut oikea pienten onnistumisten viikonloppu. Aloitetaan mitsupojan agitreeneistä. Kida on edelleen agilistystä tauolla juoksujen takia, ehkä jo ensi viikon sunnuntaina pääsemme taas mukaan. Kävimme perinteisesti lauantaiaamun ratoksi Miran kanssa treenailemassa. Aiheena oli irtoaminen ja takakierrot, lisäksi tein Oskulle keppejä ja kontakteja. Irtoamistreeni meni ihan ok, kolme hyppyä ja putki niin että seisoin alussa oli liikaa, kolmannen hypyn jälkeen kääntyi ihmettelemään. Helpotettuna onnistui. Takakierrot menivät hyvin.

Mutta sitten varsinainen onnistuminen: olin laittanut ohjurit väärin (haha, vähän nolo), mutta ohjureista huolimatta Oscar meni kepit ihan oikein pujotellen ohjureiden ali. :D Siitä päättelin, että ei tuo koira mitään ohjureita enää tarvitse ja otin kaikki ohjurit kertarysäyksellä pois. Ja tadaa! Mitsu ei tainnut edes huomata! Olin ihan ällikällä lyöty, mutta kepit ovat tosi makeat. Nopeat ja rytmi on hyvä eikä haittaa vaikka itse seisoisin toisella puolella hallia. Jee! Muutaman toiston tehtyäni tosin huomasin ongelman, Oscar ei kunnolla hae ensimmäistä keppiväliä ilman ohjureita, sillä se aloitti pujottelun helposti väärästä välistä. Laitoin sitten ensimmäiseen väliin ohjurin, pitää harjoitella vielä tuota aloitusta paljon. Mutta vaikka välillä meinasi usko loppua, kepit ovat nyt jotakuinkin valmiit. :) Tästä riemuissani sitten tilasin kilpailulisenssin ja katsastin meille jo ensimmäiset kisat kalenteriin. ;) Pari kuukautta vielä aikaa treenata, sitten duo punakka ja pörhäkkä lähtevät kisakentille sähläämään.

Ja sitten Kidan tokoiluihin. Eilen päätin erään keskustelun tuloksena, että hitto vie, lopetan nyt tämän "ei me osata, mä oon ihan paska jne." ruikutuksen. Ja päätin että me muuten ollaan kisakunnossa kesällä ja piste. Ei se kenestäkään muusta ole kiinni kuin minusta itsestäni. Ja jos en itse usko itseeni, kuka sitten uskoo? Eli nyt siis tavoitteellistä treenaamista ja asenne on se, että täältä tullaan ja voitetaan eikä "me tässä vähän vaan jotain puuhaillaan". Ja Kidan asenne tähän touhuun on se, "että aivan sama kunhan vaan saan LELUN".

Tänään sitten otin itseäni niskasta kiinni ja ajoin ihan kentälle treenaamaan treenisuunnitelman kera. Tein seuraamista, hypyn, luoksetulon ja loppuun vielä seuraamista.

Seuraaminen
1. Kierros lelulla, perusasento, palkka. Perusasento kaksi askelta palkka. Pa 5 askelta palkka, autoon.

2. Kierros lelulla, pa askel pa palkka. Pa 7 askelta palkka.

Ja hitsi vie että oli makea! Sopivan tiivis ja vire aivan täydellinen! Avain tähänkin on vaatiminen, koira ei vaan saa haahuilla, poikittaa tai muutakaan sikailla. Matkan pidentämisessäkään ei ollut mitään ongelmaa kun pohjat on tehty hyvin. Paikkahan pysyy ja vire. Jes. Välillä tuntui, että mitä mä jankkaan koko ajan jotain yhden askeleen seuraamista, mutta se tottavie kannatti! Ei nimittäin puhettakaan huonosta vireestä tai haahuilusta.

Hyppy

Lähetys namialustalle, toimii kuin junan vessa. Vain yksi toisto ja suoraan siirtyminen luoksetuloon.

Luoksetulo

Lelulla jalkojen välistä, ja mitä tähän voi muuta sanoa kuin että raketti mikä raketti. Tässä treenissä en ottanut eteentuloa, koska se on ollut vino. Sain kuitenkin siihen Tytiltä hyvän ohjeen, jota kokeilin kotona. Eli kosketusalusta, suusta/kädestä palkkaamisessa on se ongelma opetusvaiheessa, että suusta nami saattaa tippua minne sattuu. Siksi asento on vino. Kokeilun tulos on että toimii!

Nyt sitten treeniohjelmaan lisää häiriötreeniä, helmikuun loppuun liikkeet teknisesti valmiiksi. Sitten häiriö ja kisakestävyyden rakentaminen saalisvietin varaan, liikkeiden ketjuttaminen, ja tadaa toukokuussa ollaan kisavalmiita. Ja ei jossitella vaan ollaan kisavalmiita.

Uusi vuosi ja uudet kujeet

2012-01-13T13:21:00.001+02:00

Treenirintamalla ollaan eletty hieman hiljaiseloa Kidan juoksujen ja omien työkuvioideni takia. Pidempi sijaisuusjakso kuitenkin loppui eilen ja huipentui sitten viisaudenhampaan poistoon. Auts. Nyt sitten ollaan palloposkena, joten kenttätreenit jäivät tältä päivää ja ehkä vielä huomiseltakin. Kalsaritokoa ollaan kuitenkin Kiksuttimen kanssa tehty, ja ollaan edistytty aika mukavasti. Ajattelin jo, että ei millään olla kisakunnossa toukokuussa, mutta ehkä sittenkin...? Häiriötreeniä vaan pitäisi saada todella paljon lisää.

Ollaan tehty kaikkia liikkeitä pienissä paloissa ja tänään sitten kokeilin kasata palasia yhteen ja kas kummaa, sehän osaa! Tein ensimmäistä kertaa jäävät kokonaisina, käskyjä ollaan hinkattu sillä leikkimetodilla, mutta kokonaista liikettä ei olla tehty. Ja tadaa, neidillä on valmiit jäävät! Ja aika hienot onkin, ei mitään käsiapuja tms. tarvita. Tosin häiriössä en ole vielä kokeillut, mutta hyvä mieli tuli.

Toinen liike jonka kasasin oli nouto. Laitoin kapulan parin metrin päähän ja pyysin tuomaan ja sehän toi hienosti eteen. Tässä mättää vain yksi juttu, Kida palauttaa kapulan välillä vinossa eteen. Mikähän tähän auttaisi? Samoin myös eteentulo on joskus vino, vaikka palkkaan suusta. Jos palkkaan lelulla jalkojen välistä, menee kuin raketti mutta ongelma on juurikin siinä kun vaadin eteen istumaan, tulee kyllä todella innokkaasti, mutta välillä heittää pyllyn sivuun.

Seuraamista ollaan tehty ulkona häiriössä lelulla ja sisällä namilla. Hyvin ollaan edistytty, paikka on hyvä, vire on hyvä eikä koira ole enää kädessä kiinni. Nyt vaan pikkuhiljaa voisi ottaa myös pidempiä pätkiä, kunhan paikka ei siitä kärsi.

Kaukoja ollaan tehty myös pitkästä aikaa ja tuota noin, ne ovat aivan surkeat. Koira heittää sivuttain näissäkin, voi kääk. Siispä otin askeleen taaksepäin ja otin käsiavut namilla mukaan. Hiotaan nyt sitten nämä liikeradat kuntoon.

Mahtavaa, että Kida on aivan yhtä innokas tekemään hommia kuin aina ennenkin. Juoksut eivät ole vaikuttaneet siihen juuri mitenkään. Muuten meidän arki on kyllä mullistunut uusien sääntöjen myötä. Avain onneen on ollut vaatiminen ja selkeät säännöt. Kidan kanssa on nykyään oikeasti rentottavaaa käydä lenkillä kun se ei vedä yhtään eikä rähise tai muuta. Tähän päästiin todella helposti kun vihdoin ymmärsin, että kyllä, se vika on koko ajan ollut hihnan tässä päässä. Ja että tuolta koiralta pitää oikeasti vaatia että se tottelee, koska minä sanon niin. Ironista, että opettaja joka ei koskaan oppilailleen antaisi periksi tällä tavoin on sitten omien koiriensa kanssa ollut tälläinen homsantuu. Kida on kyllä opettanut koiran kouluttamisesta äärettömän paljon. Se ei missään nimessä ole helppo koira, mutta kun sen saa toimimaan niin se kyllä palkitsee. Ja pitää nyt yrittää muistaa, että tuo australianpainajainen ei ole pehmeää koiraa nähnytkään eli ihan turha varoa että se muka saisi jotain traumoja. Mutta aina oppii uutta. :)

Oscar on nyt saanut palata kotiin kun yhteiselo luonnistuu kuitenkin ihan mukavasti. Pidämme koiria vain eri huoneissa ja välillä häkeissä. Oscarin kanssa ollaan tehty aksaa, eipä juuri muuta. Yllä maanantain treenien rata. Teemana olivat pakkovalssit ja saksalainen. Ja kylläpä taas tuntui että omistan kaksi vasenta jalkaa ja kättä. Ei meinannut tulla yhtään mitään kun aina olin liian kaukana, liian lähellä, liian myöhässä tai liian aikaisessa. Osku reppana. :D Lopputreenistä saimme sentään saksalaisenkin onnistumaan jotenkuten, vaikka suorituksessa onkin vielä hiomista. Teimme myös irtoamis/renkaan haku harjoitusta itsenäisesti. Eli ensimmäisen hypyn takaa lähetettiin koira hyppy-rengas-hyppy-sarja itsenäisesti renkaan paikkaa sivulta toiselle vaihdelleen. Oscar irtosi todella hyvin ja haki rengasta mainiosti, vaikka laitoin renkaan ihan kunnolla sivuun hyppylinjalta.

Mutta yksi todellinen läpimurto koettiin treeneissä, otin kokeeksi neljä ohjuria pois, ja kas kummaa eipä Osku tuntunut edes huomaavan! Huomenna pitänee kokeilla laittaa ohjurit vain alkuun ja loppuun. Olen kyllä todella tyytyväinen että kesällä luovuin käsiohjauksesta ja aloin opettaa itsenäisiä keppejä. Nyt nimittäin koira irtoaa kepeille ja suorittaa ne itsenäisesti vaikka seisoisin itse kauempana tai vaikkapa keppien alussa. Toimii! Pikku mitsun rattaat välillä raksuttavat vähän hitaasti, mutta kyllä ne kuitenkin raksuttavat.

Aikuinen nainen

2012-01-04T18:42:00.001+02:00

Kiksi kiksutin aloitti kuin aloittikin juoksunsa uuden vuoden aattona. Veikkailin jo monta viikkoa sitten, että Kida aloittaa juoksunsa aivan varmasti uuden vuoden aattona, sillä olimme menossa ystäväpariskunnan luo kyläilemään Ristiinaan viikonlopuksi ja heillä tietysti on leikkaamaton uros taloudessa. Ja aivan oikein, aattona huomasin että Kida juoksee. Voisin kyllä alkaa lotota, alkaa sen verran hyvin menemään nämä veikkaukset.

No, uusi vuosi meni silti oikein rattoisasti, koirat saivat kököttää vuorotellen häkeissä, sillä myös Oscar oli mukana. Kummankaan uroksen pää ei seonnut vaan kaikki olivat oikein nätisti. Kida ei välittänyt raketeista tuon taivaallista, ei tainnut edes huomata niitä. Oscarkaan ei paukuista perustanut, reppana oli niin rakastunut, että ei paljon muuta ehtinyt mietiskellä.

Tottakai me Ristiinan reissulla myös treenasimme, ystäväni kun sattuu olemaan samanlainen koirahöyry kuin minäkin. Heti perjantaina pääsin ihan uudenlaisiin treeneihin mukaan, kävin katsomassa suojelutreenejä. Vaikka omista koirista ei kummastakaan ikinä suojelukoiraksi olisikaan, oli treenien seuraaminen mielenkiintoista. Suojeluporukat kun osaavat ainakin tuon leikkimisen, vaikka muuten en samoja menetelmiä omille koirilleni käyttäisikään.

Lauantaina kävimmekin sitten tokoilemassa. Mukana oli Marjannan ja Biten lisäksi myös Jenni ja bordercollie Lara. Myös Lara juoksi, joten Osku reppanan toisesta treenikierroksesta ei yllättäen tullut yhtään mitään. Voi sitä nuorta lempeä.

Sain Marjannalta todella hyviä vinkkejä treeneihin, suojeluharrastajan ymmärrys vieteistä ja treenien rakenteesta kun on vähän eri tasolla kuin meikäläisen. Päällimmäisenä jäi mieleen, että olen ihan liian hidas. Oikea ajoitus ja palkkaus on todella tärkeää oikean vireen ylläpitämiseksi. Nyt saattaa mennä aikaa sellaiseen haahuiluun ja koiralle jää aikaa himmailla (juurikin tätä oikeaa mielentilaa, mistä aiemminkin olen kirjoittanut). Eli jatkossa treenin rakenne on oltava kentälle, (nostatus), suoritus, palkka, heti uusi suoritus, palkka jne. Jos palkan ja seuraavan suorituksen väliin jää 30 sekunttia, se on liikaa, koiran mielentila ehtii muuttua. Koko ajan on oltava se working mode päällä ja se on EHDOTTOMAN tärkeää.

Nyt vielä kun ohjaaja oppii olemaan möhlimättä ja sähläämättä niin hyvä tulee. Onnistuu tosi helposti. :D Oli kiva kuulla, että Kidalla tosiaan on rahkeita ja sitä saalisviettiä paljon, eikä kyse ole vain omasta oman koiran ihailustani. Vaikka ainahan se oma koira on maalman paras.

Toinen tärkeä juttu on se, että koira ei saa missään vaiheessa käydä vetämässä rundia kentällä tai muuten hengaille siellä. Tätä varten on hyvä vielä tässä vaiheessa pitää koira liinassa, jolla sen saa paremmin kontrolloitua. Kida kun on aika terävä, liinan kanssa tähän on helppo puuttua. Kun treenataan, sitten treenataan eikä todellakaan tehdä mitään muuta vaikka koiralauma kävelisi ohi. Myös leikkimisessä oli parantamista, saaliseleet kun eivät saa olla pystysuuntaisia, vaan aina sivuttaisia. Koiralle voi myös antaa vähän uhkaa, jotta koira peruuttaisi ja vetäisi lelua takapainoisesti. Uhka pitää kuitenkin aina suhteuttaa koiran mukaan, esim. ihan pieni tuuppiminen riittää Oskulle.

Yleisesti sain sitten pyyhkeitä koiran hallinnasta. Ja ihan aiheesta. Pakko myöntää, että hyvistä aikeista huolimatta, eihän se koira aina ihan hanskassa ole ollut. Olen esimerkiksi sallinut höyryämisen ja vaikka remmirähinät ovat taaksejääneet, vetämisen ja höyryäminen eivät. Nyt siis jatkossa, Kidalta pitää vaatia että se käyttäytyy. Ja mehän sitten opettelimme sitä vaatimista ja mustavalkoisuutta. Ja kas kummaa, eipä ole neiti kertaakaan vetänyt tai höyrynnyt sen oppitunnin jälkeen. Eli niin yksinkertaista se on, koiralle pitää näyttää, että sinä et muuten vedä ikinä etkä myöskään höyryä, ja jos se sitä yrittää välitön palaute. Ja samat säännöt ovat voimassa aina, vaikka edessä tapahtuisi mitä. Ja se muuten toimii! Ei tämä koiran koulutus mitään rakettitiedettä ole, kunhan ohjaajan saa ensin koulutettua kunnolla.

Joensuuhun palattuamme lähdimme heti maanantaina Oscarin kanssa agilitytreeneihin ja voi miten hyvin mitsu teki! Huomasi kyllä, miten viikonlopun jatkunut vähäinen huomiointi tehosti suoritusta ihan suunnattomasti. Jos koira heittää ilmassa voltteja ilosta halliin tultaessa on aika hyvä aloittaa treenit. Samalla treenireissulla Oscar menikin sitten anoppilaan hoitoon. Pienessä asunnossa on niin hankala pitää koiria eri huoneissa ja lisäksi Oscar ei syönyt mitään, joten katsoin olevan paras että se meni hoitoon. Arin vanhemmat asuvat kätevästi treenihallin lähellä, joten voin sieltä käydä Oskun kuitenkin hakemassa treeneihin. Kida ei ole ollut moksiskaan juoksuista tai ainoan koiran roolistaan. Se on ehkä vähän normaalia väsyneempi ja hellyydenkipeämpi, mutta esimerkiksi treenaamiseen juoksut eivät ole vaikuttaneet mitenkään. Paitsi agility tietenkin on nyt tauolla, juoksuisen nartun kanssa kun ei halliin ole asiaa. Harmi sinänsä, sillä Kidalla olisi alkanut oma agilityryhmä Joalla juurikin sunnuntaina. Mutta menemme mukaan sitten juoksujen loputtua.

2011

2011-12-31T23:59:00.011+02:00

Vuosi 2011 oli erittäin vaiheikas. Vuoteen mahtui sekä suunnatonta surua että suurta iloa.

Tammikuu

Tammikussa odoteltiin kovasti pientä Uula-vauvaa kotiin. Kävimme Miimin luona katsomassa pentuja ja ihastuimme ikihyviksi ihanaan pieneen tuhisijaan. Pieni Uula taapersi heti rohkeasti syliin ja sydämeen. Tammikuun 7 lähdin Fuengirolaan Aurinkorannikon suomalaiseen kouluun opetusharjoitteluun. Ikävöin kovasti koiria samalla kun paistattelin auringossa ja opetin herttaisia oppilaita. Ari kävi hakemassa Uulan kotiin ja hoiti Uulaa ensimmäiset viikot samalla kiintyen kovasti pieneen mieheen. Oscar vietti (lihotus) lomaa Iisalmessa vanhempieni luona. Oscar vaikutti erittäin tyytyväiseltä eloonsa ja oloonsa lellittynä vauvelina.

Helmikuu

Tulin kotiin Espanjasta ja arki pennun kanssa alkoi rullaamaan. Uula osoittautui oikein mainioksi pieneksi vesseliksi. Pennun kanssa leikittiin paljon ja kävimme treffaamassa paljon koirakamuja sekä keskityimme muutenkin sosiaalistamiseen. Uula tapasi muun muassa isänsä Jessen. Uula kasvoi kovaa vauhtia ja siitä kehitty erittäin komea nuorukainen. Oscar ja Uula tulivat hyvin toimeen ja leikkivät innoissaan. Oscar eroahdisteli pitkästä aikaa, ilmeisesti Iisalmen reissun jälkiseurauksena.

Maaliskuu

Maaliskuussa Uula depytoi tokokentillä ja osoittautui erittäin kuuliaiseksi oppilaaksi. Oscar lopetti eroahdistelunsa eikä se ole sen jälkeen palannut. Oscar menetti turkkinsa keittiön saksille tehdyn parturointioperaation seurauksena ja muistutti lähinnä pikku rottaa.

Maaliskuun lopussa sitten kaikki romahti. Pieni Uula kuoli äkillisesti ollessamme saunassa. Harkitsin jo hetken koko koiraharrastuksen lopettamista, mikään Uulaan liittyvä tuntui liian kipeältä. Kaikelta katosi pohja, tuntui niin vaikealta enää kiintyä mihinkään jos sattuu niin paljon menettää se. Koko loppukuu meni sumussa, pariin viikkoon en kyennyt yhtään mihinkään muuhun kuin itkemään. Uulan kuolema tuntui niin epäreilulta, täysin odottamattomalta ja väärältä. Näin joka yö unta, että herään painajaisesta ja Uula onkin taas luonamme.

Huuhtikuu

Huuhtikuun puolessa välissä kaikki heitti taas kuperkeikkaa ja muutaman päivän varoitusajalla meille saapui pieni sininen neitokainen - Kida. Pentu jota meidän ei pitänyt saada ja joka oli menossa jo ihan muualle. Kuitenkin kohtalon (ja Tytin) oikusta saimme pienen riiviön kotiin. Tuntui oudolta, että taas oli pieni pentu kotona. Suruaika oli vielä kesken ja mietin Uulaa jatkuvasti, mutta pienen Kidan kanssa touhottaminen auttoi pääsemään taas arkeen kiinni.

Toukokuu

Kida kotiutui kovaa vauhtia. Neiti osoittautui harvinaisen pippuriseksi tapaukseksi ja kyytiä saivat niin naapuruston koirat kuin ohi ajavat ajoneuvotkin. Alkuarkailujen jälkeen neitokaisesta kuoriutui huimapäinen rimppakinttu, joka ei hevillä hätkähtänyt mitään. Kida aloitteli uusia harrastuksia, jäljestämistämistä kokeiltiin Josepan alkeiskurssilla ja elämän aakkosia opeteltiin Napakan pentukurssilla. Pääasiassa kuitenkin riehuttiin ja mökkeiltiin. Kida korkkasi vaatimattomasti agilityuransa Ulla Kaukosen hyppyseminaarissa Oscarin joutuessa sairaslomalle revenneen anturan takia. Oscar kasvatteli turkkia ja paranteli jalkaansa ja jalan salliessa aksaili paljon.

Kesäkuu

Kesäkuussa Kida aloitti pentuagilityn ja Oscar jatkoi kisaamaan tähtäävien ryhmässä Napakalla. Oscar aloitti BARF:in jatkuvien vatsavaivojen takia. Tokoiltiin, jäljestettiin ja puuhailtiin muuta mukavaa. Oscarin leikkimisessä saatiin läpimurto ja mitsu palkkautui kuin palkkautuikin lelulla. Kidan loppumatonta energiaa hämmästelivät niin naapurit kuin treenikaverit. Kida saikin lempinimen nato-ohjus. Voi pojat, jos olisin silloin tiennyt että se oli vasta alkua, energian määrä kun ei suinkaan vähene iän myötä kuten alunperin luulin. ;) Oscar kävi fysioterapiassa ja aloin panostaa enemmän koirien lihashuoltoon. Kida oppi vihdoin sisäsiistiksi ja matot saivat palata lattialle.

Heinäkuu

Oscar aloitti Joan ryhmässä treenaamisen ja siirryimme kokonaan Joalle. Uusi seura toi mukanaan uudet metodit ja sain hylätä kisahaaveet syksyksi. Aloimme opetella Oscarin kanssa kontakteja ja keppejä uudelleen. Oli KUUMA. Kida oppi uimaan ja Oscar polski pelastusliivien avulla. Kävimme moikkaamassa tuttuja aussieleirillä ja osallistuimme Oscarin kanssa Korrien tokokoulutusviikonloppuun, jonka ansiosta koko käsitykseni treenaamisesta meni uusiksi. Kuukauden saldona oli siis treenisuunnitelmien uusiminen sekä tokon että agilityn saralla.

Elokuu

Rakentelimme omat agilityesteet ja treenailimme kotona. Kävimme Kolilla vaeltelemassa ja tutustuimme Kidan nykyiseen bestikseen Nelliin. Oscar osallistui koirantanssikurssille ja oli oikein pätevä. Koko kesän jatkuneet työt ja joka päiväiset treenit lisättynä yli vuoden putkeen ilman yhtään lomaa verottivat voimia ja olin tosi väsynyt. Päätin hiljentää vähän treenitahtia.

Syyskuu

Kida venäytti jalkansa syöksyessään suin päin lelun perään surmansyöksyllä. Sitten oltiinkin pari viikkoa sairaslomalla ja hermot olivat kireällä puolin jos toisinkin. Kaikki jotka tietävät miten energinen Kida on normaalisti kun se saa vähintään pari tuntia liikuntaa päivässä, voivat kuvitella millainen on kaksi viikkoa sairaslomalla ollut Kida, joka ei ole saanut mitään aktiviteettia, mutta ei myöskään ymmärrä olevansa kipea kipulääkkeiden ansiosta. Jep. Priceless. Leireilimme loppukuusta Särkivaaran porukalla ja saimme uutta tuulta purjeisiin tokorintamalla.

Lokakuu

Särkivaaraleirin innoittamina aloitimme intensiivisen tokotreenaamisen ja aloimmekin edistyä nopeasti. Oscar aksaili yhä enemmän ja yhä vaikeampia juttuja. Ja oli ihan huippu joka kerta. Kida kehitti maanisen leluhulluuden huippuunsa ja yllätti joka treeni positiivisesti kerta toisensa jälkeen. Remmirähinät saatiin lopullisesti kuriin. Kida kasvatti TURKIN ja saikin uuden lempinimen karvatursa. Kävimme myös Mikkelissä treenailemassa ja saimme uusia treenivinkkejä suojeluharrastajilta.

Marraskuu

Kida treenasi urakalla tokoa, erityisesti noutoa. Oscar aksaili, kuten myös Kida pienemmässä mittakaavassa. Virettä saatiin sekä tokoon että agiin. Lenkkeiltiin ja puuhailtiin muuta mukavaa.

Joulukuu

Oscar osallitui ensimmäisiin möllehinsä ja ohjaajasta huolimatta voitti. Treenailtiin ahkerasti ja loppukuusta lomailtiin Iisalmessa ja Pyhäselässä. Oscar osallistui toisiin möllehinsä ja voitti nekin. Kida osallistui myös ensimmäisiin mölleihinsä ja sikaili kunnolla. Uudeksi vuodeksi pakattiin koirat autoon ja hurautettiin Mikkeliin.

Kaiken kaikkiaan oikein opettavainen vuosi. Todella rankka, sillä samaan aikaan Uulan kuoleman kanssa sattuivat myös kaikista stressaavimmat opiskelukoitokset loppuharjoitteluineen. Jossain vaiheessa tuntui, että ei tästä selvitä, mutta tässä sitä nyt ollaan. Vahvempana ja ehkä viisaampanakin kuin vuosi sitten.

Treenaamisen kannalta opittiin paljon uutta. Tärkeimpänä opin mitä todella tarkoittavat vietti ja vire ja miten niitä hyödynnetään treenaamisessa. Opin leikkimään molempien koirien kanssa kunnolla ja aloin todella ymmärtää pienen mitsun sielunelämää. Kidan kanssa vielä tutustutaan, joka päivä tuosta pienestä tehopakkauksesta oppii uutta.

Hyvää uutta vuotta kaikille kavereille ja blogin lukijoille!

Tavoitteellista treenaamista

2011-12-28T13:41:00.000+02:00

Uuden vuoden lupauksena voisi olla tokotreenien ahkerampi ylöskirjaaminen, me kun treenataan kuitenkin päivittäin. Samalla voisi yrittää ottaa tavoitteellisemman asenteen treenaamiseen ja oikeasti toteuttaa niitä tavoitteita. Eli tässä vähän treenailuja ja lopussa, tadaa, videoita! Taas tarjolla pikselimössöä. Osaako joku viisaampi neuvoa, miten videot saisi tarkempana Youtubeen? Meillä on Canonin FullHD kamera, joten siinä ei pitäisi ongelman olla. Videot ovat jossain Canonin omassa tiedostomuodossa, joten ne pitää muuttaa aviksi että ne saa lisättyä Youtubeen. Moviemakerkaan ei Canonin tiedostoja tunnista, vaan ne pitää muuttaa aviksi. Tulos on pikselimössö alunperin tarkasta videosta. Mutta asiaan:

Tiistai:

Kotona

Seuraaminen naksulla, käännöksiä, askelsiirtymiä. Tosi hyvä vire, hyvä paikka, tiivis. Naksu + nami.
Merkki namilla ja naksulla. Aluksi tökki kuonolla merkkiä, mutta palkkasin vain kiertämisestä. Tajusi idean.
Seis-istu-maahan -leikki namilla ja naksulla. Istu ja maahan välillä sekaisin, seiso hieno. Loppua kohti kaikki onnistui. Pitää muistaa muuttaa äänensävyä käskyissä.
Kii namilla. Nami tippuu suusta, toimii. Kerran ennakoi ja lähti paikaltaan ennen kutsua.

Häiriötreeni keskustassa urheilutalon pihassa.

Kova tuuli, ihmisiä ja koiria meni ohi. Perusasento ja leikki, keskittyi todella hyvin, leikki hyvin, ei ottanut häiriötä.

Keskiviikko

Häiriötreeni raviradan parkkiksella. Tavoite hyvä vire ja häiriökestävyys.

Seuraaminen

Askel, palkka lelulla.

Lyhyt pätkä, käännös, palkka lelulla. Liian pitkä pätkä häiriössä, asento poikitti. En ollut tyytyväinen seuraamiseen. Häiriöttömässä tilassa tiivis seuraaminen ja paikka pysyy. Nyt siis häiriössä vain yksi askel tai käännöksiä paikallaan. Vaihtoehtoisesti voisi häiriössä tehdä paikkaa namilla. Ja miksi ihmeessä minä jäpitän tuota kättä tuossa paikallaan?! Kun ei se koira tosiaankaan sitä käsiapua enää tarvitse...huoh *läimii itseään päähän*.

Luoksetulo

Lopuksi vielä perusasento, yksi askel ja kunnon leikit loppuun.

Kida ei ottanut häiriötä paikasta. Seuraaminen oli liian väljää, mutta tiedän että namilla helpotettuna olisi seurannut tiiviisti. En vain viitsisi enää namiapuja käyttää. Vai pitäisikö? Häiriöttämässä tilassa ei tarvitse apuja.

Ja loppukevennyksenä Oscarin leikkiä. Oscar kävi kentällä vain leikkimässä, yritän sillekin rakentaa häiriökestävyyttä lisää. Ravirata on aina ollut Oscarille sellainen ultimate challenge, mutta nyt poika leikki aika nätisti! Enemmänkin olisi saanut olla intoa, mutta olen aika tyytyväinen, että koira joka vielä kesällä olisi todellakin vain keskittynyt pissojen haisteluun raviradalla, leikkii nyt siellä noinkin mukavasti. :)

Huippu mitsu ja merlepossu

2011-12-26T19:39:00.001+02:00

Noniin, kisaraporttia tuoreeltaan. Ilmoitin sekä Kidan että Oscarin Napakan mölleihin. Ajattelin käydä katsomassa mitä Kida tykkää häiriöstä. Kidahan ei ole ollut missään ohjatussa agilityryhmässä puoleen vuoteen, eikä myöskään aiemmin käynyt Napakan treenihallissa. Hyvät lähtökohdat siis. Kävimme Miran ja Nellin kanssa parin tunnin riekkumislenkin ennen möllejä, jotta pahimmat energiat saataisiin pois. Ajattelin, että ehkä sitten Kida malttaisi keskittyä. Jep, kaikki arvaavat miten tarina päättyy. Meille tuli kamala kiire radalle ja jouduimme lähtöön suoraan autosta.

Kida höntyili jo ennen lähtöä, mutta pysyi aloituksessa hyvin. Ensimmäiset pari hyppyä ja putki menivät hyvin, sitten ohjasin väärin ja Kida hyppäsi väärän hypyn. Olin ilmeisen pettynyt joten Kida päätti että tää oli nyt tässä ja lähti morjestamaan tuomaria, yleisöä ja muita koiria. Minä sitten aivan naama punaisena huudan koiraa, joka sitten palaa hyppimään hyppyjä ja juoksemaan putkia - tosin ihan oman mielensä mukaan. Siinä vaiheessa päätin luovuttaa ja marssin ulos kehästä Kidan kanssa, joka ilmeisesti oli todella tyytyväinen itseensä. Lohduttavasti eräs katsojista tuli sanomaan, että "on sillä ainakin tuota energiaa!". Siitä ei tosiaan ole puutetta.

Nyt sitten jälkikäteen kun fiksuna mietin, niin olisi vaan pitänyt sen ekan virheen sattuessa jatkaa pokkana ja palkata, sitten poistua kehästä. Mutta positiivista tässä kokemuksessa oli se, että tajusin Kidan tarvitsevan todella paljon häiriötreeniä. Eli se on siis treeniohjelmassa päällimmäisenä. Lisäksi ymmärsin, mistä ilmaus "merlesika" juontaa juurensa. :D

Koirakoulu Napakan agilitymöllit 26.12.2011. Tuomari Niina Leinonen.

Sittenpä olikin Oscarin vuoro. Möllikoirakot tekivät ylläolevaa rataa. Ensimmäisellä yrityksellä Oscar meni 11 putkellä väärään päähän, mutta saimme ottaa revanssin ja sittenpä päjähtikin nolla tauluun. Ja nopeimmalla nollalla Oscar myös voitti oman sarjansa. On se vaan niin taitava pikku epeli. <3 Jäimme vielä möllien jälkeen koulutukseen, jossa teimme 2-3-luokkien rataa. Olisihan sekin kyllä läpi mennyt, kivaa. Mutta saatiinpas kotiläksyjäkin.

Tärkeimmät huomiot:

1. Käskytys tulee ihan liian myöhään. Lisää käskyjä ja aiemmin.

2. Valssi valuu ja rintamasuunta helposti väärä.

3. Helpoissa rataosuuksissa helposti "nukun", silloin pitäisi jaksaa skarpata.

4. Kontaktit menivät radalla hyvin, mutta nyt niitä pitää hioa lisää. Koira ei tiedä mitä pitää tehdä, se pysähtyy kun minä hiljennän. Ohjeeksi nenäkosketus ja puomin päähän lähetyksiä. Myös harjoitusta että nami lentää, mutta koira ei saa sitä ottaa ennen lupaa.

Jees, eli lisää treeniä. On tuo Oscar vaan huippu aksakoira. Periaatteessa se olisi jo valmis kisoihin, kepithän menevät käsiohjauksella. Mutta pessimisti ei pety ja sitä rataa. Eli ei hätiköidä niiden kisojen kanssa. Ja Kida...oikeasti, ei sille voi kun nauraa kun se on vaan niin pelle. :D Mutta ei se ole koiran vika jos en ole siedättänyt tarpeeksi häiriöihin.

Tavoitteet ja toteumat

2011-12-26T12:22:00.004+02:00

Huh huh, nyt on joulusta selvitty. Koirilla oli Iisalmessa luksusolot, varmaan kurjaa tulla taas Joensuuhun ja siirtyä jälleen normaalille ruokavaliolle. Vanhempieni luona kun koirien ruokavalio koostui muun muassa kinkusta, nakeista, sisäfileestä ja pihveistä. Molemmat saivat myös koko perheen jakamattoman huomion, joten jännä juttu että Joensuuhun palatessamme molemmilta oli korvat vähän hukassa. Nyt siis jälleen natsikuri päälle ja koiranmuonaa nassuun, aika julmaa. Illalla mennäänkin molempien koirien kanssa agilityepiksiin Koirakoulu Napakan hallille, saa nähdä miten pikku punkerot ja yksi iso punkero jaksavat juosta.

Mutta varsinaiseen aiheeseen. Ajattelin kirjata edellisvuoden tapaan tavoitteita ensi vuodelle. Viime vuoden tavoitteethan olivat seuraavat:

Oscarin tavoitteet 2011:

Toko: Ykköstulos ALO:sta. Käydään useammassa toko-kokeessa, ja mahdollisesti osallistutaan mittelspitzien rotumestaruusotteluun kesällä. Treenataan myös VOI ja EVL liikkeet kuntoon.

Eipä käyty ei. Treenattiin kyllä, mutta Oscar jäi tokosta eläkkeelle ja siirtyi täysipäiväiseksi agilitykoiraksi.

Agility: Osallistutaan muutamalle jatkokurssille ja toivottavasti päästään johonkin jatkuvaan ryhmään treenaamaan. Eka startti syksyllä, mutta ei mitään kummempaa tulostavoitetta.

Osallistuttiin kurssille jos toisellekin ja päästiin Joan ryhmään treenaamaan. Kisaamaan ei vielä uskaltauduttu, mutta epiksissä käytiin.

Näyttelyt: Pistetään nyt ronskisti että FinMVA ensi jouluun mennessä. ;)

Joo'o...näyttelyissä ei käyty kertaakaan jostain kumman syystä. :D No, ilmoitin Oscarin Enon näyttelyyn 3.3.2012, siellä sitten revanssi kun turkkikin on vihdoin kasvanut takaisin.

Kidalla ei tavoitteita ollut, koska Kida oli vasta pilkkeenä Tipin silmäkulmassa.

Ja sitten tavoitteet vuodelle 2012

Kida

Toko

Korkataan ALO. Tavoitteena ykköstulos ja mahdollisesti TK1 vuoden loppuun mennessä. Ensin käydään kuitenkin mölleissä. Loppuvuodesta mahdollisesti BH. Nouto, ruutu, tunnari, ohjattu jonkimoiseen kuosiin. AVO-kisavalmis loppuvuodesta.

Agility
Kisavalmiuden kasvattaminen, kaikki esteet kuntoon kunhan ikää tulee tarpeeksi. Käydään ahkerasti mölleissä.

Jälki
Keppien ilmaisu kuntoon, pidempiä jälkiä.

Haku
Kokeillaan uutta lajia! Ei muita tavoitteita.

Näyttelyt
Kunhan puolitoista vuota rapsahtaa mittariin, yritetään saada se pakollinen H valionarvoa varten.

Oscar

Agility
Startti ykkösissä ja josko sieltä muutama nollakin rapsahtaisi. Kakkosiin nousu olisi mahtavaa.

Näyttelyt
Josko sitä nyt saisi sen Fin MVA:n kun turkkikin on kasvanut parturoinnin jälkeen takaisin ja sen ehkä kehtaa jo kehään viedä.

Toko

Treenataan omaksi iloksi ja mielenvirkitykseksi.

Mari

1. Valmistua Filosofian maisteriksi x 2. Keväällä historian maisteriksi, syksyllä suomen kielen maisteriksi. Jos voin loppuvuodesta tituleerata itseäni FM lehtori Holopaiseksi, olen enemmän kuin tyytyväinen. :)

2. Muuttaa vehreämmille harrastus ja työlaitumille etelän suuntaan. Ja tietty saada niitä töitä!

3. Treenata kovasti ja tosissaan, mutta ei vakavasti. Eli leikkimieli ja hauskuus pitää säilyä hommassa mukana.

4. Kohottaa myös omaa kuntoa. Syömisiä en jaksa miettiä, joten lisää urheilua myös tälle hihnan toiselle päälle. Kun omistaa niin mahtavat koirat, pitää itsekin vähän panostaa. ;)

Hyvää joulua!

2011-12-23T15:14:00.000+02:00

It's all about mind control

2011-12-21T11:49:00.005+02:00

Normaali mielentila.

Puhuin tässä päivänä muutamana Tytin kanssa puhelimessa mielenhallinnasta koiraharrastuksessa. Omasta mielenhallinnasta sekä sen koiran mielenhallinnasta. Esimerkiksi jos kesken treenin koira menee haistelemaan maata, se ei keskity työntekoon eikä ole oikeassa viretilassa. Tällaisia hetkiä ei koskaan treenin aikana saisi tulla, vaan koiran pitäisi jatkuvasti olla oikeassa vireessä. Jos koira haistelee maata tai tekee muuta vastaavaa, treeni on ollut liian pitkä tai motivointi liian huonoa. Taisin sanoa, että ei meidän Kida koskaan sellaista tee. Se on aina keskittynyt hommaan ja työskentelee täysillä.

Joo, ja siis kyllähän se työskenteleekin, häiriöttömässä tai muuten tutussa ympäristössä. Sain eilen todellisen ahaa-elämyksen kun treenasimme vanhempieni pihassa. Muutaman kymmenen metrin pässä on ala-aste, jonka piha olikin treenin aikaan täynnä lapsia. Lisäksi isäni, Ari ja veljeni tekivät samaan aikaan pihalla hommia, joten häiriötä oli paljon. Kida oli vähän muissa maailmoissa, mutta tottakai teki ahkerasti hommia. Kun sitten palkkasin, neiti menikin heti palkan saatuaan haistelemaan maata ja jouduin komentamaan sen napakasti takaisin hommiin. Silloin päässäni välähti, tätä se Tytti tarkoitti. Näin ei saisi käydä, ikinä.

Mietin sitten koko illan, missä mätti. Okei, tämä nyt ei ole mikään kamalan suuri ongelma, että koira kerran haistelee maata, mutta näitä ei vaan saisi sattua. Jätetään siis tämä yhteen kertaan. Ensinnäkin, menin treenaamaan niin että koiran maha pullotti aivan täytetä herkuista. Isän mielestä kun Kidalla on aina ihan kamala nälkä ja se vähintään kuolee nälkään jos ei saa jatkuvasti esim. nakkeja, pihviä tai muuta. No, toisekseen, liian vaikea treeni. Pitäisi muistaa, että häiriön alla en voi vaatia samaa kuin häiriöttämässä treenissä. Eli olisi pitänyt helpottaa treeniä.

No tänään sitten otettiin revanssi, nyt helpotettuna. Ja kyllähän se pieni paimen teki loistavasti häiriöstä huolimatta. Pitää vain muistaa pitää treeni tarpeeksi helppona. Ja pitää muistaa, että palkan määrä ei ole vakio. Häiriössä pitää aluksi palkata tiheämmin.

Pikkuveljen lelut saivat kokea Kidan koston.

Niin ja sitten oli tietysti se vaikeampi, eli oma mielenhallinta. Koesuorituksen aikana koira pitää saada vaihtelevasti joko nostettua oikeaan vireeseen tai laskettua keskittyneeseen vireeseen, vrt. esim. luoksetulo ja kaukot. Ja millä ihmeellä tämä sitten onnistuu? No, omalla mielenhallinnalla. Pitää muistaa, että jos koiran pitää keskittyä, itsekin on oltava tyyni ja rauhallinen. Jos taas haluaa nostaa koiraa, pitää olla innostunut jne. Tärkeää olisi myös opetella liikkeiden välit, kokeessakaan koira ei missään nimessä saa haahuilla liikkeiden välissä, jottei vire kärsi.

Älykäs paimen älykkäissä mietteissään.

Ja vielä kaikille jalostuspohdinnoista kiinnostuneille, käykääpä kurkkaamssa myös Veeran kirjoitus aiheesta.

PS. Löysin hyviä artikkeleita vireestä ja treenien suunnittelusta täältä.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...

2011-12-18T18:13:00.000+02:00

Shar pei on vanha kiinalainen koirarotu joka on näyttänyt alunperin tältä.

Euroopassa ja USA:ssa näyttelyissä on arvostettu kuitenkin ryppyisempää nahkaa ja sitä on alettu jalostuksessa suosimaan. Nykyisin shar pei siis näyttää tältä:

Shar pei on yksi maailman sairaimpia koirarotuja. Roikkuva nahka aiheuttaa niille lukemattomia ihosairauksia ja sietämätöntä tuskaa. Eipä mulla muuta.

Lauantaitreeniä

2011-12-17T13:17:00.000+02:00

Lauantaiaamuna oli jälleen omatoimisten agilitytreenien vuoro. Teemana oli merkkaus ja teinkin muutaman tärkeän havainnon treenin aikana. Oskulle pitää tehdä paljon lisää irtoamisharjoituksia, etenkin pitkällä hyppysuoralla. Nyt mitsu jäi pyörimään ihmeissään kun olisi pitänyt edetä itsenäisesti. Irtosi sitten kuitenkin hyvin neljä hyppyä kun otettiin hypyt erikseen. Oscar on tosi nopea kokoisekseen kunhan sen vaan saa irtoamaan nätisti. Osku teki radan lisäksi myös keppejä, irtoaa hyvin niillekin. Vieressä auki olleet kujat kuitenkin vähän hämäsivät toista, meni pujottelemaan niitä ja kielsin (tosi fiksua). Tämähän tietysti aiheutti vähän epävarmuutta ja sitten ei meinannut sujua aloitus. Saatiin sitten kuitenkin onnistuneita toistoja loppuun.

Kida pääsi tekemään keppejä ja kontakteja. Kida osoitti kepeillä samanlaista luonnonlahjakkuutta kuin siskonsa Kylli ja suoritti kepit oikein mallikkaasti vaikka teki keppejä vasta toista kertaa. Kida myös irtosi todella mukavasti kepeille ja suoritti pujottelun vauhdikkaasti loppuun vaikka jäin itse seisomaan keppien alkuun. Tosi taitava! Kontakteilla minä taas sähelsin jotain ihan ihmeellistä. Unohdin kosketusalustan kotiin ja silti tyhmänä yritin kontakteja tehdä kaverin kontaktialustalla. Tyhmä. No kyllähän se Kida sen tajusi että tätä pitää koskea jne. mutta meni ihme säheltämiseksi. Viime kerralla meni paljon paremmin ilman kosketusalustaa. Pitäisi nyt vaan päättää miten tekee ja pysyä siinä.

Rataa Kida teki oikein mallikkaasti. Rengasta ja pussia otettiin erillisenä eikä niissä ollut mitään ongelmaa, tosi reipas pentu. 6 ja 7 hypyn takaakierto oli meille hankala, sitä hiottiin erikseen ja hyvin alkoi sujua. Myös hyppysuoralle Kida irtosi oikein mukavasti vaikka itse jäin seisomaan ensimmäisen hypyn taakse. Virtaa oli neidissä kuin pienessä kylässä ja hienosti jaksoi keskittyä. Mietittiin vaan, että kun treenin alussa Kidan vire oli superhyper niin lopussa se oli vain super. Eli seuraavalla kerralla kuitenkin lyhyemmissä pätkissä treeniä, että saataisiin se absoluuttinen huippuvire tekemiseen koko ajan. Seuraavalla kerralla siis ihan yksi juttu ja koira autoon, kuten tokossakin teen.

Treenailuja

2011-12-15T11:29:00.002+02:00

Noniin, jatketaas paasaamisen jälkeen taas normaaleihin treenikuulumisiin. Minkäs sitä maailmanparantaja ja entinen ylioppilaskunta-aktiivi itselleen voi, aina pitää ottaa kantaa vaikka kaikki asiat eivät itselle kuuluisikaan. Joku voisi sanoa, että helppohan sun on huudella kun et ole yhtään pentuetta ikinä kasvattanut. En olekaan, ja siksi sitä onkin niin helppo huudella. ;) Jokainen taplaa kuitenkin tyylillään, kaikkea voi silti kyseenalaistaa ja kaikesta voidaan keskustella kriittisesti. Mutta siis, nyt jätän tämän aiheen käsittelyn kokonaan ja siirrytään eteenpäin.

Maanantaina kävimme Oscarin kanssa aksailemassa Joan treeniryhmässä. Teimme mukavaa helpohkoa rataa, joka löytyy kuvasta yllä. Rata meni meillä suhteellisen kivuttomasti, ainoa ongelma oli hypyillä 12-14. Olin suunnitellut tekeväni persjätöt hyppyjen väliin, mutta turha toivo että jotenkin muka ehtisin vipeltävän mittelin edelle, ei suinkaan. Kisoissa oltaisi kosahdettu ja komeasti. Tein sitten takaleikkaukset ja ne toimivat hyvin. Edelleen silti, persjättöjä pitää harjoitella lisää, samoin takaakiertoja. Persjättö on jotenkin paljon luontevampi minulle kuin valssi, joten olisi ihan kiva jos se myös toimisi käytännössä.

Oscar teki myös oikein komean lentokeinun. Pikkumitsu lensi kuin leppäkeihäs keinun päästä monen metrin ilmalennon. Muut olivat ihan kauhuissaan, että nyt sille kyllä jäi traumoja. Minua vaan nauratti, ei varmasti jäänyt. Eihän tuo Oscar tuntunut edes huomaavan koko lentokeinua vaan viipotti ihan yhtä iloisesti keinulle uudelleen. On se kyllä ihme epeli.

Kiksari pääsi tekemään ennen Oscarin treenivuoroa taas tokoa. Otin ihan seuraamista ja vire oli tosi hyvä. Lopuksi vielä maahanmeno-leikkiä ja sitten kunnon leikitykset loppuun. Olen nyt ottanut seuraamista välillä namilla, välillä lelulla. Vire on mielestäni juuri oikea, innokas, mutta ei keitä yli eikä häslää. Paikka pysyy jo hyvin eikä koira ole enää kiinni kädessä, olen ottanut paljon käännöksiä ja todella vaihtelevaa matkaa. Toimii.

Jääviä ollaan treenattu ihan leikin kautta. Haluan että Kida osaa käskyt ihan sanoina ilman mitään käsimerkkejä. Leikimme aina sellaista leikkiä että annan joko käskyn maa-istu-seiso ja oikeasta asennosta lentää nami. Hyvin se pikku kakara jo osaa käskyt, kohta voi jo ruveta kokoamaan liikkeitä. Noutoa ollaan tehty nyt niin, että olen ottanut pitoja edessä sekä muutaman askeleen kantamista niin että tulee eteen istumaan. Hoksasin juuri, että me ei olla nyt yhtään treenattu eteentuloja, vaan Kida on ihan kiinni kädessä. Siinä siis seuraava urakka, eteentulot ja siitä sivulle. Perusasennon tuo osaa onneksi jo vaikka unissaan.

Kida tuntuu nyt tekevän juoksua, merkkailee ja kyhjöttää kiinni kyljessä koko ajan. Vielä ei ole vuotanut, mutta ei varmasti ole pitkä aika kun aloittaa. Minun tuurillani se tietysti aloittaa juoksut juuri uuden vuoden kynnyksellä kun meidän pitäisi lähteä kyläilemään ystävimme luo. Heillä on tietenkin viriili uroskoira, joten juoksujen aloittaminen juuri silloin olisi toooosi kiva.

Moi. T. Kida.

Myrsky vesilasissa

2011-12-13T21:04:00.001+02:00

Kuten arvelinkin, hyvä aussie -kirjoitukseni aiheutti aikamoisen mielipiteiden vaihdon. Voin sanoa suoraan, että teksti oli todella kärjistetty ja halusin herättää keskustelua. Nyt kun tarkemmin olen miettinyt asioita ja lukenut kommentteja, oli osa esittämistäni väitteistä huonosti perusteltuja ja liioiteltuja. En siis halunnut loukata tekstilläni ketään. Ottakaa myös huomioon, että en ole kasvattaja enkä sellaiseksi pyrikään. En tunne sukupuita kuin pintapuoliselta tasolta ja sen kyllä mainitsin tekstissäkin, olen vasta tuore harrastaja. Mutta siihen olen tyytyväinen, että teksti todella herätti keskustelua, se on hyvä! Yhdessä me rodun harrastajat tätä rotua viemme eteenpäin.

Ehkä tärkeimmät asiat jotka haluan oikaista tai lisätä edelliseen tekstiin ovat se, että en tosiaan tarkoittanut että kaikki näyttelylinjaiset koirat ovat lähtökohtaisesti huonoja. En suinkaan. Tarkoitukseni oli kritisoida sitä, että käytetään jalostukseen koiria, joilla ei ole useassa polvessa mitään käyttötuloksia tai näyttöä käyttöominaisuuksista. Ja sitä, että käytetään koiria, joilla on jokin sairaus tai esimerkiksi luonteessa vikaa. Se oli päällimmäinen huolenaiheeni. Että jalostuksessa karsitaan kaikesta muusta sen komean ulkonäön kustannuksella.

Toisekseen kirjoitin, että omistan käyttölinjaisen koiran. En ajatellut asiaa ihan loppuun asti. En siis omista paimentavaa paimenkoiraa, en ole koskaan paimensauvaa kädessäni pitänyt. Eikä kasvattaja koskaan ole minulle mitään työkoiraa myynyt. Tarkoitin käyttölinjaisella koiraa, jonka jalostuksessa on todella panostettu käyttöominaisuuksiin ja jonka sukupuussa on paljon koiria, jotka ovat ihan oikeasti paimenina karjatilalla toimineet. Täysin työkoiria aussieista löytyy todella vähän, ainakin Suomesta. Siis koiria, joiden kaikki vanhemmat ovat puhtaasti työkoiria ja jotka itsekin ovat kyvykkyytensä paimenena osoittaneet. Niitäkin kyllä on. Sellainen ei oma koirani ole, vaan se on jalostettu harrastuskoiraksi. Sen esivanhemmissa on sekä koiria, jotka ovat osoittautuneet erinomaisiksi harrastuskoiriksi kuten myös koiria, jotka ovat paimenina nautatiloilla. Myöskään se, että joku harrastuskoira käy välillä paimentamassa ei tee siitä työkoiraa vaikka sillä paimenvietti olisikin tallella. Käsitteiden määrittely ja rajanveto on joskus hankalaa. Onneksi se ei kuitenkaan ollut olennaisinta kirjoituksessani.

Olen vielä tosiaan noviisi näissä asioissa ja tykkään pohdiskella juttuja. Haluan herättää keskustelua ja provosoida mielipiteilläni. Ja edelleen olen sitä mieltä, että työkoirarodun kohdalla jalostuksessa tulee keskittyä ensisijaisesti käyttöominaisuuksiin, ulkonäkö tulee sitten kaupan päälle jos on tullakseen. Jalostukseen tulisi aina käyttää vain niitä kaikista parhaita yksilöitä, jotka täyttävät rotumääritelmän mahdollisimman hyvin. Työlinjaisissakin on paljon koiria, jotka ovat esimerkiksi rakenteeltaan tai luonteeltaan sopimattomia jalostukseen. Hyvä paimen ei myöskään välttämättä ole hyvä harrastuskoira, loistava paimen voi esimerkiksi olla liian terävä harrastuskoiraksi.

Kultainen keskitie on varmasti tässäkin asiassa paras. Jalostukseen on hyvä käyttää monenlaisia koiria ja pitää geenipooli mahdollisimman runsaana. Paras aussiehan on sellainen, joka pärjää areenalla kuin areenalla. Saattaapa se oma koiranikin joskus näyttelyssä pyörähtää ja uskon että se voisi jopa saada ihan hyvän arvosanan, tuomarista toki riippuen. Esimerkiksi hyvin näyttelyissä pärjänneeseen narttuun voi hyvin yhdistää käyttölinjaisen uroksen ja toisinpäin. Ei linjojen välille kannata tehdä mitään liian suuria rajanvetoja. Rotu kannattaa pitää yhtenäisenä ja pyrkiä jalostamaan koiria, joilla on kaikki hyvän aussien ominaisuudet. Hyvä aussie ei ole pelkästään näyttelyissä pärjäävä massiivinen karvaturri, mutta ei myöskään hyeenan näköinen paimen joka ei täytä rotumääritelmää. Toivottavasti tämä selvensi asiaa. Jatketaan työtä rodun parissa ja aktiivista keskustelua rakentavassa hengessä. :)

Voi koiraparkoja

2011-12-12T10:00:00.006+02:00

Voi minun koiraparkojani. Niitä käy kyllä niin sääliksi. Toinen reppana joutuu käyttämään melkein joka päivä TAKKIA. Joo kuulitte oikein, TAKKIA. Kyllä siitä on hyvä draamaa repiä ja vetää kunnon marttyyrin rooli päälle aina kun joutuu takin laittamaan ylleen. Kyllä sitä vähemmästäkin pieni aussie voi häntää laahata ja korvia luimistaa, parasta vielä näyttää siltä, että joo, mua hakataan kotona. On se kurjaa. Sitten vielä Oscar reppana. Toinen olisi niin taitava agilityssä, mutta aina pitää tällaista valkoista jauhosäkkiä raahata mukana. Oscar osaisi niin paljon paremmin itse, mutta aina se punakka ja hikinen hiihtäjä kiljuu kaikenmaailman käskyjä ja ohjaa muutenkin ihan päin seiniä. On se kurjaa.

Tytöt tahtoo pitää hauskaa...

Sekin on kovin kurjaa, että tällä viikolla treenailut jäivät kovin vähiin. Olen pakertanut gradua sellaisella tahdilla että istumalihakset ovat varmaan ikuisessa krampissa. Siinä itkua pakertaessa ja tietokonetta hakatessa ei ole oikein ehtinyt uhrata ajatuksia treenaamiselle. Maanantaina käytiin aksailemassa, mutta oma keskittymiseni oli ihan jossain muualla. Tiedostossa nimeltään gradu.doc. Treenistä sain kyllä paljon ajattelemisen aihetta, mutta kun ei heti kirjoita ylös kaikkea niin äkkiäpä se unohtuu. Sen kuitenkin muistan, että muurin takaakiertoja pitää harjoitella, samoin rengasta. Molemmat olivat radalla eivätkä menneet kovin mallikkaasti. Kontaktit ovat myös päin prinkkalaa, mutta nyt tiedän miten edetä. Siitä myöhemmin.

Sittenpä me ei tehty yhtään mitään. Perjantai-iltana otin sitten itseäni niskasta kiinni ja tehtiin tokoa. Treenin havainto oli lähinnä, että Kidasta on tullut ihan leluhullu. Siis ihan hullu. Jotain on siis tehty oikein. Lelu nostaa koiraa todella paljon, ja saalisviettiä pikku-hyeenalla on, ja paljon onkin. Ihana.

Lauantaiaamuna uhmasin kohtaloani ja ajoimme Miran kanssa aamu kahdeksalta Joan hallille treenaamaan. Kyllä sitä siinä seitsemän aikaan autoon kammetessaan, täysin pimeässä ja kun räntää tuiskusi vaakasuorassa, jälleen kerran mietin, että olenkohan minä ihan oikeasti mieleltäni ihan terve. Meillä oli kuitenkin ihan luksustreenit, sillä Marjo tuli kouluttamaan meitä. Tosi hyvät treenit olikin! Teemana irtominen, tiukat käännökset putkilta ja putkikulmat. Molemmat koirat tekivät hyvin. Kida teki tiukkoja käännöksiä yllättäen paremmin kuin Oscar, aikamoisen taitava penne. Treenien jälkeen Nelli ja Kida pääsivät vielä riekkumaan antaumuksella.

Tiedättehän ne blogit, joissa on vain söpöjä koiria ja huoliteltuja omistajia? No, tämä ei ole sellainen blogi. ;)

Treenien jälkeen olikin aika suunnata Joensuun aussieitten yhteislenkille ja pikkujouluun. Ajattelin olla kaukaa viisas ja väsyttää Kidan aamun treeneillä ja lenkillä ennen yhteislenkkiä, sillä jotenkin aavistelin että aikuiset aussienartut eivät kovin suuresti arvosta hyperenergistä kakaraa joka roikkuu kiinni, hyppii päälle ja puree. Ja mitä minä tyhmä kuvittelin, ei kai nyt pikkuhyeena väsähdä vielä parin tunnin aksasta ja lenkistä. Mukana lenkillä olivat Miimi Unskin, Pamin ja Viian kanssa, Hanna Hipan ja Jatsin kanssa, Satu Viirun kanssa ja Hilkka Kirin ja Valon kanssa.

Kidan ilme oli näkemisen arvoinen kun se erittäin ylväänä syöksyi narttulauman keskelle häntä pystyssä huutaen. Oman arvon tuntoiset aikuiset aussienartut eivät kakaran kovistelusta välittäneet vaan hiljensivät ipanan äkäisellä murahduksella. Kyllä näki miten Kidan ego putosi maankerrosten läpi. Se vaan katsoi minua, että "mamma, mitä ihmettä, nää ei tottelekaan mua". Suurimman osan lenkistä öykkäri-Kida sitten olikin ihan nätisti ja leikki muiden kanssa. Aikamoinen meno tytöillä olikin ja Oscarkin pääsi viipottamaan tyttöjen keskellä, muita uroksia kun ei mukana ollut. Se oli kyllä Oskun taivas se. Lenkin jälkeen vielä kahviteltiin ja juteltiin, oli kyllä todella mukavaa. Koirat käyttäytyivät nätisti sisälläkin yhtä episodia lukuunottamassa. Kidalla oli virtaa vielä lenkin jälkeenkin ja se olisi halunnut vielä temuta. Vanhemmat ja viisaammat koirat olivat vähän sitä mieltä, että hellitä nyt kakara jo vähän. Kida sai sitten hepulit kun erehdyin silittämään uskomattoman sööttiä pikku-Viirua. Kunnon karjaisulla öykkäri sitten hiljennettiin. Kotona Kida vaikutti vähän väsyneeltä, jes. :D

Koirakoulu Napakan agilityvalmennus 11.12.2011

Lauantai-iltana olikin sitten vielä Joan pikkujoulut, kiitos vain kaikille mukavista kemuista. Sunnuntaina kuitenkin sitten vielä reippaana Koirakoulu Napakan agilitypäivään Niinan oppiin. Me olimme kilpailevien ryhmässä, koska emme mahtuneet mölliryhmään. Eipä tuo mitään haitannut. Hypyt 8-11 olivat aivan ylivoimaisen vaikeita minulle. Kun pitäisi samaan aikaan saada jalat eri suuntaan, kädet toiseen suuntaan, yläkroppa yhteen suuntaan ja antaa vielä käskyjäkin, niin vähemmästäkin blondin aivot ylikuormittuvat. Nyt siis kotiläksynä harjoitella noita hyppyjä. Oli kyllä todella hyvä koulutus, taas kerran huomasi, että on vielä piiitkä matka edessä. Kontaktiongelmaan Niina kehotti ottamaan kosketusalusta käyttöön. Oscarilla ei ole nyt hajua mitä sen pitää tehdä, vaan se tapittää silmä kovana minua. Otamma siis uudet eväät käyttöön heti seuraavissa treeneissä. Kiitos Niina, jälleen kerran sain paljon irti.

Hyvä aussie

2011-12-10T22:52:00.008+02:00

Viime päivinä australianpaimenkoirien keskutelufoorumilla on käyty kiivasta keskustelua siitä, millainen on hyvä aussie. Vastakkaiset leirit ovat asettuneet käyttö- ja näyttökoirien taakse. Olen itse vielä tuore aussieharrastaja, enkä voi puhua kokemuksen syvällä rintaäänellä, mutta kieltämättä keskustelu pisti miettimään rodun nykytilannetta. Oma koirani edustaa käyttöpainotteista versatile-linjaa ja tiedän, että näyttelymenestyksestä on sen kanssa ihan turha haaveilla. Koirallani on pääkoppa täysin kunnossa, se on vietikäs ja täyttää rotumääritelmän. Miksi siis se ei pärjää näyttelyissä? Siksi, että nykyiset näyttelymenestyjät ovat hyvin kaukana siitä aluperäisestä aussiesta, joka on nimenomaan paimenkoira, työkoira. Ei karjatilallista kiinnosta ovatko paimenkoiran peppukarvat juuri oikeaan suuntaan sojollaan, vaan vaakakupissa painavat ihan muut asiat.

En ole lähtökohtaisesti näyttelyitä vastaan. Olenhan mittelin kanssa muutaman kerran siellä käynyt itsekin ja iloinnut kun oma koira on voittanut. Mitteleiden keskuudessa ei kuitenkaan voida puhua samanlaisesta kahtiajaosta kuin aussieden leirissä. Näyttelyiden alkuperäinen tarkoitushan on taata rodun yhteinäisyys ja rodunmukaisuus. Kuten eräs aussieharrastaja foorumilla totesi, vaikka joku käyttölinjainen aussie olisi maailman paras paimen, mutta se näyttäisi ihan hyeenalta, ei sellainen koira olisi hyvä jalostusyksilö. Vaikka itse ottaisin paljon mieluummin sen hyeenan näköisen paimenen kuin sen rekkakuonoisen berniaussien, on tässä toteamuksessa perää. Rodun yhtenäisyyttä eivät palvele ne berniaussiet mutta eivät myöskään ne hyeenat. Tosin oma paimeneni ei mielestäni ole hyeenaa nähnytkään, mutta kauneus on toki katsojan silmissä. ;)

Rodun nykytilanteen voisi kiteyttää lyhyesti pieneen pohdintaan. Hyvä aussie pärjäisi alkuperäisen käyttötarkoituksensa mukaisesti työkoirana vaativissa oloissa esimerkiksi nautatilalla. Jos koira ei pärjäisi, se ei vastaa rotumääritelmää ja käyttötarkoitustaan eikä siis ole hyvä paimenkoira. Kuinka moni nykykantaa edustava koira täyttää tämän määritelmän? Niimpä. Ei kovin moni. Eivät varsinkaan ne massiiviset näyttelykoirat jotka kuolisivat lämpöhalvaukseen tai paniikkikohtaukseen ensimmäisen sonnin rynniessä päälle.

En voi olla pohtimatta, miksi ihminen, joka haluaa keskittyä jalostusvalinnoissaan ja harrastamisessaan näyttelyihin ikinä ottaisi nimenomaan aussien? Miksei esimerkiksi collien tai kultaisennoutajan, jotka nykytilassaan sopisivat paljon paremmin näyttelyihin? Vai halutaanko aussiesta tehdä rotu, joka sopii kyllä hyvin sohvankoristeeksi, mutta ei juurikaan mihinkään muuhun? Opettajana en voi olla vertaamatta jalostussuuntausta ihmislapsiin. Jos opettajana ajattelisin, että "Kyllähän se meidän luokan Pekka on niin fiksu ja pystyvä, mutta kun sillä on se vähän hassun näköinen nenä, niin ei siitä ole mihinkään, mutta on se Risto niin maan komea ja lihaksikas vaikkei koskaan lukemaan oppinutkaan, että se jos joku on jotain.", millainenhan poru siitä syntyisi?

Mikä on siis peruste sille, että jalostukseen käytetään komeita koiria, jotka pelkäävät omaa varjoaankin tai ovat käyttöpuolella aktiivisia kuin märkä lapanen? Miten tämä sopii rotumääritelmään "paimenkoira, jolla on voimakas paimennus- ja vartiointivietti"? Ja komeuskin on niin kovin suhteellinen käsite. Paimenkoiran tulisi olla joka suhteessa sopusuhtainen ja liioittelematon, tehtäväänsä soveltuva. Miten 30-35-kiloinen jättiläinen täyttää tämän määritelmän? Kuinka kauan karjatilallinen jaksaisi katsella hitaasti liikkuvaa koiraa, joka syö enemmän kuin sen arvo on?

Mikään kritiikki ei ole perusteltua, jos ei pysty esittämään kehitysehdotuksia. Aussieta ei pidä rajata vain karjatilallisten paimenkoiraksi, sillä nykyisin harvalla on mahdollisuutta tarjota koiralleen sen alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaista tehtävää. Sen sijaan, jokaisen tulisi tarjota koiralleen tehtävää joka korvaa sen alkuperäisen käyttötarkoituksen. Onnellinen aussie on väsynyt aussie. Ja väsyneeksi työkoiran saa vain tekemällä työtä, pois lukien ne jotkut näyttelykoirat, jotka saa väsyneeksi sillä että ne nostavat takamuksensa sohvasta ja hilautuvat ulos. Jos ihminen ei ole valmis tyydyttämään koiransa tarpeita, silloin on valinnut väärän rodun. Kauniisti sanoen, se on ihan vain henkilökohtainen voi voi, ota joku muu rotu, end of story. Jalostusvalintojen tulisi pohjautua AINA ensisijaisesti käyttöominaisuuksiin työkoirarodun kohdalla, aluperäisen käyttötarkoituksensa täyttävä, toimiva koira on aina kaunis. Näyttelyiden tulisi palvella rodun harrastajia ja rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta. Näyttelyissä tulisi menestyä niiden koirien, jotka täyttävät alkuperäisen käyttötarkoituksensa ja ovat rodunomaisia. Metsästyskoirilla menee kumman hyvin, kuka tekisi mitään hirvikoiralla, joka ei hauku hirveä? Kuka tekisi mitään paimenkoiralla, jolla ei ole paimenviettiä?

Nykysuuntaus vie aussieta samaan suuntaan kuin bordercollieta. BC, niin hieno rotu kuin se onkin, on jakautunut tiukasti kahtia käyttö- ja näyttelylinjaisiin. Suuntaukset ovat niin erilaisia, ettei niitä samanrotuisiksi helposti tunnista. Ketä tämä kahtiajako palvelee? Australianpaimenkoirille rotuna parasta olisi, että rotu olisi yhtenäinen ja pyrittäisiin jalostamaan rotumääritelmän kaikilta osin täyttäviä koiria. Ja ennen kuin joku ennättää kommentoimaan, että pitäisikö aussie sitten rajata vain aktiiviharrastajien tai tilallisen koiraksi, voin sanoa, että pitäisi. Mihin kukaan voi tarvita paimenkoiraa, työkoiraa, jos ei johonkin työhön. Koira on elävä, tunteva olento ja sille pitää tarjota hyvän elämän puitteet. Pikku pissalenkit ja näyttelykehässä patsastelu eivät sitä tarjoa. Kisatahan ei tarvitse, ei se koira niistä kisoista välitä. Mutta tekemistä on oltava. Se, että koira on kaunis, komea tai söpö, ei ole oikea syy ottaa koiraa. Lehmät ovat mielestäni söpöjä, en silti ota lehmää kaupunkiin sen takia.

Lisäys 12.12.2011. Tekstin aiheuttaman keskustelun perusteella muutama lisäys, jotka olisin toki voinut aiemminkin kirjoittaa. Teksti on tarkoituksella kärjistetty, sillä halusin herättää keskustelua. En ole sitä mieltä, että kaikki näyttelylinjaiset olisivat lähtökohtaisesti huonompia kuin käyttölinjaiset. Tiedän, että kummaltakin puolelta löytyy helmiä kuten myös mätämunia. Vaikka kasvattajalla olisi miten jalot periaatteet jalostustyössään, lopputuloksen ratkaisee aina luontoäiti. Parhaansa voi silti yrittää ja toivoa parasta. Sanon vain, että jalostuksessa tulisi pyrkiä säilyttämään koiran alkuperäiset vietit, hyvä hermorakenne ja käytännön työkyky. Jos näihin ominaisuuksiin ei jalostuksessa kiinnitetä huomiota, ne katoavat nopeasti. Ne saattavat joillakin koirilla olla tallella, mutta jos tähän ei ole jalostuksella tietoisesti pyritty, kyse on sattumasta. Ja saman sattuman kautta ne ominaisuudet saattavat muutaman sukupolven kuluessa hävitä. Omasta puolestani voin vain pahoitella, jos olen jotakuta loukannut, mutta mielestäni vaikeistakin asioista on voitava puhua. Mieluummin sanon omat mielipiteeni suoraan kuin puhun selän takana p*****. Otan myös itse vastaan rakentavaa kritiikkiä milloin vain.

Vielä pieni oikaisu. Tietyllä taholla on aiheuttanut hämmennystä se, että olen kirjoittanut tänne oman koirani olevan käyttölinjaa, vaikka perinteisessä mielessä ajateltuna se ei sitä täysin ole. Voidaan siis erotella työlinjaiset jotka ovat täysin työtätekevää linjaa, eli molemmat vanhemmat työskentelevät paimenina. Kaikki muut ovat versatile-linjaa. Kida on siis versatile-linjaa, tosin käyttöpainotteista. Yleistettävyyden vuoksi kirjoitin sen olevan käyttölinjaa, mutta toki sieltä sukupuusta löytyy myös versatile-koiria. Särkivaaran kenneli ei myöskään myy työkäyttöön koiria, vaan palveluskoiria ja harrastuskoiria. :) Lisää pohdintaa tässä postauksessa.

Hoida homma O!

2011-12-04T14:11:00.002+02:00

Nyt se on sitten tehty - korkattu meidän kisaura agilityssä, epävirallisissa kisoissa vasta tosin. Mutta tämä oli todellinen virstanpylväs minulle, sillä näin että koira kyllä toimii myös kisaolosuhteissa ja siitä huolimatta että jännitin todella paljon. Se on hassua, että jopa tällaista epävirallista kisaa voi jännittää niin paljon. Ja kuinka minä, ihminen joka esiinnyn työkseni, voin sitä jännittää? Minua ei jännitä pätkääkään pitää puhetta tai esitelmää 200 henkilölle salin edessä. Mutta koiran kanssa kehään meneminen saa minut melkein oksentamaan. Hassua.

Joan agiepikset, möllirata 4.12.2011, tuomari Heidi Hirvasoja-Korkee

Avauduin tästä eilen isälleni ja hän kehotti vain luottamaan itseensä ja koiraansa. Minulla ei todellakaan ole huono itseluottamus, tiedän että me ollaan aika hyviä. Silti sitä kelaa kaikkia kauhuskenaarioita päässään. Mutta toisaalta, mitä sitten vaikka menisikin pieleen? Itseään vartenhan siellä ollaan, ei ketään muuta oikeasti kiinnosta jos me mokaillaan. Ehkä se on se pieni perfektionisti joka aina pyrkii esiin, on niin noloa jos me ollaankin ihan huonoja. Otin sitten asenteen, että olen siellä itseäni ja koiraani varten. Mulla on hyvä koira joka osaa, eli pitää vaan luottaa siihen että se hoitaa homman kotiin.

Pöllämystynyt voittaja hienojen palkintojensa kanssa.

Mutta kaikista parastahan tässä oli se, että vaikka meinasin oksentaa ja jalat tuntuivat ihan makaroonilta, koira toimi. Ja voitti! Me voitettiin medien sarja omassa luokassamme. Olin niin iloinen ja ylpeä, ja Oscarkin näytti oikein röyhistelevän rintaansa kun oli niin taitava. Niin pieni juttu, yhdet agiepikset, moni varmaan ajattelee, mutta meille se oli iso juttu! Kisakammoinen ohjaaja ei ehkä ole enää ihan niin kisakammoinen.

Ja jotta tämä blogi nyt menisi oikein siirappiseksi omien koirien ylistykseksi niin kerrotaan vielä hieman meidän treeneistä. Molemmathan siis olivat treenitauolla tiistaista lauantaihin. Ja se taisi tosiaan tuottaa tulosta. Kidalla on ilmeisesti ollut vähän tylsää ja aikaa pohtia asioita, sillä neiti harppasi aikamoisia edistysaskeleita sekä tokossa että agissa.

Tokossa otin pientä seuraamispätkää tauon jälkeen. Ongelmahan oli se että on kiinni kädessä eikä hae itsenäisesti paikkaa jos ei seuraa kättä. Noh, eipä ole ongelma enää! What? Ilmeisesti se tajusi sen tauon aikana itsekseen, sillä nyt neitokainen teki niin makean näköistä seuraamista ihan ilman käsiapuja eikä paikka tippunut edes käännöksissäkään! Wow! Ihan mahtava tyttö.

Ja agilityssä edistysaskel, tein Kidan kanssa ensimmäisen kerran kontakteja viime viikon lauantaina. Ajattelin nyt kokeilla ilman hihnaa jos sillä olisi edes jotain hajua asiasta nimeltään alasmenokontaktit. Ja olihan sillä, se nimittäin tarjosi itsenäisesti oikeaa asentoa, katsoi eteenpäin ja pysyi siinä! Mitä ihmettä? Kouluttaako joku tuota salaa öisin? Miten se voi tajuta kerrasta jutun, jota Oscarin kanssa piti hinkata monta kuukautta? Vai riittääkö tähän selitykseksi, että noh, se nyt vaan on paimenkoira. :D Ja samoissa treeneissä Oscar tajusi ekasta kerrasta saksalaisen joka ei maanataina meinannut onnistua millään. Nyt menee liian hyvin. ;) Mutta tällä viikolla opittua - tauko tekee hyvää.

Maanmiesten kuviot

2011-11-29T18:13:00.001+02:00

Maanantain agilityharjoitusten teemana oli kaksi meille uutta ohjauskuviota: ihmisnuoli ja saksalainen. Teimme yllä olevaa rataa, jossa oli kaksi saksalaisen paikkaa, 6-7 ja 16-17. Ihmisnuoli eli käytännössä koiran jarruttaminen tehtiin ensimmäisen kahden hypyn välissä ja se menikin meillä hyvin. Mutta voi, ei sujunut saksanpystykorvalla saksalainen. Saksalainen on siis takaakierron ja persjätön yhdistelmä. Huomasin että jo pelkkä takaakiertokin tarvitsee vielä paljon treeniä eikä liike sujunut ensinkään. Olin aina liian myöhässä, liian kaukana esteestä tai jotain muuta mukavaa. Tätä pitää siis treenata itsenäisesti ja paljon. Toinen tärkeä huomio oli että A on kesken ja pahasti. Otin A:n radalla, vaikka edellisellä kerralla sain myös kommenttia keskeneräisestä A:sta, eli ihan omaa tyhmyyttä. Ja niinhän se mitsu roiskaisi A:n kontaktit komeasti yli. Puomin sen sijaan tekee hyvin, tosin kouluttamassa ollut Heidi sanoi että Oscar katsoo minua kontaktilla kun sen pitäisi katsoa eteenpän/maata. Eli sitäkin pitää treenata lisää.

Noh, otin sitten A:ta erikseen ja oh nou, Oscar tunkee ihan esteen siihen reunaan missä minä olen. No, yritettiin sitten muuttaa sitä niin että palkka tulikin toisella puolella olevalta treenikaverilta eikä minulta. Ja seuraus...Oscar meni kiinni Hannaan, koska hoksasi namien tulevan sieltä. Joskus tuo kääpiö on liian fiksu. :D Katsotaan mitä seuraavaksi keksin tuohon...Oli tosi hyvä fiilis treenin jälkeen, sillä Oscar oli tosi hyvässä vireessa ja sain palkattua lelulla. Mutta sitten...Oscar, tuo omasta mielestään jumalten lahja kaikille maailman nartuille, yritti lähentyä lemmekkäissä merkeissä treenikaverini narttua, joka todella yllättäen ei arvostanut Oscarin lähentymisyritystä. Hemmetti, en viitsinyt lopettaa treeniä siihen että Oscar oli ihan paniikissa rähäkästä ja otin vielä kepit pari kertaa, mutta hyvä vire oli tiessään. Lienee parasta pitää casanova jatkossa tarkemmin hallinnassa, nuo lemmiskely-yritykset eivät ole oikein toivottavia.

Ja jaiks, sunnuntaina mennään korkkaamaan meidän agikisaura epiksiin, onneksi tosin oman seuran. :)

Otin hallille mukaan myös Kidan. Tein Kidan kanssa vähän tokoa ennen kuin agivuoromme alkoi, ajatuksena tarkkailla mitä paimen tykkäilee kaikuvasta hallista tokosuorituksen aikana. Ja mitä minä oikein kuvittelin, ihan kun Kidaa joku koliseva halli hetkauttaisi! Vire oli jossain taivaan ja avaruuden välimaastossa, sillä hallissa olivat esillä myös agiesteet. Neiti kävi yhden putken juoksemassa leikin välissä, mutta teki aivan upealla vireellä. Olin suhteellisen euforisessa tilassa tuon treenin jälkeen. On se vaan niin tykki! Ihan paskiainen, mutta tykki. :D Paskiainen siksi, että neidin ego on noussut ihan uusiin svääreihin, kaikki lelut on sen, kaikki ruoka on sen. Ja se on alkanut komentaa minulta lelua treeneissä. Haukkuu ja vaatii lelua, mutta valitettavasti komentelulla ei lelua saa. ;) En sitten tiedä, pitäisikö tuosta hermostua, missään muualla sitä ei tapahdu kuin treeneissä ja tekee kuitenkin ihan törkeen hyvin.

Mutta tilannepäivitys meidän tokoiluista. Ollaan treenattu PALJON. Joka päivä monta kertaa. Nyt sitten saa pitää vapaata tiistaista lauantaihin, minulla on niin tiukka viikko koulussa että en ehtisikään treenata, ja luulen että tauko tekee hyvää.

Seuraaminen

Ollaan tehty käännöksiä ja muutamaa askelta todella vaihtelevalla palkalla, välillä palkka perusasennosta, välillä 3 askel, välillä 7 askel, välillä 4 jne. Pidempää matkaa en ole ottanut kuin ihan muutaman kerran ja tämä metodi toimii hyvin. Erityisesti oikeaa lähtöä ollaan treenattu ja yritetty päästä kädestä lopullisesti eroon. Perusasennossa ei tarvitse enää kättä eikä suoralla, mutta käännöksissä tarvitsee.

Nouto

Pitoja edelleen välillä tunnarilla, välillä kapulalla. Maasta nostoja.

Seisominen, maahanmeno

Pysyy! Ja pysähtyy. Olen leikkinyt sellaista leikkiä että kutsun Kidaa ja annan käskyn istu, maahan tai seiso eri järjestyksissä. Kun tekee, naksu ja palkka lentää. Osaa kaikki käskyt hyvin eikä tarvitse käsiapuja. Maahanmenoa myös kupilla, pisimmillään 15 min pysyy. Tai no olisi varmaan pysynyt pidempäänkin, mutta pitihän se reppana jo silloin vapauttaa kun kuolavana alkoi muistuttaa lammikkoa leuan alla. ;)

Näitäpä myö ollaan hinkattu. Tietty lisäksi tuota asennonvaihtoa myös lelulla.

Nyt kulkee

2011-11-26T14:07:00.001+02:00

Omatoimiset agitreenit näin lauantaiaamun kunniaksi ovat takana. Ja kylläpäs meni mukavasti molemmilla koirilla. Mukana olivat Mira ja Nelli sekä Jaana malinois Riepun ja borter Elmon kanssa. Olipas kiva treenata tällä porukalla, sain hyviä vinkkejä ja ideoita joita en olisi itse keksinyt. Molemmilla naisilla kun on itsellään energiset ja nopeat paimenkoirat, sai hyvin vertaistukea. :)

Oli minun vuoroni suunnitella treeni ja olinkin ottanut maanantaisen Katin tekemän vekkiharjoituksen hieman muutettuna, sillä se meni viimeksi Oskun kanssa vähän kankeasti. Kida ei ollut ennen vekkiä tehnytkään, joten se oli Kidalle uusi juttu. Kuvassa ylempänä oleva on vekkiharjoitus. Kida teki hienosti rengasta, ei mitään ongelmaa. Muuria se ei meinannut millään lukita vaan juoksi aina sen ohi, joten otin sitten ihan eriksee muuria namialuastalla ja silloin teki tosi hyvin. Vekki sujui hyvin ja intoa riitti.

Toisella kierroksella sitten otettiin vielä pussia ja ensimmäistä kertaa kontakteja. Eihän Kidalla ollut hajuakaan mitä kontaktilla pitää tehdä, mutta pysähtyi kuitenkin nätisti ja söi nameja maasta. Hyvä alku. Kun silmä vältti niin neiti kävi sitten pari kertaa juoksemassa puomin kokonaisena, hups. No ei ainakaan arastele pintoja tai korkeita paikkoja. :D Meinasi kiivetä taas A:nkin, mutta sen ehdin onneksi estää. Lopuksi sitten vielä tuo alempi superhelppo rata ihan vain että pääsin palkkaamaan ja Kida sai juosta täysiiiii...Ja oli ihan super kivaa, ihana kivituhkainen tennispallo oli maailman kivoin palkka. Olin ihan supertyytyväinen Kidaan, se oli niin hyvä! Nyt voisi sanoa että se on syttynyt agilityyn, sen mielestä se on tosi kivaa.

Oscar teki samoja juttuja kuin Kida. Vekki meni nyt tosi hyvin, rata meni puhtasti läpi. Hyvä, rattaat ovat raksuttaneet pikkumitsun päässä sitten maanantain. Oscar teki myös puomia kokonaisena, hyvin meni, sekä keppejä. Kepeillä hyppi ohjureiden yli. Huomasin, että se aloitti ohjureiden yli hyppimisen kun otin lelun esiin. Eli siis nosti kamalat kierrokset ja tuli niin kiire lelulle, että ei malttanut pujotella loppuun. Vaihdoin sitten taas namipalkkaan ja sain pari onnistunutta suoritusta. Pitänee silti tehdä taas puoliksi verkoilla, että ei tulisi näitä ohjureiden yli hyppimisiä.

Sitten ollaan me tehty kalsaritokoakin. Kiksutin on tehnyt noutoa, noutoa ja noutoa. Pidot sujuvat nyt hyvin, nyt olen ruvennut vaatimaan että nostaa maasta kapulan ja pitää. Vielä pitää vahvistaa pitoja, sitten eteenpäin opetuksessa. Seuraamista naksulla, nyt myös käännöksiä ja vähän pidempää matkaa. Olen kiinnittänyt huomiota vaihtelevaan palkkaan. Ja hyvin menee! Opetin myös seisahtumisen käskystä. Heitin kerran namin Kidan taakse ja sanoin seis ja se oli siinä. Nyt se osaa sen. Ei mikään ihan turha likka. Nyt sitten ollaan tehty sitä naksulla ja ihan vaan seis-sanalla ja sujuu hyvin. Myös seisomista ollaan harjoiteltu, ettei valuisi. Hyvin pysyy, mutta tämä onkin meidän olkkarissa. Saa nähdä miten sitten kentällä.

Yksivuotiaat U:t

2011-11-25T06:00:00.001+02:00

Tänään Uula olisi täyttänyt vuoden. Syntymäpäiviään se viettää kuitenkin pilven reunalla, kenties pilvilampaita paimennellen ja sillä kaikista rakkaimmalla pallolla leikkien. Sen kuolemasta on kulunut seitsemän kuukautta, silti ei mene päivää ettenkö miettisi omaa pientä karvakorvaani. Tätä tekstiä on niin kovin vaikea kirjoittaa itkemättä, toisaalta miksi pitäisikään. Tänään pystyin ensimmäistä kertaa avaamaan tietokoneelta kansion "Uula" ja etsimään sieltä tämän kuvan. Tällaisena Uulan haluan muistaa. Iloisena pienenä koirana jonka mielestä elämä oli ihanaa.

Uulan sisarukset viettävät tänään syntymäpäiväänsä. Olen ilolla katsonut miten hienoja nuoria koiria niistä on kasvanut. Uula elää niiden silmissä, niiden leikeissä ja arjessa. Toista Uulaa ei kuitenkaan ole eikä koskaan tulekaan. Uula oli ainutlaatuinen, mutta muistoissamme se elää aina. Kukaan ei voi Uulaa korvata eikä kenenkään pidäkään korvata. Uulalla oli tärkeä tehtävänsä maan päällä, vaikka se niin kovin epäreilulta tuntuukin. Uula opetti minulle sen, että mitään ei pidä pitää itsestäänselvyytenä. Rakkaistaan on pidettävä huolta ja kerrottava heille, kuinka paljon välittää. Toista tilaisuutta ei välttämättä koskaan tule. Pahat asiat eivät tapahdu vain joillekin ihmisille jossain kaukana. Onnettomuus voi kohdata ketä tahansa, milloin tahansa. Suru ei koskaan katoa, se vain muuttaa muotoaan.

Kaikesta huolimatta suuret onnittelut kaikille Patchcoat U-pennuille omistajineen. Pitäkää rakkaistanne hyvää huolta ja muistakaa näyttää kuinka välitätte. <3

Treenisuunnitelmaa

2011-11-23T12:42:00.002+02:00

Kidan kanssa saimme jälleen virtuaalista valmennusta Kidan mahtavalta kasvattajalta Tytiltä. Laitan nyt samantien muistiin uudet neuvot, etteivät pääse unohtumaan. Olen tällä hetkellä äkillisesti iskeneen flunssan kourissa, joten en luota muistiini sitä vähääkään mitä normaalisti.

Ensiksikin treenien rakennetta pitää muuttaa. Jos tehdään kokonaisuustreeniä, ei hinkata montaa kertaa samaa liikettä. Vaan otetaan vain yksi onnistunut toisto, virheet korjataan sitten myöhemmin. Samaa liiketta ei oteta montaa kertaa peräkkäin. Esimerkiksi meidän eilinen treeni olisi ollut parempi jos olisin tehnyt järjestyksellä:seuraaminen-palkka-hyppy-palkka/seuraaminen-palkka/luoksetulo-palkka-seuraaminen-palkka. Näin samaa liikettä ei olisi peräkkäin hinkattu montaa kertaa, mutta seuraaminen olisi vahvistunut, mikä olikin treenin aihe. Tuon treenipätkän jälkeen leikkiä ja sitten olisi helpotettu ja korjattu virheet.

Sitten liikkeittäin:

Seuraaminen:

Käännöksiä mukaan, eli vaikka käännös vasempaan, liikkeelle mars, käännös oikealle, liikkeelle mars tai täyskäännös, liikkeelle mars. Ettei se opi, että kun seuraa, neljä askelta tulee palkka. Askeleita pitää muuttaa ennen palkkaa vaikka 1,5,2,7,3,4,9,1,2,3 askelta ja palkka.

Luoksetulo:

Heittetään nami vasemmalle -koira hakee -oikealle -koira hakee - vasemmalle -koira hakee jne. Sitten yht'äkkiä heittääkin koiran taakse = luoksetulon SEIS opettelua.

Nouto:

Tilanne on nyt se, että pitää mälväämättä useamman minuutin ja nostaa kapulan maasta itse. Seuraava vaihe on sitten se, että laitetaan kaupula puolen metrin päähän ja aletaan vaatia tuomista mälväämättä.

Hyppy:

Jos halutaan koiran irtoavan, namialusta. Jos seisovan, ei namialualustaa ja palkka seisomisesta. Eri osia vahvistetaan. Videolla seisominen valuu hypyn jälkeen, eli nyt vahvistetaan seisomista erikseen eikä oteta hypyn yhteydessä ennen kuin on 100 % varma että seisoo eikä valu. Erikseen pitää harjoitella seisahtumista ja seisomista.

Jes, nyt taas on selvät sävelet miten edetään. Kiitos Tytti tuhannesti! :)

2011-11-22T15:22:00.002+02:00

Maanantaina ajelin Oscarin kanssa ihan kahdestaan agilityharkkoihin. Kylläpäs mitteli oli mielissään kun se pääsi ihan kahdestaan mamman kanssa treenaamaan. Mietin, että Kidaa ei enää tarvitse kuljettaa maanantain treeneissä mukana, sillä kun on motivaatio todellakin kunnossa. Hyvä vaan, että meillä on välillä Oskun kanssa ihan kahdenkeskistä puuhaa, Kida kun tuppaa varastamaan nykyisin huomiostani leijonan osan. Aiheena oli vekki jota olimmekin joskus aiemminkin tehneet, eipä se silti oikein ollut muistissa. Kidalle kyllä riittää kerran viikossa agia, niin kuin alunperin suunnitelma olikin. Keskitytään muina päivinä sitten tokoon, jossa on aiemmin kisatavoitteita.

Oskulla oli virtaa kuin pienessä kylässä ja se teki tosi hyvin. Itse sähläilin ihan urakalla taas tuolla radalla, mutta saatiin kuitenkin se kunnialla läpi. Ensimmäistä kertaa kontaktit ihan kunnolla radalla ja meni ihan hyvin. Sain palautetta, että A:n kontaktit ovat paljon huonommat kuin puomin, ja A:ta pitääkin nyt treenata lisää. A:ta ollaankin tehty hävettävän vähän. Vekkejä pitää muistaa treenata nyt muutenkin, hyödyllinen taito koiralle ja ohjaajalle. Hyvä treeni ja tosi hyvä mieli jäi.

Kidalla piti kiirettä remonttihommissa myös tauon aikana. Hieman ärsytti neitiä kun Osku pääsi treenaamaan ja Kidan piti odottaa autossa...

Ja loppuhuipennuksena, yleisön toivomuksesta tämän blogin ensimmäinen video! Tämän videon teko vaati muutaman parisuhdekriisin, itkupotkuraivarit ja hirveän määrän teknistä säätöä, mutta tässä se nyt on! Huonolaatuisena, kohisevana ja huonosti muokattuna, mutta onpahan kuitenkin. Suunta on vain ylöspäin, joten positiivisesti ajateltuna, jatkossa tullaan näkemään parempia videoita. ;)

Videon aiheena siis Kidan tämän aamun tokotreenit. Vieressä huristeli koko ajan rekkoja ja viereisellä tontilla möyri kaivinkoneita, joten pienen paimenen keskittyminen oli vähän koetuksella. Siihen nähden erittäin hyvin kyllä jaksoi penne tehdä!

Jos videon haluaa katsoa suurempana, kannattaa klikata suoraan Youtubeen.

Just a little bit confused...

2011-11-20T13:49:00.001+02:00

Tilannepäivitystä meidän tokoiluista. Treenattu ollaan niin ahkerasti, että mietin josko koirilla pitäisi kohta pitää pieni lomatauko. Minulla viiraa todella pahasti päästä, sillä mietin Oscarin ilmoittamista alokasluokan kokeeseen alkuvuodesta. Ja vasta pari viikkoa sitten vannoin sen lopettavan tokoilut kokonaan. Nyt sen kanssa kuitenkin treeni kulkee taas niin hyvin, että olisi sääli jos se ei pääsisi koskaan loistamaan taidoillaan. Se osaa kuitenkin tosi hyvin, treeneissä. Koetilanne onkin sitten se meidän kompastuskivi ja ikuinen painajaisten aihe. Raukkaparan pikku päänuppi kun ei oikein sitä kestä että minä jännitän. Mutta ehkä näillä uusilla treenimetodeilla se vire saataisiin niin ylös, että se kestäisi myös koetilanteessa...Saa nyt nähdä. Voisin ilmoittaa sen meidän oman seuran kokeeseen, omaan halliin tuttujen ihmisten keskelle, siellä en itse jännittäisi niin paljon ja Oscarkin olisi kotonaan tutussa ympäristössä. Ensin pitää kuitenkin käydä mölleilemässä. Tunnetusti olen kuitenkin muuttanut mieleni jo parin tunnin päästä.

Mutta missäs sitä oikein mennään?

Seuraaminen

Kida: Jumissa ollaan. Tulee sivulle oikein nätisti, ei tarvitse käsiapua. Pikku pätkä menee oikein nätisti kontaktissa ilman imuttamista, käännöksissä tarvitsee käsiapua. Olen yrittänyt palkata vaihtelevasti ja tehdä aina eripituisia pätkiä. Tätä samaa ollaan nyt sitten jauhettu jo pari viikkoa. Mites sitten tästä eteenpäin (Tytti, help me? :D)?

Oscar: Seuraaminen on ollut ongelmallista, koska koira paineistuu helposti ja liike hajoaa. Ei ole kädessä kiinni ja seuraa hyvin. Nyt olen tehnyt seuraamista lelulla ja on parantunut tooooosi paljon. Myö naksulla, vahvistetaan palkkaamattomuutta ja kisamaista seuraamista, pääasiassa ihan muutaman askeleen siirtymiä näin aluksi.

Hyppy

Kida: Irtoaa namialustalle hyvin, jää seisomaan käskystä, pysyy hyvin. Kokeilin tänään ilman namialustaa, jäi ihmettelemään. Ilmeisesti pitäisi saada nyt irtoamaan ilman namialustaa, varmaankin vaihtelevasti palkka namialustalta, välillä voisi palkata pallolla.

Oscar: Valmis liike. Agilityn ansiosta hyppyhullu koira. Tänään ekaa kertaa melkein vuoteen tehty tokohyppyä, ja ei meinannut aluksi pieni mitsu tajuta että nyt ei saakkaan juosta niin kovaa kuin kintuista pääsee. Hyppäsi takaisin eikä jäänyt seisomaan. Parilla toistolla muistui mieleen oikea liike. Oli vähän veto poissa ja Ari ehdotti, että palkkaa lelulla. "Joo, et sä mistään tokosta tajua mitään, oo hiljaa." No noudatin sitten tämän rumemman puoliskoni neuvoa mielenviirauksessa, ja sehän toimi. Teki ihan törkeen hienosti lelupalkalla.

Jäävät

Kida: Seisominen alkaa olla kaalissa. Tarvitsee voimakkaan käsiavun, tämä pitäisi seuraavaksi häivyttää pois. Naksutin on tässä ollut ystävä. Maahanmeno oikein hyvä kuten alusta alkaen.

Oscar: Leikillä maahan, seiso, istu. Tekee hyvin, mutta tämä ei ole koskaan ollutkaan ongelma.

Paikallaan olo

Kida: Ruokakupilla tehty joka päivä, pysyy hyvin vaikka menisin piiloon eri huoneeseen. Häiriössä pysyy hyvin, en ole tehnyt kovin pitkiä aikoja.

Oscar: Pysyy vaikka pommi tippuisi viereen.

Luoksetulo

Kida: Jalkojen välistä lelulla ja namilla eteen. Toimii kuin junan vessa. Nyt vaan pitäisi viedä tämä liike eteenpäin. Seuraavaksi eteen käskystä ja sitten lelupalkka. Pitää häivyttää kädet eteentulosta, nyt kiinni käsissä. Enpä ole yrittänytkään vielä häivyttää käsiä, se on nyt seuraava operaatio.

Oscar: Valmis ja bueno. Sivulle tulleepi kiertäen ja hienosti tuleekin.

Kaket

Kida: Tekee hyvin namin kanssa, seuraavaksi pitää kasvattaa matkaa. Todella blondi ja tyhmä ongelma jota en tajua. Kumpi istumaan meno olikaan se "pakki"? Seisomasta vai maasta? :D Ja miten se eroaa tavallisesta istumisesta, tämä pitäisi tajuta ennen kuin rupean matkaa tekemään.

Oscar: Sama ongelma kuin yllä.

Nouto

Kida: Pitää kapulaa mälväämättä noin pari minuuttia. Aloin tehdä noutokuuria alkuviikosta ja ihan huima edistyminen. Kiitos vain Tytti ohjeista, niillä mennään. :) Seuraavaksi alan vaatia että nostaa kapulan maasta ja pitää, sitten kävelyä kapula suussa. On niin hassua, miten Oscaria piti ihan hulluna hetsata tähän liikkeeseen, Kidalla taas heittää kierrokset kaakkoon jos sanon edes iloisesti hyvä! Kidalle toimii se, että sen pitää pitää kaupulaa, koska käsken, ei siksi että se on kivaa. Kehun tosi hiljaisesti ja rauhallisesti, hyyyvääää tyttöööö. Muuten tulee taas ihan liian kivaa ja kapula olisi kiva pureskella hammastikuiksi. Ryssin tämän liikkeen siksi, että opetin sen samalla tavalla kuin Oscarille. Kida taas ei todellakaan tarvitse hetsata yhtään mihinkään...kierrokset nousee ihan itsestäänkin. :P

Oscar: Pitää hamaan tappiin asti eikä mälvää. Kantaa ja noutaa. Tän se osaa. Vihdoin.

Omaa treeniä

2011-11-18T13:36:00.003+02:00

Perjantaiaamuna olisi ollut hyvää aikaa kirjoitella gradua. Siksipä ajelinkin Joan hallille treenaamaan, onhan aksa nyt paljon tärkeämpää kuin yksi gradu...

Tää on niin siistii, tuumaa Oscar.

Tarkoitus oli tehdä Oscarin kanssa jotain mukavaa humputusta ja kokeilla keppejä ilman verkkoja. Kidan treeniohjelmassa oli myös mukavaa humputusta, lähinnä tiukkoja käännöksiä ja putkikulmia. Kida otti mös rengasta, keppejä ja keinua. Oscar teki kepit todella hyvin ilman verkkoja, pitäisi aina vaan muistaa vaatia. Olisi se varmaan jo aiemmin pystynyt tekemään ilman niitä. Nyt sitten pari viikkoa ohjureilla, sitten jätän keskeltä ohjurit pois, lopulta sitten kaikki ohjurit pois.

Oskulla on asennetta kepeillä.

Kida teki myös keppejä, täysillä verkoilla ja ensimmäistä kertaa. En ole aiemmin uskaltanut keppejä ottaa, koska ne rasittavat niin paljon kasvavan pennun selkää. Kidan sisko Kylli kuitenkin kauhoo jo kepit mallikkaasti ilman verkkojakin, joten ajattelin että on meidänkin jo aika ruveta treenaamaan. Onhan tuo penikka kuitenkin jo aikuiskoossaan, nyt sitten harvakseen otetaan noita keppejä, kiire ei ole. Kida tajusi jutun juonen heti ja kolmannella toistolla haki jo itsenäisesti ensimmäistä keppiväliä. On se taitava. :)

Oscarille tein vaihtelevia radan pätkiä, joille otin keinua, muuria, kontakteja ja keppejä yhdessä hyppyjen ja putkien kanssa. Tarkoitus oli ottaa mukaan radalle näitä vaikeampia esteitä ja katsoa missä mennään. Ja hyvin sujui, ei mitään ongelmaa minkään suhteen. Alkaa vähän kisahammasta jo kolottamaan...Nuo kepit vielä valmiiksi ja se olis siinä.

Oscar teki myös maanantain harjoituksissa radalla ollutta neljän vierekkäisen hypyn eri puolilta kierto -harjoitusta. Eikä meinannut sujua millään. Oscar tuntui hyppivän ihan minne sattuu ja aina väärältä puolelta hyppyä. Pidin sitten pienen tuumautauon, missä mättää ja omassa ohjauksessahan se vika oli. Sitten vaan tarkempana yläkropan linjan kanssa ja alkoi sujua. Saatiin sitten pari onnistunutta toistoa vielä loppuun.

Siis ei me tätä yhtään tosissaan oteta tai mitään...

Eli siis näin sen pitäisi mennä...näyttää helpolta, mutta ei ole - ainakaan meille!

Kida pääsi humputtelemaan helppoja hyppy-putki-sarjoja eri variaatioilla. Palkkasin pallolla ja pieni aussie oli aivan liekeissä. Se teki tosi hyvin ja innokkaasti. Olen keksinyt mikä tässä meidän treenaamisessa on mättänyt. Olen vaatinut Kidalta samaa kuin Oscarilta, vaikka en olisi joitain ohjauskuvioita sille opettanut edes. Ja jos Kida ei ymmärrä mitä sen pitää tehdä, se alkaa pelleillä. Ja sitten mulla menee hermot. Ja soppa on valmis. Eli nyt vaan pitää muistaa kertoa koiralle, mitä siltä vaadin ja tehdä harjoitukset niin helpoiksi, että ne onnistuvat. Kun toimin näin, Kida on todella innokas ja tekee todella hyvin.

Kida teki myös keinua ja rengasta, ei mitään ongelmaa kummassakaan. Vire oli neitokaisella niin hyvä että jäi todella hyvä mieli treenistä. Nyt ollaan oikeilla jäljillä treenaamisen kanssa. On vaan niin hankala aloittelevana kouluttajana sumplia kahden niin erilaisen koiran kesken. Mutta eiköhän se punainen lanka ole nyt löytynyt.

Kidan kanssa olen taas tehnyt tokoa omalla tahdilla aamu- ja iltaruualla. Noutoa ollaan tahkottu ihan hulluna. Ja nyt se alkaa sujua. Kida malttaa pitää kaupulaa pureskelematta sitä pienen hetken. Jes, tämä saavutettiin parin päivän intensiivisellä treenaamisella, meillä on nyt noutokuuri menossa. Muuten samaa settiä kuin aiemminkin, seuraaminen menee tosi hyvin, samoin seisominen. Katsotaan minkä liikkeen ryssin seuraavaksi kun nyt menee liian hyvin. Ilmoitin Kidan muuten Napakan toko ALO-AVO-kurssille joulukuun puolessa välissä. Toivottavasti vain juoksut eivät estä osallistumistamme. Tarvitsisin niin nyt jonkun vähän potkimaan persuksille ja katsomaan meidän perään.

Edit: Noutokapula pysyy 10 sekunttia mälväämättä, eilen noin 3 sekunttia.
Edit 2: La aamuna jo yli minuutti mälväämättä. Jipii!

Ihan kikseissä

2011-11-16T12:05:00.000+02:00

Maanantaina kävimme jälleen kerran Joan treeneissä liitelemässä. Kouluttaja Heidi oli tuonut meille varsin vaikean radan. Kun rakensimme rataa, ensimmäinen ajatukseni oli: apua! Ei me ikinä tuosta selvitä. Takakierrot ja pakkovalssit, voi ei, tämä tumpelo ei ikinä tule noita selvittämään. Mutta hiljaa hyvä tulee sanoi mummo mäessa ja me teimme rataa pätkissä. Ja kyllähän se ihan hyvin alkoi sujua.

Hypyt 5-8 tuottivat eniten päänvaivaa. Juoksin koko ajan suoraa juoksulinjaa enkä muistanut kääntää rintamasuuntaa, jolloin koira tietenkin hyppäsi väärältä puolelta hyppyä. 7-8 oli erityisen vaikea, en kääntänyt rintamasuuntaa tarpeeksi ajoissa jolloin koira hyppäsi 8-hypyn edestä, ei takaa. Unohdin aina myös käyttää 7-hypyllä vasenta kättä koiran hypyn yli vetämiseen, jotta koira ei luulisi voivansa juosta edelleen suoraan. Vaikeaa oli, kovin vaikeaa, mutta todella hyvä harjoitus. Ja saatiinhan se sujumaan kun tarpeeksi hinkattiin. Ja kivaa oli huomata, että Oscarin vire ei laskenut yhtään vaikka hinkattiin ihan urakalla tekniikkaa. Loppurata menikin sitten hyvin, siellä ei niin vaikeita kiemuroita ollutkaan.

Kida kiksi pääsi hengailemaan kentän reunalle. Noussut aksavire on tuonut mukanaan neitokaisen äänitehosteet. Voi että Kidaa ärsytti kun Neri-sheltti treenasi ja Kida ei päässyt tekemään mitään! Ja pitihän sitä sitten huutaa pää punaisena. Voi prkl, sitähän minä en jaksa kuunnella. Ja sitten opeteltiin olemaan nätistä kentän reunalla. En halua olla epälooginen sen suhteen että joskus Kida saa huutaa ja joskus ei. Eli sääntö on, kun minä olen sen kanssa kentän reunalla, silloin ei huudeta. Kun minä treenaan ja Kida on kentän reunalla, huutakoon jos mieli tekee.

Kiksi pääsi sitten myös tekemään rengasta ja puomia. Rengasta namialustalla ja vauhtia oli niin maan paljon, mutta keskittymiskykyä sitten ei. Meinattiin mennä välistä ja ali ja vaikka mistä. Hihnalla kuitenkin ohjasin renkaan läpi ja saatiinkin onnistuneita suorituksia. Puomia käveltiin kokonaisena siten että syötin namia. Ei tuottanut ongelmia, huomasin vain kuinka kesken se on vielä motorisilta taidoiltaan. Honkkelikopi kun huojui puomilla niin vähän hirvitti. Kyllähän se sitten rymähtikin alas alastulolla. Heti vaan sitten uudelleen puomille eikä koira ollut moksiskaan. Pehmeä se ei kyllä ole. Oli vain niin hassu kontrasti kun ensin Osku veti puomia aivan täysillä hienon hallitusti ja sitten Kiksi kävi huojumassa perässä. :D Voi minun pikku pentu kun ei vielä ihan hallitse omia kinttujaan. :)

Kiksin tokot ovat myös edistyneet hiljalleen. Seuraamista ja perusasentoja ollaan treenattu nyt niin, että koiran pitää hakea paikkaa vaikka mun kädet olisi missä. Ihan hyvin menee, välillä asento on vino jos ei ole käsiapuja. Silloin otan uudelleen enkä palkkaa ja sitten sujuu taas. Noutoa ollaan tehty naksulla, hävettävän pitkä tauko oli välissä ettei tehty ollenkaan, mutta nyt on taas noutokuuri edessä. Olen nyt naksutellut kapulan oikeaa paikkaa suussa ja sitä, että ei mälvää.

Jotain neidon vireestä kertonee se, että kun otan noutokapulan esiin, sillä alkaa valua kuola ihan valtoimenaan. Ja en ole ikinä palkannut sitä muulla kuin kuivaruualla. Ai miten niin ahne? Sosiaalinen palkka ja matala vire rocks. Hemmetti että ärsyttää kun olin niin tyhmä että sooloilin tuon noudon kanssa. Kun olisi alusta asti miettinyt tarkasti mitä tekee ja tehnyt niin ei olisi tätä ongelmaa. No, oma moka, nyt sitten alusta vaan ja oikein tällä kertaa.

Tuosta ahneudesta vielä, pari kertaa ollaan Arin kanssa ihmetelty, että mitä ihmeen märkiä läikkiä meillä on esim. matossa ja sohvassa? Ja sitten hoksattu että Kidan kuolaa. :D Se tietää, että ilman lupaa ei saa ruokaa ottaa, eikä otakaan vaikka lautanen olisi jätetty sen nenän eteen. Se ei kuitenkaan estä kuolaamasta. Jos esimerkiksi syön leipää sohvalla, Kida tärisee mielihalusta vieressa ja kuolaa noin pari desiä. :D Se on oikeasti ihan suunnattoman ahne, söisi ihan mitä vaan ja ihan miten paljon vaan. Ja palkaksi kelpaa ihan kaikki, ei tosiaankaan tarvitse olla mitään erikoisherkkuja. Olen miettinyt, että se varmaan söisi koko ruokasäkkinsä kerralla jos saisi luvan. Koskaan ei ole sen kuppiin jäänyt murentakaan ruokaa ja se vetäisee myös Oscarin ruuat silmänräpäyksessä jos en koko ajan vahdi.

Pari kertaa Kidan maltti ei ole oikein pitänyt vaikka se tietää, että ruokaa ei saa varastaa. Pari viikkoa sitten tein ruuaksi lohta ja olin leikkaamassa filettä. Pidin sitten filettä kädessä ja käännyin sanomaan Arille jotain. Kuului vain slurps, ja katsoin kättäni missä vielä äsken oli lohifile. Kida oli sitten vetäissyt noin 500 g raa'an fileen ykkösellä alas. Jep, oli kyllä koirarakkaus taas vähän koetuksella. :D Samana päivänä Ari oli jättänyt kokonaisen kurkun leikkuulaudalle, ja ihmettelin sitten mihin se oli hävinnyt. Kida löytyi sitten pöydän alta, neiti vähän röyhtäisi ja sylkäisi kurkun kannan suustaan. Nami nami.

Nuo ovat sentään vielä ihan herkullisia ruokavaihtoehtoja, toisin kuin Kidan ateriavalinta Iisalmessa pari viikkoa sitten. Isäni vähän ihmetteli että kylläpäs Kidan henki haisee pahalle. Minä sitä siinä pussailin ja totesin, että niin muuten haisee, ihan... Voi hemmetti, kissanhiekkalaatikkohan oli täynnä kissan p:tä. No, eipä ollut enää, kotiapulainen Kida oli käynyt ystävällisesti siivoamassa hiekkalaatikon! Namiii! Hyvää ruokahalua vaan kaikille blogin lukioille. :)

Demonikoirat treenaa

2011-11-13T18:16:00.001+02:00

Kida 9 kuukautta.

Susirajalla on taas treenailtu tokoa ja agia. Oscar oli tämän viikon levossa, sillä huomasin tiistaina sen olevan todella jumissa. Varmaankin olen taas treenannut liikaa ja lämmitellyt koiran liian huonosti, miksi en ikinä opi? Kun treeni kulkee niin maan hemmetin hyvin, en osaa lopettaa vaan jatkan jatkan ja jatkan. Ja koirahan tekee vaikka pää kainalossa kun rakastaa agilityä eniten koko maailmassa. Voi Osku reppana. No se on käyttänyt ahkerasti Back On Trackia ja lepäillyt ja jumit saatiin pois. Pitäisi vaan muistaa että agility on koiralle äärimmäisen rankka laji, vaikka niin hauskaa onkin.

Back On Track on edelleen kuuminta muotia.

Kida kävi tiistaina Noutajien tokoissa, tavoitteena oli päästä harjoittelemaan kaunista käytöstä ihmis- ja koirajoukossa. Kerran kielsin kun tuli autosta ulos ja meinasi höseltää, loppuajan käyttäytyi kuin unelma (tai kuin Oscar). Whoot? Kuka vei mun koiran ja kuka tämä on? Ja kaunis käytös on jatkunut sen jälkeenkin, hihnassa ei ole rähisty eikä höselletty eikä muutenkaan rähinöity. Hallittu hihnakäytös on siis kaiken A ja O. Mietin juuri eilen, että nyt Kida tuntuu jotenkin ihan törkeän hyvältä käteen. Se toimii hyvin ja meillä on tosi hauskaa. Siitä näkee että se nauttii treenaamisesta, on rento, leikkii todella innoissaan ja tekee hyvällä vireellä töitä. Ja mulla on niin hauskaa sen kanssa, että ei väliä vaikka ei koskaan missään menestyttäisikään. Sen kanssa on vaan niin hauskaa tehdä. Junton Samuli sanoi mulle Särkivaaran leirillä, että sun pitää myydä tää juttu koiralle ennen kuin voit ruveta kikkailemaan. Ja nyt tuntuu, että vihdoin ymmärsin mitä se tarkoitti. Nyt Kidalle on myyty tuote nimeltään työnteko mun kanssa, ja se nauttii siitä täysin rinnoin. Ja minä myös.

Kivat pikku demonikoirat siellä vaan juoksee.

Noutajien treeneissä oli aiheena alokasluokan hyppy. Me tehtiin sitä ensimäistä kertaa, ja Kida tajusi jutun juonen heti. Jo toisella toistolla pystyin lähettämään sen paikallani seisten ja koira seisahtui käskystä. On se vaan niin fiksu. Ei mitään käsiapuja tai houkutteluja meidän Kidikselle tarvittu. Muuten tehtiin ihan peruskäskyjä häirittynä eikä Kidan maailmassa ollut sillä hetkellä ketään muuta kuin minä.

Kaikessa rauhassa suunnittelin rataa demonikoirien vartioidessa taustalla herkeämättä.

Perjantaina treenattiin omilla esteillä (!!) agilityä. Eikös ole aika hienot? Maali vielä puuttuu. Sain vihdoin ja viimein sen oman putken ja se olikin yllättävän hyvä. Odotin huonompaa räpellystä sillä hinnalla (35 €). Kidis teki ihan vauhtiharjoituksia ja sitten harjoiteltiin "tässä"-käskyä ja tiukkoja käännöksiä. Vireongelmiasta ei ole enää tietoakaan. Se on ihan hullu. Ja ihan hemmetin kateellinen aina kun Ozmo treenaa. Kida saa aina katsella tuosta taustalla olevasta koirahäkistä kun treenaan omilla esteillä, ja voi että toista ärsyttää.

Oscar teki radan pätkää rimat matalalla, että se ei menisi uudestaan jumiin. Harjoiteltiin erityisesti takaakiertoja kuten kuvista näkyy. Näköjään mulla onkin vaan ollut treenattavana tuollainen demonikoira. Tai sitten Oscarilla ihan oikeasti on hullunkiilto silmissä kun se pääsee aksaradalle. ;)

Kida pääsi lauantaina tekemään sitten vielä tokoa. Otin hypyn. Lähetin hypylle, lähti ilman apuja, pyysin seisomaan, pysyi seisomassa, kävelin sen luo ja otin perusasentoon. Meillä on valmis hyppy, siihen tarvitiin yhteensä neljä toistoa. Kiitos moi. No hajotin sen vielä sitten osiin ja vahvistin eri osa-alueita, mutta aika pätevä likka mulla.

No mutta, ei treeniä ilman mokailua. Tytti antoi mulle ohjeeksi, että seuraamista tehdään namilla ettei vire nouse liikaa. Noh, minähän en voi ikinä uskoa kun olen ilmeisesti vähän idiootti. Tein sitten perusasentoja ja pikkupätkiä seuraamista lelulla ja vire nousi noin pilvien korkeuteen. Tästä lähtien tehdään sitten namilla, enkä enää ikinä kyseenalaista viisaampien antamia neuvoja. :D Tein sitten vielä tauon jälkeen namilla seuraamista ja teki tosi hyvin ja juuri oikealla vireellä. Nyt vaan pitää pidentää matkaa vähitellen, muistaa vaihtelevat treenit ja välillä vahvistaa vielä paikkaa.

Lopuksi vielä luoksetulo jalkojen välistä leluun ja toimi hyvin. Leikittiin vielä ihan lopuksi ja mulla sekä Kidalla oli ihan tosi hauskaa. Jäi niin hyvä fiilis että hymistelin koko illan vaikka olinkin mokaillut. Tuolla koiralla on vaan niin hauskaa ja se on niin iloinen, että ei voi itsekään kuin olla tyytyväinen.

Maanantain aksaa

2011-11-07T21:35:00.001+02:00

Maanantai on aksapäivä, joten jälleen kerran ajoin Joan hallille aksailemaan molempien koirien kanssa. Olin sopivan ajoissa paikalla niin ehdin ottaa ennen Oskun treeniryhmää myös Kidalle vähän treeniä. Kida teki putkia, pussia ja hyppyjä. Ja vire oli aivan loistava. Palkkasin namialustalla ja lelulla. Kida vaan meinasi aina oikaista suoraan namialustalle, aussie tuumaili, että mitäs sitä turhaan näitä esteitä tekemään kun ei toi mamma kuitenkaan ehdi sinne alustalle ennen minua. Siirryin sitten lelupalkkaan.

On tuo koira vaan ihan hullu, hyvällä tavalla. Ihan sama millä sitä palkkaa niin koiruus on aivan liekeissä. Ihana. Se näyttääkin aina niin onnelliselta töitä tehdessään, sen kasvoilta tosiaan näkee ilon ja naurun. Ihana Kirppu. <3 Taisi tosiaan toimia tämä viime aikoina tekemäni harjoitus nimeltään: Kidaa v*tuttaa. Kida on siis saanut katsella kun muut treenaavat eikä ole itse päässyt tekemään. Ja kylläpä pientä aussieta silloin v*tuttaa. Oli meinaan ihan HIEMAN intoa kun ajoin treenihallin pihaan ja se tajusi, että nyt se pääseekin itse treenaamaan. Piti oikein haukkua mahtipontisesti hallin ovella, että nyt treenaankin minä, hähähää! :D

Ozmo teki sitten tuota yllä olevaa rataa sekä pussia, keppejä, keinua ja A:ta. Rata oli taas meille tosi hyvä. Haastava, mutta ei liian vaikea. Teemana olivat persjätöt (Mikä onkaan tälle se "oikea" termi? Susirajalla se on persjättö :D). Radalla olisi voinut myös valssata, mutta käytimme tarkoituksella joka kohdassa persjättöjä. Hyvin meni kunhan muistin olla ajoissa sekä tehdä persjätöt tarpeeksi kaukana esteistä. Kouluttaja Heidi antoi noottia että menen aina varmistelemaan että Oscar menee esim. putkeen, vaikka voisin lähettää sen ihan reilusti kauempaa sillä se kyllä irtoaa. Pitää yrittää muistaa, ei vaan tämä oma aivokapasiteetti aina riitä. Tosi hyvä mieli jäi treenistä, mitteli toimi kuin unelma ja oli toooosi innokas.

Kidimus on myös tokoillut männäpäivinä. Noutoa ollaan tehty naksulla, ja nyt se ei mälvää. Nousee kuin raketti, mutta ei mälvää. Pitää kylläkin vasta noin kaksi sekunttia, mutta työn alla on. Seuraamista on tehty jo vähän pidempää pätkää, paikka pysyy hyvin. Seisomista naksulla, pysyy, tajuaa käskyn, aina ei vaan voi pieni aussie malttaa pysyä paikallaan kun on niiiin siiiiistiii. Asennonvaihtoja namilla, kai ihan ok? Mä en jotenkin hahmota sitä oikeaa siirtymää itse.

Ja vielä muutama sananen arkielämästä. Tuntuu, että nyt on löytynyt aika hyvä tasapaino arjessa. Kidalle tuntuu toimivan parhaiten ns. natsikuri. Eikä Oscarkaan ole tosiaankaan siitä pahoillaan. Kun lelliminen ja lässyttäminen on rajoitettu minimiin arjessa, ovat hellittelyhetket ja sosiaalinen palkka treeneissä kohonneet arvoon arvaamattomaan sekä koirille että minulle itsellenikin. Hihnakäyttäytyminen on myös hyvällä mallilla, Kidalle toimii parhaiten se, että hihnassa mennää vierellä eikä hihna saa kiristyä YHTÄÄN. Osku on aina elänyt vähän pellossa, joten tässä on ollut opettelemistä. Kidan kanssa olen oppinut nyt kantapään kautta, että kun arki on mahdollisimman mustavalkoista, on kaikki paljon helpompaa ja koira onnellisempi. Myös esimerkiksi Oscarin höyryäminen yksin jäädessään on tiukentuneen kurin myötä jäänyt kokonaan pois. Aina sitä vaan voi kehittyä, mutta nyt tuntuu että oikeaan suuntaan mennään. :)

Piha-aksaa ja tokoilua

2011-11-05T13:39:00.001+02:00

Susirajan kuuminta takkimuotia - Back On Track! Tiimivaatteet. ;)

Tämä viikko kului leppoisasti Iisalmessa lomaillen. Koirat pääsivät lenkkeilemään ja treenaamaan tokoa, sekä tietysti nauttimaan vanhempieni jakamattomasta huomiosta sekä loputtomista herkuista. Ei siis ihme, ettei kumpikaan olisi oikein halunnut kotiin lähteäkään. Kidan juoksuja odottelen kovasti alkaviksi, neitokainen on alkanut merkkailla aika tiheään tahtiin sekä säheltämään ja koheltamaan koko ajan. Kohta varmaan neitokainen siis juoksee.

Tokoa treenailtiin pariin otteeseen, myös Oscar, vaikka vannoin jättäväni sen tokosta eläkkeelle. Ja nyt sitten koira toimi kuin unelma, oikeasti Oscar on kyllä sellainen tuuliviiri ettei toista ole.

Kidan kanssa on tehty seuraamista, seisomista, asennonvaihtoja sekä luoksetuloja.

Seuraaminen on nyt siinä vaiheessa, että hakee hyvin paikkaa, ei ole kiinni kädessä ja voin tehdä askelsiirtymiä sekä muutaman askeleen pätkiä paikan siitä hajoamatta. Nyt sitten ruvetaan pidentämään hiljalleen matkaa. Ensin imutetaan, sitten käsi pois. Vire oikein hyvä tällä hetkellä, ei liian korkea mutta ei myöskään liian matala.

Seisominen pysyy hyvin vähän aikaa, helposti vire nousee liian korkeaksi ja alkaa hötkyilemään. Tätä ollaan tehty paljon ruokakupilla. Pysyy kuitenkin käskystä ja ymmärtää käskyn.

Asennonvaihdot jees. Tietää käskyt ja tekee nopeasti ja oikein.

Luoksetulot jalkojen välistä leluun tai sitten eteen kiinni käsiin. Molemmat oikein nätit ja nopeat.

Oscar teki samoja juttuja, mutta seuraamisesta palkkasin lelulla ja toimi ihan hemmetin hyvin! Ja kun tuo koira toimii, se toimii kuin junan vessa. Eli eipä mitään korjattavaa.

Kotiuduimme Iisalmesta perjantai-iltana ja heti lauantai-aamuna kymmeneltä huristelimme Miran kanssa reippaina tyttöinä Joan hallille treenaamaan. Mutta hups, kumpikaan ei ollut muistanut tarkistaa onko halli vapaana ja sepä olikin varattu. Voi kettu. No, hätä ei ollut tämän näköinen, ajelimme sitten Arin porukoille jossa saimma ihan mukavan treenin aikaiseksi omilla esteilläni.

1. Harjoituksessa harjoiteltiin takakiertoa (1), välistävetoa (2-3) ja takaaleikkausta (3-4). Oscar ja Nelli tekivät molemmat tämän harjoituksen. Oskulla ei mitään ongelmaa missään kohdassa, oikein hyvin meni.

2. Harjoitus oli vain lallattelurata, jolla oli vain tarkoitus pitää hauskaa helpolla radalla. Kaikki koirat tekivät tämän, myös Kida. Kida teki oikein hyvällä vireellä. Selvästi se, että Kida pääsi tekemään vasta viimeisenä viritti sen taas tosi hyvään vireeseen. Palkkasin pallolla, koska vetoleikit väsyttävät niin paljon, että koira ei jaksa kovin montaa toistoa. Palkkautui pallollakin tosi hyvin.

3. Harjoitus oli vain Oskulle keppiharjoitus, tein molempiin suuntiin ja päässä takakiertoa. Hyvin meni.

Kiva kyllä kun on nuo omat esteet, ei mennyt koko päivä ihan pilalle kun ei hallille päästykään. :) Huominen meneekin sitten tokokisoissa töissä, pääsee taas pällistelemään osaavampien menoa ja keräämään treenimotivaatiota.

Itsehillintää?

2011-11-01T14:56:00.001+02:00

Täysin häpeilemättä matkin Minnan Ketkulle opettamaa temppua, ja kokeilin samaa Oskulle. Kidalle en edes viitsinyt yrittää, urakka olisi ollut toivoton. :D Mutta tadaa:

Mitteli pitää makkaraa käskystä suussa! Noudon tahkoaminen on ilmeisesti auttanut, ei nimittäin purrut kertaakaan makkaraa vaikka kuola valui molemmista suupielistä. ;)

Ja syy, miksi kuva on rajattu, todellisuus rajauksen ulkopuolella:

Pienin askelin eteenpäin

2011-10-31T20:47:00.001+02:00

Koiruudet alkoivat olla suhteellisen normaalissa kunnossa sunnuntaina, joten uskaltauduin hieman treenaamaankin. Kidalla oli "hieman" virtaa kun koko viikko oli vierähtänyt sairaslomalaisena. Aloitimme sunnuntain leppoisasti menemällä Koirakoulu Napakan uuden hallin avajaisiin. Oscar pääsi liitelemään agilitynäytöksessä, ja minua ihan hieman vain jännitti kun sata ihmistä tuijotti suoritustamme. Radalla oli kaiken kukkuraksi kepit (ilman verkkoja tietenkin), jotka eivät ole lähelläkään valmista. Mutta me tehtiin se!

Joko taas mennään?

Polvet tutisten jätin koiran lähtöön ja ensimmäinen rima tippui, mutta sen jälkeen oikein mallikasta menoa koiralta. Paitsi ohjauksessa oli aikas paljon petrattavaa. Todella fiksusti juoksin keppien ohi ja oletin että koira siitä vaan käy ne pujottelemassa, ei mitään kepeille ohjausta tai edes käskysanaa. Jännä juttu että se meni ohi! No sitten ohjasin kädellä kepit ja meniväthän ne sitten hitaasti mutta varmasti oikein. Sitten loppurata menikin hyvin. Rata sinällään ei ollut mitenkään vaikea, mutta suurin juttu oli itsensä voittaminen. Tuo oli ensimmäinen kisamainen agisuoritus Oscarin kanssa ja pelkäsin sitä, miten koira reagoi minun jännitykseeni. Kyllähän Oscar meni taas puihin kun huomasi että jännitän, mutta kun se näki putken kentällä, se oli menoa se. Ihanaa huomata, että kyllä se mitsu toimii! Nyt uskallan mennä mölleihinkin sen kanssa ja sitten kisaamaan.

Olin mätsärissä töissä kehäsihteerinä, mutta väliajoilla oli Kidan vuoro päästä pällistelemään menoa. Meinasin ilmoittaa sen kehään, mutta en sitten jaksanut, koska en aio sitä kuitenkaan käyttää näyttelyssä kuin toivottavasti vain kerran hakemassa sen H:n. Siis sitten kun siitä tulee tokovalio, eli tosi pian varmasti. ;) Noh, Kida siis pällisteli kehän reunalla. Kida ei tosiaankaan stressaa tilannetta eikä hälinää, mutta voi terve miten se höyryää. Ja kun melkein 20-kiloinen aussieneiti päättää, että nyt ois kiva mennä ton kaa leikkii, on tällaisella kukkakepillä pitelemistä ja hermot hiukan tiukalla. Suhteellisen tiukkasävyisen keskustelun tuloksena neiti sitten osasi loppuajasta käyttäytyä hetken aikaa. Kida ei vaan voi tajuta, että kaikki ei A) halua pussailla sitä, B) tykkää että se hyppii päälle. Mites tuo aussien pidättyväisyys?

No, tuosta oli kyllä se hyöty, että tajusin miten paljon Kida tarvitsee vielä ihan arkikäytöksen treeniä. Pentunahan me nuohottiin kaikki mahdolliset kissanristiäiset sosiaalistamisen takia, mutta nyt sosiaalistaminen on jäänyt. Kyllähän Kida käy paljon treeneissä ja tapaa koiria ja ihmisiä, mutta kun ne ovat aina niitä tuttuja koiria ja tuttuja ihmisiä. Ei niissä ole mitään kiinnostavaa tai jännää. Nyt sitten päätin, että neitokaisen kanssa nuohotaan kaikki kissanristiäiset joissa on koiria ja opetellaan KÄYTTÄYTYMÄÄN. Oscar on niin zeniläisen tyyni aina koiratapahtumissa, että olin jotenkin unohtanut että eräs toinen ei ole.

No, Kidallahan oli vielä mätsärin jälkeenkin virtaa vaikka muille jakaa, joten lähdin Miran ja Nellin kanssa treenaamaan. Kida teki merkkiä, seuraamista ja luoksetulon. Merkki meni hyvin, neidillä on selvä haju asiasta. Seuraamista pieniä pätkiä namilla, perusasentoja ja askelsiirtymiä. Ja jee, Mira sanoi, että ollaan menty huomattavan paljon eteenpäin parissa viikossa! Koira hakee itse aktiivisesti paikkaa eikä ole kiinni kädessä. Eteenpäin vaan sanoi mummo lumessa, kyllä me edistytään! Luoksetulo ensin namilla kiinni käsiin eteen ja sitten lelulla jalkojen välistä. Ja tulee kuin raketti kummallakin tavalla sekä hakee oikean paikan. Voi miten taitava pikku apina.

Ja eihän Kidaa väsyttänyt yhtään vielä tämänkään jälkeen (Ei tietenkään! T. Kida), menimme puolentoista tunnin rymylenkille metsään koirien kanssa. Kida ja Nelli ovat todelliset sielunsiskokset, niillä on aivan samanlaiset leikit. Kida sai myös hyvää treeniä lenkillä, koska pidimme koiria vapaana ja koko ajan tuli lenkkeilijöitä vastaan. Aina ohittajan tullessa, otin koiran kontaktiin istumaan ja sitten vapautin, oikein hyvin totteli. Suoraa treeniä BH-kokeeseen puolivahingossa. :) Menimme sitten kotiin ja eihän Kidaa vieläkään väsyttänyt, joten illalla sitten uusi parin tunnin lenkki Oscarin kera. Illalla väsytti (vähän).

Maanantaina oli Oskun aksa ja päästiin tekemään seuraavaa rataa:

Oscar kulki tosi hyvin ja osasin ohjata ihan mukavasti. Keppejä me ei tehty vaan juostiin niiden ohi, muuten tehtiin tuon piirustuksen mukaan. Kepit tehtiin erikseen ohjureilla eikä mitsu ollut niistä moksiskaan. Kohta voidaan jättää ohjuritkin pois, jes. Oscar teki myös keinua ja se on valmis, nopea ja innokas. Tosi hyvä fiilis jäi treenistä, just meille sopivan tasoinen treeni ja koira toimi mukavasti.

Kida pääsi myös hengailemaan hallin reunalle, lähinnä tavoitteena on opetella käytöstapoja kun muut treenaavat. Kida teki myös pussia ja putkea ja oli oikein innokas.

Mittelin kesäturkkioperaation väliraportti

2011-10-29T11:40:00.001+03:00

Tämän viikon piti olla aktiivinen treenausviikko, mutta Kida aloitti vatsataudin maanantaina ja Oscar seurasi perässä tiistaina, joten me ei olla tehty yhtään mitään. Olen vain pohtinut yhtä asiaa. Miksi, oi miksi, mikä tahansa koira vatsataudissa, aina tähtää juuri sille kaikista kalleimmalle, parhaalle ja vaikemmin pestävälle matolle? Siinä vasta perustavanlaatuinen kysymys pohdittavaksi. Oscar onnistui kylläkin kerran tähtäämään myös puolitoista metriä korkealle pitkin verhoja, mutta se on oma tarinansa se. Koska treeneistä ei ole kerrottavaa, tässä hieman raporttia Oscarin turkinkasvatusoperaatiosta.

Kuten joku varmaan muistaakin, Oscar sai maaliskuussa kesäturkin keittiön saksilla.Tilanne maaliskuussa oli siis tämä:

Ymmärrettävästi muutamat rotuihmiset (ja muutkin) kauhistelivat sitä, että leikkasin komean näyttelykoirani turkin noin rumalla tavalla. Mutta, minä en arvioi ystäviäni ulkonäön perusteella, enkä myöskään arvioi koiriani. Oscar olisi minulle yhtä rakas vaikka se ei koskaan pärjäisi yhdessäkään näyttelyssä. Enkä oikeastaan ymmärrä lainkaan ihmisiä, joille koirien ulkonäkö on sitä sisäistä puolta tärkeämpi. Eivät ne mitään koriste-esineitä ole...No mutta, pois se minusta. Mitä opimme tästä operaatiosta. Muutaman tärkeän jutun.

1. ÄLÄ IKINÄ leikkaa koirasi turkkia keittiön saksilla.

2. Käytä kunnon trimmeriä tai vie koirasi trimmaajalle, kasvujälki on paljon tasaisempaa.

3. Koiralla oli paljon helpompi kesä kuin yleensä, ja se selvästi nautti olostaan. Oscar voi siis suositella kesäturkkia muillekin karvaturreille.

4. Turkki kasvoi loppujen lopuksi suhteellisen nopeasti takaisin, eikä karvan laadussa ole eroa aiempaan. Ihan näyttelykelpoinen se edelleen on.

Tässä on siis nykytilanne lokakussa 2011:

Turkki ei ole ihan täyspitkä vielä ja vähän epätasainen, johtuen saksilla leikkaamisesta. Jos trimmaus olisi hoidettu kunnon trimmerillä tai ammattilainen olisi sen tehnyt, olisi turkki kasvanut tasaisemmin takaisin. Voin kyllä suositella trimmaamista kaikille, meillä ainakin tästä oli vain positiivisia kokemuksia. Mutta jos haaveilet koiran näyttelyyn viemisestä lähiaikoina, unohda trimmailu. ;)

Ja vertailun vuoksi Kidiksestä melkein 9kk kuva. Neitokaisella on säkää noin 52 cm, painoa on kertynyt 18 kiloa.Turkkia on siunaantunut koko koiralauman tarpeiksi ja siksi neitokainen näyttää raskaammalta kuin onkaan. Turkin alla asustaa oikein kevytrakenteinen ja simpsakka tyttö.

Jaksaa, jaksaa, aksaa, aksaa

2011-10-25T13:44:00.001+03:00

Me ollaan taas aksailtu ihan urakalla. Mulla on ihan kamala treeni-into päällä, enkä malttais tehdä mitään muuta kuin treenata tokoa tai agia. Mutta pakkohan sessuillekin on välillä antaa vapaapäivä. :) Lauantaina huristeltiin Miran ja Nellin kanssa Pyhäselän hallille aksailemaan. Mira oli suunnitellut meille helpohkon treenin jota molemmat koirat tekivät. Joku oli jättänyt hallille sopivasti hyppyseminaarista tutun perussarjan valmiiksi, joten tein myös sitä.

Oscar oli tosi hyvä ja tosi innokas. Päätin, että Oscarin tokoilut loppui nyt niihin edellisiin treeneihin. Miksi leikkiä vesipyssyllä kun minulla on sinkokin? Oscar tekee vaan aksaa, siinä se on huippu ja molemmilla on kivaa. Lauantaina Oscar teki radan ja hyppysarjan lisäksi myös puomia (nyt jo kokonaisena), keinua (kokonaisena) ja keppejä. Ensi kerralla otan jo verkot pois, sen verran hyvin menee. Olen palkannut Oscaria nyt niin paljon kepeiltä, että se käy koko ajan itse pujottelemassa niitä yksikseen jos en katso sen perään. :D Ainakin se on syttynyt niille.

Kida teki Nellin jälkeen ja ekan hypyn se meni hyvin. Sitten olisi ollut valssi ja käännös putkeen, Kida ei tajunnut ja alkoi sitten haahuilemaan ihan omiaan. Kida on vähän sellainen, että jos ei heti onnistu niin sitten neiti keksii omaa kivaa. Jossain kohtaa olen tehnyt jotain tosi väärin Kidan kanssa agilityä opettaessani. Ihan liian vaikeita ratoja ihan liian aikaisin. Nyt se pitää vaan saada syttymään.

Kyllähän se tekee, mutta tekemisestä puuttuu into. Laitoin Kidan sitten kentän reunalle ja tein Oscarilla ja Mira teki Nellillä Kidan katsoessa. Ja kylläpä Kidaa ärsytti kun muut pääsivät tekemään ja se ei. Lopuksi otin Kidan ja tein ihan hyppy-putki-hyppy-sarjaa, ja nyt Kida oli todella innokas ja todella hyvin mukana. Miran kanssa tuumailimme, että Kidan seuraavat treenit ovat ihan vain sitä, että Kida saadaan hakemaan esteitä ja syttymään. Nytkin kun se innostui, se teki aivan tajuttoman hienosti. Ja se on pirun nopea. Kunnon tykki. Mutta se pitää nyt vaan saada kunnolla syttymään.

Kun mietin, missä oikein on menty vikaan, tajusin, että Kidan kanssa jotenkin jäi yksi välivaihe pois. Käytiin alkeiskurssi ja opeteltiin esteet, sitten heti siirryttiin tekemään yhtä vaikeita rajota kuin Oscar tekee. Mihin jäi esteiden hakemisen opettelu? Peiliin katsomisen paikka tällä agihöyryllä. Uskon, että siitä tulee ihan huippu agikoira kunhan teen nyt pohjat kunnolla. :) Olen jotenkin unohtanut, että vaikka Oscar palkkautuu pelkästään siitä, että pääsee radalle, Kida ei ole vielä siinä vaiheessa ja sitä pitää palkata ihan helpoistakin jutuista.

Sunnuntaina sitten treenailtiin agia Arin porukoilla omilla esteillä. Laitoin Oscarille kepit radalle ja hyvin teki, Kida sai katsella koirahäkistä ja kylläpä sitä ärsytti. Lopuksi Kida pääsi tekemään ihan vaan kahta hyppyä ja se teki tosi hyvin ja innokkaasti. Nyt vain tällaista lisää.

Maanantaina oli Oscarin agitreenit ja aiheena oli takaakierto. Olin sitä mieltä, että meidän ei sitä tarvitse treenailla kun me osataan jo se nin hyvin. Joopa joo, tosi hyvin osattiinkin. :D Eli ei osattu. Tuli siis tämäkin treeni tarpeeseen ja kotiläksyksi sainkin treenata ihan perusjuttuja vielä, eli esimerkiksi takaakiertoa pidemmillä matkoilla ja radan osana. Pitkästä aikaa tehtiin myös pöytää ja se menee hyvin. Kepit ja kontaktit myös tosi hyvät. Kohta me ollaan kisakuosissa.

Kida on tehnyt tosi paljon seuraamista, noutoa ja perusasentoja ihan omalla aamu- ja iltaruualla. Tyhmä minä palkkasin Kidaa noutokapulan pidosta kuivamuonalla, kun ajattelin että ei se koira niin tylsästä palkasta nouse. Eipä. Nyt siis tilanne on se, että neitokaisen silmiin syttyy hullun kiilto heti kun se näkee noutokapulan ja kierrokset nousee kaakkoon. Eli takaisin alkuun. Nyt siis ohjelmassa pakkonouto, kapulaa ei missään nimessä pureskella eikä tiputeta minun käteeni vaan otan sen pois. Oscar sentään osaa nyt noudon täydellisesti eikä pureskele, mutta se ei paljon lohduta kun se ei koskaan tule tokossa kisaamaan. :D Tänään piti olla Kidalla tokotreenit, mutta neidolla on massu sekaisin, joten tänään ei treenailla vaikka mieli kovasti tekisikin. Menen siis illalla kouluttamaan muiden koiria taasen Noutajien treeneihin. :)

Palkkauspohdintaa

2011-10-21T17:36:00.001+03:00

Olen viime aikoine pohtinut paljon koiran palkkaamista ja viretilaa. Tuntuu, että olen saanut ihan uutta näkökulmaa kesän ja syksyn aikana, mutta opittavaa on varmasti vielä paljon. Tässä kootusti muutamia ajatuksia ihan oman mielen virkistykseksi ja kenties jollekin iloksi.

Palkkojahan on kolmenlaisia: nami- ja lelupalkka sekä sosiaalinen palkka. Näiden tärkeysjärjestys vaihtelee koiran mukaan.

Oscarilla tärkeysjärjestys on: 1. Sosiaalinen palkka, 2. Namipalkka, 3. Lelupalkka.

Kidalla taas: 1. Lelupalkka, 2. Namipalkka, 3. Sosiaalinen palkka.

Oikea palkkaus riippuu siis koirasta, halustusta viretilasta ja opetetusta liikkeestä. Esimerkiksi jos paikalla makuun palkkaa lelulla, koira kiihtyy liikaa ja liikkeestä tulee epävarma. Luoksetulo taas kannattaa palkata lelulla, koska siitä halutaan nopea ja vietikäs liike.

Tärkein asia jonka olen oppinut tämän kesän aikana on se, että treenit kannattaa pitää lyhyinä ja intensiivisinä. Paras tapa tappaa koiran motivaatio treenaamiseen on hinkata putkeen useita liikkeitä tunnin ajan, välillä jauhaa kaverin kanssa koiran odotellessa kentällä ja jatkaa taas liikkeiden jankkaamista. Ja nimimerkillä kokemusta on, yhden koiran tokomotivaation tappaneen syvällä rintaäänellä.

Tärkeintä on, että koira saadaan oikeaan vireeseen. Viretilan pitää kestää myös koetilanteessa. Vireen rakentaminen voi tuntua tylsältä ja tekisi mieli vain hinkata ja hinkata liikkeiden yksityiskohtia, mutta pohjatyö kyllä maksaa itsensä takaisin. Ja en sano, että tämä välttämättä pätee kaikkiin koiriin. Joku käyttölinjainen 100000 voltin bordercollie voi tehdä täydellisen suorituksen vaikka sen kanssa olisi vain hinkattu liikkeitä eikä rakennettu virettä ollenkaan. Mutta jos omistaa yhtään normaalimman koiran, kannattaa siihen panostaa.

Kun pohjat on tehty huolella, voidaan liikkeitä alkaa ketjuttamaan niin että koira saakin palkan esim. tehtyään kaksi liikettä, kolme liikettä, neljä liikettä... Tärkeää on, että koira ei koskaan tiedä milloin palkka tulee. Joskus se saa palkan siitä kun tulee perusasentoon, joskus kesken seuraamisen, joskus taas seuraamisen ja vaikkapa hypyn jälkeen. Näin koiralla säilyy koko ajan hyvä vire, koska se ei tiedä milloin se saa palkan.

Treenin A ja O on siis oikea vire. Vireen nostamiseen kannattaa käyttää jotakin virittelysanaa, esimerkiksi jos käyttää lelua, sanoo vaikka "jes" tai "lelu" ja namia käyttäessään vaikka "nami". Näin koira tietää mitä odottaa ja osaa joko nostaa tai laskea vireen oikealle tasolle. Tietenkin tämä on ensin pitänyt opettaa koiralle.

Lelupalkka

Leikkiminen on niin mukavaa ja niin vaikeaa. Eri koirilla on erilaisia tyylejä leikkiä, ja paras leikkityyli pitää aina miettiä koiran mukaan. Esimerkiksi Oscar tykkää repiä, Kida taas tykkää ihan kaikesta. Sen mielestä on super kivaa juosta lelun perässä, kantaa sitä ja repiä sitä. Oscaria taas ei voisi vähempää kiinnostaa juosta lelun perässä. Olen todennut omille koirilleni parhaaksi kahden lelun leikin. Eli toisella lelulla leikitetään koiraa ja toisella houkutellaan irrottamaan lelu ja leikki jatkuu.

Yleisin virhe minkä ihmiset leikkiessään tekevät on se, että he ovat itse liian passiivisia sekä tunkevat lelua koiran suuhun. Ei jänis koskaan juokse suden suuhun! Sitten tungetaan lelua koiran suuhun ja ollaan kuin velttoja makkaroita itse ja ihmetellään miksi koira ei leiki (t. entinen veltto makkara). Olen huomannut, että itse ei koskaan voi olla liian aktiivinen tai liian idiootti leikkiessään koiran kanssa. Koiraihmiset kyllä ymmärtävät miksi hihkut ja hillut ja vaikkeivat ymmärtäisikään, ketä kiinnosta. Jos itsellä on mahalihakset krampissa nauramisesta ja polvet ruvilla leikin jälkeen ja koiran häntä heiluu voi leikkiä pitää onnistuneena.

Lelupalkassa pitää muistaa, että se kiihdyttää aina koiraa ja nostaa virettä. Siksi onkin tärkeää miettiä milloin lelua käyttää.

Namipalkka

Namia kannattaa käyttää kun koiran vireen halutaan olevan alhainen. Nami rauhoittaa aina koiraa. Eli jos koira kuumuu tai muuten vain halutaan, että koira keskittyy, nami toimii. Namina voi käyttää mitä vain koiran herkkua, esimerkiksi maksapalat toimivat hyvin. Monet käyttävät esimerkiksi nakkia, mutta minä en oikein tykkää koirille syötää lisäaineita. Tosin, jos ei ole muuta tai en ole jaksanut kokkailla maksaa tms. niin saatan syöttää nakkeja tai lihapullia, ne ovat helppo ratkaisu ja kelpaavat koirille.

Sosiaalinen palkka

Sosiaalinen palkka unohtuu ihan liian helposti ihmisiltä. Kuitenkin sosiaalinen palkka on ainoa palkka, jota voi koetilanteessa käyttää. Sosiaalisella palkalla taas ei ole mitään arvoa jos johtajuus ei ole kunnossa eikä koira kunnioita sinua. Jos lellit koiraa jatkuvasti kotona, miksi se tekisi kehujen eteen mitään? Saahan se huomiota muutenkin. Hyvä vertaus tähän on mielestäni ankara isä. Jos isä kehuu lastaan harvoin, on jokainen kehu kullan arvoinen ja lapsi leijaile taivaissa kehun kuullessaan. Jos taas maailmanparantaja isä kehuu lastaan ihan kaikesta (hyvä kun puit päälle, hyvä kun kävit vessassa jne.) ei lapsi arvosta kehuja lainkaan, niitähän saa ihan kaikesta. Tässä minulla itselläni on eniten petrattavaa. Mamman pikku mussut siis saavat jatkossa vähemmän huomiota kotona, jotta kehut treeneissä maistuisivat makealta.

Kaikki koirat vaan eivät pidä esimerkiksi lääppimisestä. Silloin niitä ei lääpitä, se ei ole mikään palkka koiralle, vaikka sinusta itsestäsi olisi niiiin kiva mussutella vähän pikkuista. Toiset taas rakastavat sitä, esimerkiksi Oscar hakeutuu treeneissä itse aktiivisesti rapsutettavaksi, Kida taas ei.

On tärkeää muistaa miksi koira tekee töitä. Koira ei tee mitään miellyttääkseen sinua tai siksi, että sen pitäisi. Koira tekee kaiken vain siksi, että siitä on sille hyötyä. Perimmäisenä koiran toimintaa säätelee saalisvietti, joka saa sen tavoittelemaan lelua (saalista). Siksi koira leikkii. Koira tavoittelee ravintoa kaikin keinoin, siksi se tekee hommia namin eteen. Se arvostaa sosiaalista palkkaa, koska se tuntee tekevänsä osansa lauman eteen miellyttäessään johtajaa, jolloin sen oma asema johtajan silmissä vahvistuu. Ja lopuksi, ei koirakaan kiitoksella elä. Muistakaa siis palkata ja reilusti!

Pikku mitsun päässä lyö tyhjää

2011-10-20T18:10:00.003+03:00

Aina kun tuntuu että alan päästä Oscarin pään sisään, kaikki heittääkin häränpyllyä. Tänään kävin treenaamassa tokoa molemmilla koirilla ja otin Oscarilla saman leikkitreenin kuin aiemminkin. Ja joka kerta aiemmin tuolla tyylillä tehtynä se on leikkinyt tosi hyvin ja ollut todella innokas. Nyt se sen sijaan oli sitä mieltä, että ei kiinnosta yhtään, leiki vaan yksinäs. Oikeesti, missä mättää? Tuntuu, että en jaksa enää jankata sen kanssa, koska Kidan kanssa kaikki on niin paljon helpompaa. Silloin kun se on hyvällä päällä, se on ihan huippu ja tekee todella hyvin. Sitten taas välillä, vaikka teen kaiken ihan samoin, sitä ei vaan nappaa yhtään.

Tällasia ne oikeesti on...Oscar ottaa rennosti ja Kidalla on metkut mielessä.

Päätin, että panostan nyt Oscarin kanssa perushuomioimattomuuteen kotona enemmän, jotta sosiaalisesta palkasta tulisi sille arvokkaampi. Ja seuraavan kerran kun se on tuolla päällä, se saa kyllä palautetta. Nyt laitoin sen autoon, treenasin Kidaa ja otin sitten taas Oscarin. Toisella kerralla se leikki ihan innokkaasti ja pääsin lopettamaan kun sillä oli into päällä, mutta ei läheskään samanlainen palo kuin aiemmin. En ymmärrä. Huoh.

Meillä oli keskiviikkona Oscarin agilityryhmän palaveri ja minun piti kuvailla Oscarin heikkouksia. Paras sana kuvaamaan sitä on hömppä. Se kun on tuollainen liikkis hömppä, välillä ihan super ja välillä ihan hömelö. Ei sille voi olla edes vihainen kun se on vaan niin hömppä ja uuvelo. Kyllä se aina yrittää, mutta välillä esim. lintujen laulu vaan kiinnostaa enemmän kuin treenaaminen vaikka minä heittäisin volttia ja heittelisin maksapaloja sen suuhun. Agilityssä se kyllä on tähän asti aina tehnyt tosi hyvin, agilitystä se vaan tykkää niin paljon, onneksi.

Molempien kanssa tein paikalla makuun siten, että laitoin koirat vierekkäin. Hyvin pysyi pari minuuttia vaikka kävelin niiden ympärillä. Kidan kanssa tein seisomista pallolla. Kyllähän se tyttö pysähtyi kuin seinään, mutta taisi tulla vähän liikaa draivia liikkeeseen. Seuraavaksi takaisin namipalkkaan, ehkä myöhemmin taas pallolla sitten.

Seuraavaksi otin seuraamista, hyvin meni. Muutaman askeleen askelsiirtymiä ja perusasentoja vaihtelevalla palkalla.

Luoksetulo siten, että lelu oli jalkojen välillä. Ja jes, se tajusi sen! Nyt vaan on ongelma, että mulla on koira joka juoksee aivan täysiä mua päin. Miten ihmeessä saan sen pysähtymään eteen kauniisti? Jollakin viisaalla neuvoja?

Siinäpä oli meidän treenit, lyhyestä virsi kaunis ja vire oli Kidalla loistava koko ajan. Jotain olen ilmeisesti tehnyt oikein kun koira ei meinaa nahoissaan pysyä kun tajuaa, että ollaan menossa treenaamaan. :) Oli kyllä kiva huomata, että Kida ei treenatessa välittänyt mitään vieressä jyrisevästä rakennustyömaasta, ohi kulkevasta äidistä lapsineen ja miehestä koiralauman kanssa. Aussie painaa hommia kun on töiden aika, silloin ei keskitytä muuhun.

Niin joo, ja arjessa ollaan koettu läpimurto. Kidahan on ollut kova tyttö rähisemään remmissä. Yksi kaverini sitten kysyi viime viikolla, että oletko koskaan kunnolla pölläyttänyt sitä? Olin ihan että hitto, en tosiaan ole! En tiedä miksi, olenhan monta kertaa pölläyttänyt Oscarinkin vaikka se on paljon pehmeämpi koira kuin Kida, eikä tuo ole siitä rikki mennyt. Eikä myöskään ikinä rähise remmissä tai tee muutakaan idioottia. Jotenkin olen ihan liian varovainen Kidan kanssa koko ajan, pelkään, että se menee rikki.

No samana iltana Kida alkoi rähisemään kultsunartulle remmissä ja pölläytin sen ihan kunnolla. Kida katsoi minua: "Täh, enkö mä saakaan tehdä näin?". Sen jälkeen se ei ole kertaakaan rähissyt. Että näin. Kaiken maailman suihkupullot ja väistätykset on kokeiltu, mutta ei ihan normaalia kunnon silmiin katsomista ja äkäistä komennusta kirosanojen saattelemana. Voi pyhä yksinkertaisuus. Tuo oli kyllä viimeistään herätys siihen, että en voi ikuisesti varoa tuota koiraa ja hissutella, sen kanssa pitää olla tosi napakka. Se ei rikki mene, ja koiraa kohtaan on reiluinta kun sille osoitetaan selkeästi, mitä se saa tehdä ja mitä ei. Luulen kyllä, että Kida yrittää vielä rähinöidä jossain vaiheessa, mutta sitten vaan johdonmukaisesti uusi pölläytys. Tuo koira ei ole pehmeää nähnytkään ja sen mukaisesti sitä pitää kouluttaa.

Valssi pyörii

2011-10-18T19:07:00.001+03:00

Eilen kävimme Oscarin kanssa Joan treeneissä ja aiheena oli valssi. Kouluttaja Heidi oli laatinut meille simppeliltä näyttävän, mutta yllättävän haastavan valssinpyörittelyharjoituksen. Kyllä siinä oli tämä tyttö solmussa jalkojensa ja käsiensa kanssa, mutta tykkäsin kyllä harjoituksesta tosi paljon. Tuli nimittäin tarpeeseen! Harjoitus oli myös siitä hyvä, että vaikka meidän ryhmässämme on paljon meitä edistyneempiäkin koirakoita, harjoitus sopi kaikille. Jokainen vain teki oman tasonsa mukaan. Me teimme Oscarin kanssa rataa pienissä pätkissä, jolloin se ei ollut liian vaikea.

Tein Oscarin kanssa myös keppejä, ja nyt alkoi olla todellista vahtia ja rytmiä suorituksessa! Hieno pikkumitsu! Ilmeisesti Arin porukoilla tekemäni hetsaus omilla kepeillä on auttanut, ja nyt koko koira ihan tärisee innosta kepeille mennessään. Vielä pitää kuitenkin treenata ennen kuin otan verkot pois, ensimmäistä keppiväliä Oscar ei oikein hahmota. Kontakteja ja keinua tehtiin myös, molemmat menivät hyvin. Lopuksi vielä kunnon juoksusuora ja koiran hetsaus ja kaikille jäi hyvä mieli. Meinasin vaan taas pökrätä kun en jaksa juosta tuon koiruuden perässä suoralla, se menee vaan niin kovaa. :D Nyt siis ohjaaja kuntokuurille!

Tänään kävin treenaamassa molempien kanssa tokoa. En viitsinyt mennä Noutajien treeneihin, sillä tunnin yhtäjaksoinen treeni on mielestäni liian pitkä nuorelle koiralle (ja vanhemmallekin), joten päätin, että käydään harvemmin ohjatuissa treeneissä. Varsinaista tokoa en siellä viitsi vielä tehdä ollenkaan ettei vire kärsi, sinne mennään vain opettelemaan käytöstapoja ja keskittymistä häiriössä. Aiemmin oli hyvä käydä siellä hakemassa neuvoa, mutta nyt tuntuu että osaan itse jo sen verran ettei sen takia tarvitse ohjatussa ryhmässä enää käydä, vaikka siellä mukavaa porukkaa ja mukavat treenit aina onkin. :) Käytiin sitten ihan keskenämme treenaamassa.

Kida

teki pitkästä aikaa ruutua, lähetin koiran ruutuun kosketusalustalle ja palkkasin pallolla. Hyvin meni ja Kida oli tosi innokas. Ei sillä kyllä vielä oikeasti taida olla hajua ruudusta, mutta suunta on oikea ja vauhti hyvä.

Ruudun jälkeen seuraaminen. Tehtiin Tytin ohjeiden mukaan ihan vaan paikkaa ja muutaman askeleen askelsiirtymiä. Tosi hyvin pieni tyttö teki, Kida ei ole enää namissa kiinni vaan selvästi hoksannut jutun juonen. Kontakti hyvä ja paikka hyvä. Jes.

Seuraavaksi luoksetulo. Hetsasin koiraa, sitten Ari piti sitä ja kävelin pois. Näytin lelua ja sitten laitoin lelun mahan päälle ja koira kiinni eteen. Palkkasin leikillä. Toimi! Kohta mulla vaan saattaa olla koira joka törmää, pitää varmaan seuraavaksi ottaa se lelu jalkojen välistä, ehkä penne nyt tajuaisi jo jutun juonen. Ollaan namilla treenattu kiinni-käskyä ja nyt se tarjoaa sitä joka väliin. Köh. :D

Namilla tein seisomista ja paikallaan oloa rauhallisessa vireessä. Hyvin pysyi kumpikin.

Lopuksi vielä maahan-istu-leikki. Kida oli vieläkin tosi innokas ja pääsin lopettamaan hyvään vireeseen. Treeni oli kuitenkin ihan liian pitkä, ja olin itsekin ihan poikki lopuksi. Tajusin tämän paikallaan olon aikana, mutta en voinut lopettaa siihen, koska halusin ottaa loppuun vielä jotain nostattavaa. No seuraavalla kerralla lyhyempi treeni siis. Nyt Kida muistuttaa lähinnä merleä taljaa tuossa lattialla, taisi sillekin ottaa treeni voimille.

Särkivaaraleirin jälkeen meidän leikkiminen on muuten kehittynyt tosi paljon! Kida leikkii tosi innokkaasti ja todella hyvällä vireellä. Se myös puree leluun kovaa ja nykyisin se tuo aktiivisesti minulle lelua eikä vain bilettele sen kanssa yksin. Välillä se tekee kamalia lelun tappoja ja ärisee onnessaan. Olen tosi tyytyväinen! :)

Osku

teki askelsiirtymiä, seuraamista, istu-maahan-leikkiä ja luoksetulon. Myös Oscarille ihan liian pitkä treeni. Alun askelsiirtymät menivät haahuiluksi. Olisi pitänyt ensin nostattaa koiraa leikillä, sillä kun olin palkannut askelsiirtymistä lelulla teki Oscar seuraamisen tosi hyvin. Myös istu-maahan-leikki meni vielä hyvin ja jos olisin ollut fiksu olisin lopettanut siihen. Mutta ei, minähän jatkoin vielä. Luoksetulo todella innokas ja nopea, perusasento suora. Mutta leikkiminen ei ollut enää niin innokasta, itse olin ihan rätti väsynyt. Liian pitkä treeni, hemmetin tyhmä ohjaaja.

No, mutta hyvää on se, että Oscarin voi nykyisin palkata kokonaan lelulla tokossa ja se tekee hyvällä vireellä. Pitää vain muistaa tehdä todella lyhyitä treenejä ja vähän toistoja.

Kidimus altius fortius ja Oskimus maximus

2011-10-16T15:36:00.001+03:00

Kidumus altius fortius (Jep, olen hissanörtti, tiedän!) pääsi pitkän tauon jälkeen tekemään lauantaina Joan hallilla aksaa! Ja voi että toinen oli aivan super innoissaan. Olin tosi varovainen Kidan kanssa, koska sairaslomasta ei kuitenkaan ole kovin pitkä aika. Kunnon lämmittely siis ennen treenejä ja molemmilla koirilla oli Back on trackit päällä pari tuntia ennen suoritusta. Kidalle en laittanut hyppyihin ollenkaan rimoja, ainoastaan speedpumpit. Kida pääsi tekemään tosi helppoa radan pätkää super palkalla, treenin tarkoitus oli vain ja ainoastaan hetsata ja innostaa koiraa. Kida teki siis U-n muotoisen hyppy-hyppy-putki-hyppy-hyppy-pätkän. Radan jälkeen palkkasin sen kunnon vetoleikillä. Ja koko koira oli aivan liekeissä. On se vaan niin <3!

On se vaan niin älykäs... ;)

Jotenkin tuntuu, että olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää mitä tuon pikku paimenen päässä liikkuu. Ja päivä päivältä olen siihen vain entistä tyytyväisempi. Se on vaan niin liikuttavan innoissaan ihan mitä vaan tehdäänkään. Se tekee aina täysillä, jos vaan älyän palkata sitä oikein. Minulla on kimpale kultaa käsissäni, siitä vain kun saisi muokattua sen kauniin korun. Jos ei pärjätä niin vika ei ainakaan ole koirassa. Arkielämässä sen kanssa on saanut käydä kädenvääntöä siitä, miten sitä oikein käyttäydytäänkään. Mutta sekään ei ole koiran vika vaan johtuu ihan siitä, että itse olen liian lepsu ja lälly. Tytössä kun riittää tuota poweria vaikka koko koiralauman tarpeiksi. ;)

Kidasta huomaa, että se on vielä suhteellisen epävarma omasta itsestään. Aina välillä pitää pöhistä ja puhista turhillekin asioille, mutta se kuulunee ikään. Erittäin nopeasti Kida kuitenkin aina palautuu kaikesta ja päivä päivältä se saa lisää itseluottamusta. Vahtiviettinenhän se on, mutta se kuuluu aussien luonteeseen, eikä sitä voi minään huonona piirteenä koirassa nähdä. Kidassa on ihanaa se, että sen voi viedä ihan mihin tahansa eikä se ole moksiskaan. Alustavarma se on liiaksikin asti, ihan joka paikassa ei tarvitsisi kiipeillä... :D Kyllä sillä tuntuu kaikki koneet olevan kunnossa ja yleensä joku istuu ohjaamossakin.

Oskimus maximus teki myös lauantaina Joan hallilla aksaa. Oscar teki samaa pätkää vähän vaikeutettuna. Yksi hyppy oli korvattu kepeillä ja putkeen mentiin toisesta päästä. Hyvin pikkumitsu teki. Kontakteita otettiin ihan tehotreeninä ja kyllä se alkavat pikkuhiljaa sujua yhä paremmin. Keppejä kokeilin ohjureilla, mutta selvästi oli liian aikasta sille, koska Oscar hyppäsi ohjureiden yli pari kertaa. Ei pitäisi olla malttamaton vaan tehdä nyt ne pohjat kerrankin ihan kunnolla.

Kävimme muuten lauantaina ostamassa + hakemassa ihan oikeat agikepit seurakaveriltani. Harjanvarsi-viritelmä ei oikein kestä kovemmassa vauhdissa, joten nyt on ihan kunnon kepit rautapohjalla ja puukepeillä. Kelpaa Oskun treenata. Ja niitä keppejä meidän pitää treenata paaaaljon, jotta olisimme kisakunnossa keväällä.

Tokoa ei olla treenattu torstain jälkeen, mutta sain Kidan kasvattajalta Tytiltä pari kullanarvoista neuvoa taas. Me rakennetaan nyt kuitenkin se luoksetulo eteen, jotta koira ei mene sekaisin. Ja seuraamista tehdään ihan muutamia askelia, erityisesti kääntymisiä jne. Ei missään nimessä pitkää pätkää. Tai no tätä seuraamista oikeastaan olen tehnytkin nyt joka päivä vähän. Harmittelin sitä kun Kida on perusasennossa edelleen kiinni kädessä eikä se opi sitä ja blaa blaa. Ja taas sain katsoa peiliin. Otin urakan opettaa Kidalle nyt kunnolla se perusasento ja siinä meni noin vartti. Jep, kyllä se fiksu paimen sen tajuaa kunhan siltä vaan vaatii! Ei kai se koira opi jos aina palkkaan sitä siitä kädestä... Voi Kida ressu kun sillä on tällainen tollukka ohjaaja. ;)

Virettä ja viettiä

2011-10-13T22:13:00.001+03:00

Olin sunnuntaina tokokisoissa töissä ja tokokärpänen puraisi taas ihan toden teolla. Eräs käyttölinjainen bortsu teki todella vaikutuksen, aivan mahtavan näköistä tekemistä! Sellaiseen haluan itsekin päästä. Koira näytti siltä, että sillä oli maailman hauskinta kehässä ja silti se teki kaikki liikkeet todella tarkasti ja nopeasti. Upea koira ja taitava ohjaaja, tuollaista on ilo katsoa. :)

Maanantaina käytiin Oskun kanssa aksailemassa, tehtiin ihan simppeliä radanpätkää. Ideana oli, että päästiin juoksemaan kovaa ja oli niiiin siistiä. Toisen radan pätkän jälkeen palkkasin Oscarin lelulla ja se taistelu innokkaasti, muutenkin sillä oli todella kiva tekemisen meininki päällä. Kepeissä se alkoi myös löytää ihan mukavan rytmin. Kontaktit menivät myös ihan kivasti itsenäisenä, nyt vaan pitää saada katse alas ja matkaa kasvatettua.

Tiistaina Kida kävi Noutajien tokotreeneissä. Aiheena oli erilaiset häiriöt ja se olikin maailmanomistaja Kidalle erinomaista treeniä. Kidalla kun on taipumus omia kaikki tavarat ja treenikentät yms. omikseen ja muut onnettomat saavat sen tuta nahoissaan. Kidaa pitää aina vähän palauttaa maan pinnalle. Nyt Kida joutui sitten palloilemaan 20 erilaisen koiran seassa ja alkupöhinöiden jälkeen se tekikin tosi kivasti töitä. Se on kyllä siitä niin ihana pentu, että sitä ei koskaan tarvitse houkutella tekemään töitä vaan se on aina innolla mukana. Vaikka ympärillä hyöri paljon koiria, Kida haki kontaktia ja teki heti mitä pyysin. Treenien jälkeen se oli todella väsynyt, eli ilmeisesti kerta oli sille rankka. Mutta Kidalle tekee tosi hyvää olla erilaisissa paikoissa erilaisten koirien keskellä.

Torstaina lähdimmekin sitten Miran ja Nellin kanssa treenaamaan tokoa. Huomasin taas, että Kida ei vaan tee namilla kovin hyvällä vireellä. Tosin tämä oli kyllä nyt ihan omaa syytäni kun olin antanut tuntia aikaisemmin ison aamuruuan (jep, toooosi fiksua). Lelulla se taas teki todella hyvällä vireellä. Nyt päätin, että otan Kidan kanssa kentällä vain helppoja juttuja ja keskityn vireeseen ja sitten esim. perusasento hinkataan nyt ihan valmiiksi kotona namilla. Kun koira ei ole enää kädessä kiinni siirrän liikkeen kentälle ja siirryn lelupalkkaan. Näin pitäisi saada tekemiseen hyvä vire, ainakin niin tänään järkeilimme Miran kanssa. We will see. Tein myös päätöksen, että opetan Kidan tokossa tulemaan suoraan sivulle eikä eteen. PK-puolta varten voin opettaa erikseen eteen tulon.

Koirat pääsivät vielä treenien jälkeen 5 kilometrin rymylenkille. Kida ja Nelli juoksivat onnensa kukkuroilla hippaa ja Oscar haisteli narttujen pissoja. Koirien unelmapäivä siis. :)

Lauantain tokot

2011-10-09T20:44:00.001+03:00

Kuva: Mailin Jerijervi/Särkivaaraleiri 5/2011

Launtaina minun piti lukea koko päivä tenttiin - joten tottakai pakkasin koirat autoon ja ajoin Penttilään treenaamaan tokoa! Olin hieman epäuskoinen Oscarin muutaman päivän takaisesta hyvästä vireestä ja leluun syttymisestä, joten Oscarin treeniohjelmassa oli vain ja ainoastaan vireen nostamista ja leikkiä. Ari myös kuvasi koko treenin, mutta koska me onnistuimme ostamaan hienon HD-kameran, jota kumpikaan ei osaa käyttää eikä kummankaan rupu kone suostu viedoita pyörittämään ei videota ole edelleenkään tarjolla. Ihana tekniikka. <3 Tämän takia olen humanisti...

Noh, Oscarin leikkitreeni meni tosi, tosi hyvin. Olin tosi iloinen ja ylpeä pikku pallukasta. Tuli vaan jotenkin niin hassu olo kun eräs kouluttajatuttu tässä päivänä muutamana totesi, että hän ei voi ymmärtää miten joku koira ei syty leluihin kun hänen omille koirilleen ne ovat maailman paras juttu. Tajusin, että miten itsestään selvänä sitä voi jotain asiaa pitää vaikka se jollekin toiselle on niin vaikeaa. Minä iloitsen siitä, että saan koirani leikkimään kunnolla treenessä ja toiselle se on itsestäänselvyys, mihin ei ole ajatustakaan tarvinnut uhrata.

Varmasti minullakin on joitakin asioita, jotka ovat aina omien koirien kanssa olleet itsestäänselvyyksiä ja joku toinen kamppailee niiden pulmien kanssa. Esimerkkinä tuli tästä mieleen, että minun ei ole koskaan tarvinnut miettiä saako koira traumoja jostain jutusta, kun omat koiruudet ovat olleet sen verran umpiluupäisiä että eivät pienestä hätkähdä (kuitenkin sen verran pehmeitä, että asiat menevät helposti perille). Jonkun toisen koira voisi vaikkapa kieltäytyä seuraamasta jos sen tassulle astutaan treeneissä (teen tän ehkä kerran treenissä). Jokaisessa koirassa on ne omat hyvät ja huonot puolensa.

Jos Kida olisi ensimmäinen koirani, pitäisin varmasti itsekin palkkaamista ja leikkimistä ihan itsestäänselvyytenä, sen kanssa kun se on niin helppoa. Saatikka sitten sitä, että paimen tuntuu tajuavan mitä haluat puolesta sanasta, mitteli taas ei. ;) Siinä mielessä Oscar on ollut todella hyvä ensimmäinen koira, että ainakin se on opettanut minulle paljon koiran kouluttamisesta. Vaikka niin on kyllä Kidakin jo nyt...Puhumattakaan Uulasta, joka taas opetti minulle niin paljon elämästä ylipäätään.

Kylläpä meni filosofiseksi taas. Kidalla siis otin treeneissä seuraamista, eteentuloja, seisomista ja leikkiä. Aloitin matalammalla vireellä ja käytin makupalan virittelysanaa, jotta koira osaa laskea vireen oikealle tasolle. Seuraaminen meni ihan ok:sti. Paikka on hyvä ja pystyn välillä nostamaan kättä paikan siitä kärsimättä. Kida vaan meinaa syödä mun kädet, mutta se on pientä. Eteentuloja tein namilla, koska lelun kanssa siitä tuli sellaista sähläystä. Nyt löytyi oikea paikka ja oikea tiiviys. Seisominen meni myös kivasti namilla. Lopuksi sitten vielä kunnon riehumisleikit ja koira autoon.

Kida tekee tosi hyvin myös namilla ja sitä onkin hyvä käyttää kun haluan että aivot on myös mukana tekemisessä. Lelun kanssa mennään nimittäin kovaa ja korkealta. Ensin pitää muistaa opetella tekniikka, sitten nostetaan virettä. Kidan kanssa on vaan niin siistiä tehdä, että tekisi mieli treenata joka päivä...pakko vaan vähän hillitä itseään. ;)

Sovimme ystäväni Miran kanssa, että alamme käymään Kidan, Oscarin ja Miran Nelli-bortsun kanssa keskenämme noin kerran viikkoon treenaamassa hallilla agia. Kidalle ajattelin tehdä talven aikana vain muutaman minuutin vireennostatustreeniä ja kontaktia yms. missä ei tarvitse rasittaa pahemmin koiraa. Hallilla on hyvä tehdä myös tokoa. Kaverin kanssa hallille tulee varmasti helpommin lähdettyäkin. :)

Sehän toimii!

2011-10-05T13:58:00.003+03:00

Sain viime viikonloppuna hyvät ohjeet tokon vireen kestävyyteen ja nostoon. Nyt sitten lähdin soveltamaan uusia oppeja käytännössä. Käytännössä pyrin nyt treenaamaan siten, että teen lyhyitä ja intensiiviä treenejä. Heti kun liike on tehty, koira autoon. Kentällä voidaa välillä käydä ihan vaan leikkimässä ja muutenkin keskitytään hyvään vireeseen eikä jankata turhaan liikkeitä. Marjanna myös sanoi, että olen itse ihan liian passiivinen ja minun pitäisi olla innostavampi.

Ajelin läheiselle kentälle treenaamaan molempien koirien kanssa ja tarkoituksena oli Oscarille ottaa ihan perinteisesti muutama helppo ja kiva juttu hyvin vuoksi ja Kidalle sitten kunnon treeni näillä PK-puolen ohjeilla. Kidan kanssa aloitin leikillä ja vireen nostolla. Kahden lelun leikki toimii tosi hyvin (kiitos vaan Samuli :) ). Kun leikki oli kivoimmillaan laitoin Kidan autoon ja lelut jäivät kentälle.

Seuraavaksi oli Oscarin vuoto noutaa. Oscarille ihan perinteisiä vauhtinoutoja, ja ne menivät kivasti. Noudosta on selvästi tullut yksi Oscarin lempiliikkeistä, aikamoinen ero aiempaan...

Kidan vuoro oli seuraavaksi ja vuorossa oli luoksetuloja eteen. Pidin lelua edessäni ja koira siihen kiinni. Kida ei oikein meinannut purra lelua, mutta hoksasin että kumarruin taas koiran päälle, mitä koira ei kestä ja josta sain noottia viikonloppuna. Kun nojasin taaksepäin penne tuli leluun kiinni, ja lopuksi sitten vielä leikittiin kunnolla.

Ja tässä vaiheessa tapahtui kummia. Unohdin Kidan lelut kentälle. Otin Oscarin autosta ja aloin tehdä seuraamista sivupalkalla. Kun lopulta sitten vapautin koiran kehuin ensin ihan normaalisti ja sitten muistin mitä Marjanna sanoi palkkaamisesta. Kehuin sitten tosi iloisesti ja kovasti Oscaria joka ihan röyhistyi silmissä ja alkoi ihan pomppia ilosta. Sitten Oscar juoksi Kidan leluille ja toi toisen minulle ja halusi vetää. Tätä se ei ole IKINÄ tehnyt treenikentällä. No tottakai me sitten otettiin ihan kunnon rymyleikit kahdella lelulla. Oscar oli aivan liekeissä... se puri niin kovaa leluun että pystyin pyörittämään sitä ilmassa ympyrää, murisi kunnolla ja tappoi lelua...Aivan kuin eri koira.

Eli summa summarum. Olen treenannut Oscaria tosi pitkään tosi väärin. Se vaatii paljon kehua, aktivointia ja leikkiä! Ja leikkiä pitää oikein. Ja Oscarille on tärkeää juurikin treenien intensiivisyys, ettei treenata tuntia putkeen ja jankata, vaan välillä odotetaan autossa ja kentällä tehdään. Rupesi taas tokokisahammasta kolottamaan, sillä teknisestihän tuo koira osaa alokasluokan liikkeet hyvin. Vire vain on päin prinkkalaa. Tai oli, ei ole enää! Oscarista ei taidakaan tulla toko-eläkeläistä...

Kida teki sitten vielä seuraamista imuttamalla. Tässä pääsin korjaamaan Kidaa rähinöinnistä, sillä kentän läpi toisesta päästä meni toinen koira omistajineen ja Kida yritti ampaista perään kuin ohjus. Koira olikin liinassa ja pääsin kiskaisemaan kunnolla että etpäs menekään. Kida oli ihan äimistynyt mutta jatkoi sitten muina tyttöinä treeniä. Jes!

Pääsin nyt ensimmäistä kertaa nostamaan kättä imuttamisen aikana ja paikka pysyi...Seuraamisen lopuksi vielä leikittiin ja sitten koira autoon. Tekisi hirveän kovasti mieli hinkata seuraamisen tekniikkaa lisää imuttamalla, mutta nyt on ehkä vielä fiksuinta keskittyä vireeseen ja tehdä vain pieniä pätkiä...

Lopuksi Oscarin kanssa tein vielä leikkiä ja luoksetulon ja se teki paremmin kuin ikinä. Koiran silmät loistivat kuin agilitykentällä ja agility on tuolle koiralle henki ja elämä. On se vaan niin <3. Melkein neljä vuotta siihen meni, mutta vihdoin alan olla perillä pikkuisen mitsun sielunelämästä... Nyt sitten Oscarille kunnon putki vireennosto treenejä ja eiköhän sitä sitten olla oikeilla jäljillä.

Maanantaina Oscar aloitti Joan jatkuvassa treeniryhmässä. Yhtä lukuun ottamatta muut ryhmäläiset olivat jo kisaavia ja valovuoden meitä edellä, mutta eipä se mitään haitannut. Meille tehtiin oma helpompi treeni. Oli kiva katsoa edistyneempien koirakoiden treeniä, samalla oppii paljon itsekin. Oscar teki todella hyvin ja nopeasti. Huomasin vaan taas sen, että mulla on ihan liian huono kunto noin nopean koiran kanssa...meinasin saada sydänkohtauksen kun olin niin hengästynyt parin radan jälkeen. :D Pakko varmaan aloittaa taas ihan juokseminen. Tällä kunnolla ei paljon Kidan kanssa tarvitse ratoja tehdä, se on paaljon nopeampi kuin Oscar.

Loppukevennyksenä: Kida on joskus aika dramaattinen kun sen mielestä olisi jo ruoka-aika...

Eilen oltiin Mikkelissä...

2011-10-03T16:45:00.001+03:00

Kuva: Katri Soini

Viikonloppu vierähti mukavasti Mikkelin naapurissa Ristiinassa ystäväni luona. Matkasimme Kidan kanssa ihan kahdestaan Mikkeliin jännittävästi junalla - kyseessä oli Kidan ensimmäinen junamatka. Ja matka olikin Kidan mielestä tosi jännittävä, pääsi pussailemaan kaikki junassa olijat jotka ihastuivatkin Kidaan kovin. " Onpa tuo kiltti koira!" kuului monen suusta. Olin ihan että: "Kuka tuo on ja missä Kida on?" :D Kida esitti siis parastaan, istui rauhallisesti ja pussaili kaikkia, häntä heiluen sen piti ainakin moikata kaikki. Suurimman osan matkasta se nukkui, vaikka juna oli jokaista paikkaa myöten täynnä ja melua oli paljon. Eli ainakin sosiaalistamisessa olemme onnistuneet, en ole vielä keksinyt paikkaa jossa tuo pikku kirppu olisi jotenkin hämmentynyt tai ei pystyisi nukkumaan.

Viime tekstissä myös kauhistelin Kidan isoa kokoa. Näin tässä päivänä muutamana pari näyttelylinjaista rotutoveria, ja kovin pikkuinenhan tuo meidän kirppu on niiden rinnalla. Särkivaaran sutjakoiden koirien keskellä Kida vaikutti isolta, mutta kaikki on niin kovin suhteellista. :)

Viikonloppuna ehdimme treenata ihan mukavasti, kaksi kertaa tottista/ tokoa ja teimme yhden jäljenkin. Tokoon sain Marjannalta todella hyviä vinkkejä taas, nyt pitää oikeasti keskittyä hyvään vireeseen ja muistaa ettei tee liian pitkiä treenejä. Kida toimii lelulla todella hyvin ja leikkimiseen pitää panostaa.

Tein kasvattajan vinkistä Kidalle testin, kumpi toimii paremmin, lelu vai nami. Namia Kida odotti vajaa neljä minuuttia ennen kuin luovutti, mutta lelua yli viisi minuuttia eikä näyttänyt merkkiäkään luovuttamisesta. Itse en vaan enää jaksanut odottaa ja annoin sitten Kidalle lelun. Mutta lelu olisi siis parempi palkka. Onneksi tuo ahne pikku koira kuitenkin toimii hyvin molemmilla, helpottaa kovasti treenaamista.

Leikimmekin siis Mikkelissä ahkerasti. Päätin myös käyttää Kidalle enemmän liinaa/hihnaa treeneissä, jotta saan estettyä väärät toimintamallit. Esimerkiksi meille on käynyt pari kertaa niin, että Kida on karannut haukkumaan ohikulkijoita kesken treenin, koska sen mielestä treenikenttä on sen, eikä sinne ole muilla asiaa. Joka kerta se on tullut kutsusta takaisin, mutta tuohon on todella vaikea puuttua jos koira on irti. Enhän voi rangaista sitä silloin kun se tulee kutsusta luokse.

Jäljen tein pellolle ja se meni taas ihan kamalaksi höntyilyksi. Kida meni kuin höyryjyrä eikä keskittynyt yhtään. Pitänee nyt tehdä pari helpompaa jälkeä sille ja muistella, että mites sitä rauhassa työskenneltiinkään. Pelto taisi olla Kidalla niin pitkälle ja mutkikkaalle jäljelle liian vaikea alusta.

Mutta tärkeintä on, että nyt on todella hyvä fiilis tuosta koirasta ja kamala treeni-into päällä. Kidan kanssa on vaan niin mukava tehdä ihan mitä vaan kun se on aina niin innolla mukana. Ollaan myös naksuteltu nyt noutoa todella ahkerasti Särkivaara-leirin ohjeilla ja siinä ollaan edistytty paaaljon. Huippua. :)

Koiratanssi

2011-09-29T12:03:00.001+03:00

Kirjoitin tämän tekstin jo heinäkuussa, mutta on unohtunut julkaista.
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

--- Pitkäaikaisena haaveenani on ollut osallistua koiratanssikurssille, ja kun Poks järjesti kurssin, olin tottakai ensimmäisenä tunkemassa mukaan. Kurssi kesti yhteensä neljä parin tunnin kertaa, ensimmäinen teoriaa ja loput käytäntöä. Kouluttajana toimi Anni, joka issikka Neekan kanssa on koiratanssissa kisannutkin. Koiratanssihan on ollut viime vuodesta saakka Kennelliiton virallinen laji, jossa voi kisata ja valioituakin. Suomessa ei vielä ole yhtään koiratanssivaliota (KTV), mutta paljoa ei muutamilla koirakoilla tästä arvosta puutu. Tällä hetkellä koiratanssikisoja järjestetään pääasiassa etelä-Suomessa, mutta kenties tulevaisuudessa sitten täällä susirajallakin.

Koiratanssi on siis koiraurheilulaji, jossa pääosassa on ohjaajan ja koiran liikkuminen musiikin tahtiin tanssien. Tärkeässä osassa on koreografia, ohjelman suunnittelu, musiikki ja yleinen näyttävyys. Yllä oleva video on loistava esimerkki hyvin suunnitellusta koiratanssiesityksestä! Aivan upeaa. Ajattelin että Oscar pystyy tuohon samaan parin viikon päästä. ;) No ehkä ei kuitenkaan.

Tämän kurssin perusteella tykkäsin kyllä koiratanssista todella paljon. Vihdoinkin laji jossa kaikista niistä pelletempuista, joita olen koiralleni opettanut on oikeasti hyötyä! Muutenkin koiratanssi on jotenkin todella rentoa ja Oscar ainakin nautti täysin siemauksin kun sai tehdä kaikkia rakkaista ilmavolttejaan ja kieppejään ihan käskyn alla ja palkalla. Meillä oli sinänsä hyvät lähtökohdat tanssimiselle, että Oscarilla on todella hyvä motoriikka ja pienenä koirana se on muutenkin ketterä ja pystyy fyysisesti tekemään haastavia temppuja. Esimerkiksi takatassuilla kävely ei onnistu välttämättä isommilta koirilta, mutta Oscarille se on ihan normi liikkumistapa. Mittelit ovatkin maailmalla pärjänneet koiratanssissa todella hyvin.

Uusina temppuina meille tuli opeteltavaksi peruuttaminen, ryömiminen eteen ja taakse, seuraaminen oikealla puolella, edessä ja jalkojen välissä, kumartaminen, minun jalkojeni yli sekä selän päälle hyppääminen. Valmiiksi Oscar jo osaa esimerkiksi heittää voltteja kun napsautan sormiani, heittää vitoset molemmilla tassuilla erikseen ja yhtäaikaa kahdella jalalla seisten, vilkuttaa, kävellä kahdella jalalla, pyöriä kahdella jalalla ympyrää, kiertää esineitä jne. Pelle mikä pelle. ;)

Teimme myös oman tanssiohjelmamme. Minun ja Oscarin esitys koostuu seuraamisesta molemmilla puolilla, jalkojen välistä pujottelusta, vitosten ja tuplavitosten heitoista ja kiepeistä. Koko tämä hieno esityksemme kestää noin puoli minuuttia, eli oikeaan koiratanssiesitykseen on siis vielä pitkä matka.

Särkivaaraleiri 23.-25.9.2011

2011-09-26T11:57:00.003+03:00

Viikonloppuna ajelimme Mäntsälään Särkivaaraleirille. Paikalla oli 25 Särkivaaralaista aussieta ja pari ulkopuolista vahvistusta. Samasta puusta veistettyjä ovat kyllä kaikki Särkivaaran koirat, mahtavalla työmotivaatiolla varustettuja tehopakkauksia. Leirillä olivat myös yhtä lukuunottamatta kaikki Kidan sisarukset ja kovin samanlaiset elkeet oli kaikilla penneillä. Meidän Kidis oli aikamoinen jättiläinen pentueessa, eroa pienimpään Käpään oli lähemmäs kymmenen senttiä.

Misson impossible-yhteiskuva Y-pennuista. Muutama puuttuu kuvasta.

Leirillä keskityttiin tokoon/tottikseen ja kouluttajina toimivat tietysti Tytti ja Samuli. Osaavissa käsissä oltiin, leirillä päästiin juhlimaan Junttojen uusimpia saavutuksia koirarintamalla, viestin Suomenmestaruutta ja Rikin (Särkivaaran Tosi Mutkaton) valioitumista. Rikki on nyt sitten FIN TVA KVA VK3 BH M-11 Särkivaaran Tosi Mutkaton, aika kunnioitettava rivi neljävuotiaalle koiralle. Samalla juhlittiin myös Junttojen 11-vuotiaan tyttären, Jonnan, tuoretta tokon nuorten Suomen mestaruutta. Siinä perheessä ei kyllä ole omena kauas puusta pudonnut. :)

Eli asiantuntevaa koulutusta saatiin ja se tuli kyllä todella tarpeeseen. Korjattavaa löytyi oikeastaan ihan kaikesta mitä olin Kidan kanssa tehnyt. Onneksi virheet huomattiin nyt kun ne vielä voi suhteellisen kivuttomasti korjata. Nyt onkin sitten ihan uusi treeni-into päällä, kun tiedän miten mitäkin kannattaa lähteä viemään eteenpäin.

Ja mitäs me sitten treenattiin:

Seuraaminen

Seuraamisen paikka oli meillä aivan liian edessä ja perusasento oli vino. Tätä sitten korjattiin koko leirin ajan, uskomatonta miten vaikeaa on pitää se oma käsi oikeassa paikassa. Nyt luultavasti sisäistin vihdoin sen oikean paikan. ;)

Nouto

Olin opettanut Kidan hienosti koskettamaan noutokapulaa. Se osasi koskettaa sitä lähellä ja mennä koskettamaan sitä kaukana. Noutaa se ei kyllä osannut pätkän vertaa. Noutoa lähdettiin sitten rakentamaan ihan alusta naksun kanssa. Kida on niin vietikäs, että vauhtinoudoilla ei sen kanssa voi aloittaa ellei halua noutokapulasta hammastikkuja. Noutoa opetellaan siis matalalla vireellä naksutellen. Tänään sain Kidan jo kantamaan kapulaa suussa pari metriä. Aika nopeasti ollaan siis edistytty. Tytti sanoi, että kannattaa opettaa noutoa tai mitä tahansa muutakin liikettä kuureissa, eli ottaa parin päivän aikana satoja toistoja, jotta saadaan oikeasti edistystä aikaan. Minä taas olen tehnyt noin kerran parissa viikossa, jännä juttu kun ei olla edistytty...

Kaukot

Kaukoja olin opettanut suhteellisen oikein, mutta seisominen oli vielä hakusessa. Nyt sitten tehdään asennon vaihtoja imuttamalla ja harjoitellaan seisomista. Matkaa voi kasvattaa pikkuhiljaa. Tärkeää on myös vaihdella asentojen järjestystä, jotta koira ei ala ennakoida. Eri asentoja on hyvä opettaa leikin yhteydessä niin, että leikittää koiraa ja antaa välillä käskyjä, kun koira tottelee --> kiinni leluun ja sitten homma jatkuu.

Jäävät

Minä olin fiksuna tyttönä tehnyt jääviä kokonaisina liikkeinä seuraamisen yhteydessä. Ei näin. Nyt sitten alettiin harjoitella erikseen käskyjä, jotta koira osaa käskyt vaikka unissaan. Seisomista tehdään ensin niin että kuljen koiran edellä ja tökkään kuonoon antaen namin. Pikkuhiljaa aikaa ja matkaa kasvatetaan. Liike kootaan vasta kun koira todella osaa seiso-käskyn.

Kuva: Katri Soini

Palkkaaminen

Palkkaamisessa oli montakin mutkaa matkassa. Ensinnäkin olen aina lääppinyt Kidaa treeneissä. Kida taas ei treenatessa lääppimisestä tykkää, vaikka muuten onkin aikamoinen sylipuudeli. Parempi palkka on suullinen kehu. Koirasta pitää kehuessa astua poispäin, jos koira tulee luokse sitä voi lääppiä, jos taas ei, se ei halua lääppimistä. Leikkimistä tehtiin kahden lelun leikillä ja se toimi oikein mukavasti. Sitäkin olin tehnyt väärin aiemmin. Kidalla paras palkka ovat repimis-/heittämisleikit, pallo ei toimi niin hyvin.

Luoksetulo

Olen opettanut koirani todella hienosti juoksemaan täysiä ohitseni oikealta. Jos haluaa koiran tulevan eteen, tämä ei oikein toimi...Hauskaa oli, että Kidan veljen Nopan omistaja Anne oli myös opettanut Nopalle luoksetulon aivan samalla tavalla. :D Sukuvika siis. Olin opettanut Kidaa joko juoksemaan oikealle lelun perään tai tulemaan patukkaan kiinni. Nyt sitten muutettiin liikettä niin, että patukka on jalkojeni välissä ja koiran pitää juosta siitä. Tarkoituksena on saada nopea ja suora luoksetulo.

Kuva: Katri Soini

Suurin oivallus leirillä koski koko tokon harjoittelua. Ensinnäkin on tärkeää oikeasti opetella kaikki käskyt ja liikkeet pikku paloissa ennen kuin liikkeet kokoaa. Esimerkiksi seiso-käskyn on oltava niin vahva, että vaikka koira juoksisi täysiä poispäin, se pysähtyy kuin seinään käskyn kuullessaan. Ei ole väliä, mitä liikettä koiran kanssa tekee kun se osaa käskyt tarpeeksi hyvin. Toisekseen, Kidaa ei tarvitse nostattaa treeneissä. Se nousee oikeaan vireeseen kyllä ihan itsekseenkin...

Leikkimistä ei myöskään voi vielä tässä vaiheessa käyttää kaikessa palkkana, koska se väsyttää koiraa niin paljon. Jos leikkiä käyttää, pitää treenin olla todella lyhyt ja intensiivinen. Jos haluaa hinkata liikkeitä pitkään, käytetään namipalkkaa. Ja sen taas huomasin, että ei aussie ihan helpolla väsähdä, sen kanssa voi kyllä oikeasti tehdä paljon toistoja toisin kuin esim. mittelin kanssa. Paljon toistoja tekemällä pääsee nopeasti eteenpäin. Treenit pitää kuitenkin aina pitää hauskoina ja mielenkiintoisina. Jos joku juttu ei toimi, sitä ei saa jäädä jankkaamaan. Helppo kuin heinänteko sanoi maajussi. Jatkamme harjoituksia. :)

Kokonaisuutena leiri oli kyllä aivan mahtava. Oli kiva tutustua uusiin ihmisiin ja treenata saman henkisessä porukassa. Uusia eväitä treenireppuun tuli kyllä iso läjä. Sunnuntaina oltiinkin sitten sekä lauman ihmisvahvistukset, että koirat superväsyneitä.

Kida ja Kylli. Kuva: Katri Soini.

Mukavana yllätyksenä meidän uskollinen mersumme hajosi Lahden moottoritiellä kun matkaa kotiin oli vielä reippaasti yli 300 kilomeriä. Vetoakseli sanoi naps ja siihen jäätiin. Ei paljon naurattanut kun auto oli täynnä tavaraa, kaksi koiraa oli mukana ja muutenkin oli äärettömän väsynyt. Onneksi ihanaiset Teppo ja Marjanna ajoivat melkein sata kilometriä Mikkelistä asti hinaamaan meidät Mikkeliin, josta Arin pikkuveli Jouni sitten haki meidät kotiin. Mersu jäi vielä seikkailemaan Mikkeliin, nyt ollaan sitten autottomia. Haittaa lievästi harrastustoimintaa, eli nyt sitten keskitytyään kotipihassa tokoiluun kunnes hoppa saadaan takaisin susirajalle.

Kida, Piki, Kylli ja Noppa. Kuva: Katri Soini.

Mistä yksi merle alkaa ja mihin toinen loppuu? :D Kuva: Katri Soini.